veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

VAPAALLA

Insinöörille härveli, tuhlarille säästöpossu – huutokauppaluettelot pursuavat joululahjaideoita

Insinöörille härveli, tuhlarille säästöpossu – huutokauppaluettelot pursuavat joululahjaideoita
10.12.2019

Joulu- ja merkkipäivälahjat aiheuttavat melkoista päänvaivaa niin lahjanantajalle kuin lahjansaajallekin. Hyvä tarkoitus muuttuu kalliiksi turhakkeeksi, kun lahjaa valikoiva ei tunne syvällisemmin saajan toiveita ja kiinnostuksen kohteita.

Turhaa tavaraa kertyy parhaimmillaan hyllyjen koristeeksi tai kierrätykseen – huonoimmillaan ja ehkä useamminkin jonnekin komeron nurkkaan. 

Moni haluaisi antaa lahjan, joka jollain tavalla liittyy lahjansaajan harrastuksiin tai elämäntilanteeseen ja tuottaisi vieläpä iloisen yllätyksen, mutta mistäpä sellaisen keksisi.

Arvohuutokaupoista löytyisi useinkin oivallinen ratkaisu lahjapulmiin, mutta se vaatii oivallusta ja viitseliäisyyttä sekä lahjansaajan mieltymysten tuntemista. Yleensä pohdinta on myös aloitettava jo kuukausia ennen juhlatilaisuutta, jos huutokaupasta aikoo lahjan löytää.

Carl Fredrik Reuterswärdin (1934–2016) vahva veistos Kultainen kädenpuristus huutokaupattiin syksyllä Stockholms Auktionsverkin nettihuutokaupassa. Se sopisi ikään kuin anteeksipyyntönä muutaman töppäyksen jälkeen aviopuolisolle. Tai vaikkapa YYA-hengessä naapurivaltion edustajalle – miksei myös työmarkkinaosapuolelle. Toisaalta pitää arvioida, miten saava osapuoli suhtautuu siihen, että veistoksessa on pelkät irti revityt kädet, eikä esimerkiksi pää ole mukana – ei myöskään sydän. Kuva: Stockholms Auktionsverk

Reuterswärdin veistos on kullattua ja mustapatinoitua pronssia, ja jalustana on kivilaatta. Kultainen kädenpudistus -veistos on signeerattu ja numeroitu 35/69. Veistoksen pituus on 66 cm ja korkeus 26 cm. Se on valettu Italiassa, mikä näkyy merkissä Fonderia M Italy (Fonderia Mariani). Myyntihinta hoitomaksuineen nousi yli 2 500 euroon, mikä on pieni hinta sovun rakentamisesta.

Niin ikään Reuterswärdin tuotantoa on tämä pistooliveistos, jonka piippu on symbolisesti väännetty solmuun. Se on signeerattu CFR ja numeroitu 6/8. Veistos on vihreäksi patinoitua pronssia pituudeltaan peräti 120 cm. Hinta huutomaksuineen kohosi Bukowskisin syksyn huutokaupassa noin 120 000 euroon. Tämä veistos sopisi erinomaisesti joululahjaksi monessakin mielessä vaikkapa Ilkka Kanervalle – onhan hän mm. ollut useastikin esimerkiksi eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja. Saman tyyppisiä, mutta pienempiä Reuterswärdin pistooliveistoksia on huutokaupoissa tarjolla jatkuvasti, ja ne maksavat halvimmillaan muutaman satasen. Kuva:Bukowskis

Myös lahjansaajan huumorintajun sieto on syytä tuntea, jotta vastaanottaja ei ilon asemesta mahdollisesti loukkaantuisi, jos siis lahja valitaan huumorimielellä.

Mielikuvitus liikkeelle – tutki huutokauppaluetteloiden 

Esimerkiksi tekniikan parissa työskentelevälle insinöörille huutokaupoista löytyisi lahjaksi monenlaisia härveleitä, joiden alkuperäinen käyttötarkoituskin on ehkä jo hämärtynyt, terveydenhuoltoalalla työskentelevälle löytyy niin vanhoja lääkärinlaukkuja kuin myös instrumenttihirvityksiä ja apteekkipulloja.

Jos jälkikasvu toivoo itselleen joululahjaksi puhelinta, hämmästys olisi varmasti melkoinen, kun lahjapaketista putkahtaisi esille L M Ericssonin arvostettu puhelinmalli Taxen 1800–1900-lukujen taitteesta. Puhelimella on korkeutta 30 senttiä ja leveyttä 25 senttiä, ja se on tehty aikoinaan Tukholman puhelinlaitokselle. Bukowskisin tällaisen puhelimen huutokaupassa hinta nousi vähän yli 400 euroon – jolla jo saisi varsin hyvän kännykän.

Tämä kolehtilaatikko sopisi hyvin lahjaksi vaikka rikkaalle isälle köyhältä opiskelijatyttäreltä hienoisena muistutuksena siitä, että tämä tarvitsisi hieman käteistä opintoihinsa, liikuntaharrastuksiin ja iltamenoihinsa. Laatikon mitat ovat 23 x 14,5 x 33 cm, joten se on riittävän iso toimimaan jatkuvana muistutuksena rahantarpeesta. Sisällä olevan naishahmon asento on myös hyvin vetoava, joten eiköhän isäpappa helly hellittämään rahanyörejään. Kolehtilaatikko oli syksyllä myynnissä Bukowskin nettihuutokaupassa 500 euron lähtöhintaan, muttei mennyt kaupaksi. Kukaan potentiaalinen ostaja ei ilmeisesti tullut ajatelleeksi sen käyttökelpoisuutta opintojen rahoituksen järjestelemisessä. Bukowskis arvioi kolehtilaatikon olevan peräisin 1600-luvulta. Kuva: Bukowskis

Kirkon parissa työskentelevälle tai kirkossa kävijälle löytyy esimerkiksi 1600-luvun Raamattuja ja antiikkisia ehtoolliskalkkeja, urheilun ystävälle mitaleita, julisteita, olympiatavaraa ja niin edelleen.

Pankkiirille sekä himosäästäjälle/tosituhlarille vanhoja säästöpossuja ja vaikkapa muutaman kilon painoisia plooturahoja.

Oikeastaan mielikuvitus on vain rajana – samoin kuin huutokauppaluetteloiden selaamiseen käytettävissä oleva aika.

Mahdollisia kohteita voi lähteä rajaamaan ja etsimään ottamalla huomioon lahjan saajan harrastukset, työelämän saavutukset, koulutuksen, syntymävuoden, syntymäpaikan tms. Jollain niistä on varmasti yhtymäkohtia esineisiin, joita huutokaupoissa myydään jatkuvasti.

Urheilua intohimoisesti harrastavalle ehtii vielä hankkia joululahjaksi esimerkiksi tämä Helsingin 1952 olympialaisten soihdun. Lahjan antaja voi olla melkoisen varma, että lahjan saajalla ei sellaista ennestään ole, koska nämä soihdut ovat tosi harvinaisia ja siksi myös haluttuja ulkomaita myöten. Se näkyy jo minimihintapyynnössäkin, joka on Rahaliike Holmaston joulukuun (14.12.2019) huutokaupassa 90 000 euroa. Kuva: Rahaliike Holmasto

Voi löytyä esimerkiksi sarjakuva- tai muita lehtiä, kirjoja, äänilevyjä, leluja, vuosikertaviinejä tai vaikkapa hopeaesineitä, jotka on tehty lahjan saajan syntymävuonna. Niitä voivat olla myös vaikkapa vanha valokuva tai öljyvärimaalaus kotiseudulta tai aapinen ajalta, jolloin tämä aloitti koulunkäynnin.

Tämä hopeinen tuoppi olisi varmastikin monien isien tai isoisien toivelahja jouluna – etenkin, jos hän sattuisi olemaan syntynyt vuonna 1945. Vielä paremmin se sopisi syntymäpäivälahjaksi ensi vuonna, jolloin tämä täyttää 75 vuotta. Tuopin on tehnyt tukholmalaismestari B.E. Franzén. Tuoppi painaa peräti lähes kaksi kiloa, joten hirveän monta vuotta sitä ei kannattaisi varastoissa pitää täysiä juhlavuosia odottamassa, sillä muutoin voisi juhlakalun olla jo hieman vaikea nostaa tuoppia huulilleen jo sen tyhjäpainonkin vuoksi. Tuopin korkeus on runsaat 20 cm, ja se on osittain kullattu. Tuoppi maksoi huutomaksuineen noin 2 000 euroa. Kuva: Bukowskis

Huutokauppaesitteessä kerrotaan, että yllä olevan kuvan hopeista tuoppia on hiukan vaikea sulkea, mutta tarkoittaakohan se pientä teknistä vikaa vai sitä, että juoma maistuu siinä niin hyvin, että ei malta edes sulkea kantta hetkeksi? 

Lahjansaajan harrastuksiin liittyvät esineet olisivat hyviä lahjoja, mutta valitettavan usein juuri niistä tulee vikaostoksia, kun lahjanantaja ei itse tunne kunnolla po. harrastusta.

Esimerkiksi design-lasin kerääjä ei välttämättä suuresti ilahdu saamastaan signeeraamattomasta tusinalasista, filatelisti löytöpussillisesta Amerikan serkulta tulleita postimerkkileikelmiä tai numismaatikko pussukasta, jossa on kilon verran vanhoja kolikoita hiertymässä toisiaan vasten.

Pentti Avomaa

Kirjoittaja on sijoitus- ja keräilymarkkinoiden asiantuntija. 

Rahat, verot, työ & eläke, koti