Keräilijöiden vaivalla keräämiä kokoelmia kaupataan jatkuvasti huutokaupoissa, kun perilliset eivät innostu keräilykohteesta tai eivät ole yksimielisiä sen oikeudenmukaisesta jakotavasta.
Joskus keräilijä joutuu itse luopumaan kokoelmastaan vaikkapa äkillisen rahantarpeen johdosta.
Harvinaisemmista esineistä kerättyjen kokoelmien soisi säilyvän jälkipolville, koska usein kokonaisuus on arvoltaan enemmän kuin osiensa summa.
Hyvä esimerkki on ruotsalaisen insinöörin ja arkkitehdin Gunnar Erikssonin pienoisjunakokoelma, josta äskettäin realisoitiin iso osa Bukowskis Marketin huutokaupassa.
Eriksson oli lapsesta asti ollut intohimoinen höyryveturiharrastaja ja halusi tullakin veturinkuljettajaksi, mutta päätyi ”vain” arkkitehdiksi. Kotitalonsa puutarhassa hän kuitenkin pystyi vaalimaan harrastustaan rakentamalla sinne pienoisrautatien ja myös itse veturit sekä vaunut.
Useat vaunuista oli lisäksi kalustettu pikkutarkasti – esimerkiksi ravintolavaunussa oli pöydät katettu ja yhdessä vaunun ikkunoista näkyy jopa pikkuruinen Corn Flakes -paketti.
Tällaisia kokoelmia näkyy myynnissä harvoin, mutta vastaavantyyppisiä, pikkutarkasti itse tehtyjä nukketaloja sisustuksineen kyllä on ollut kaupan. Sellainen oli äskettäin myynnissä mm. Helanderin kuukausihuutokaupassa.
Hätärahakokoelma Saksasta
Helanderin marraskuun huutokaupassa on puolestaan realisoitavana epätavallisen laaja kokoelma hätärahoja – lähinnä saksalaisia ensimmäisen maailmansodan jälkeisiltä ajoilta. Mukana oli myös muita harvinaisia maksuvälineitä muun muassa vankileirien ja ghettojen omia rahoja.
Saksassa painettiin paljon hätärahoja sodan poikkeuksellisina aikoina ja sen jälkeenkin, jolloin varsinaisista virallisista seteleistä oli pulaa. Näiden hätärahojen keräilijöitä on paljon ympäri maailmaa, mutta runsaan tarjonnan takia hinnat ovat yhä yleensä niin halpoja, että peruskokoelman saa kohtuullisen halvalla. Harvinaisuuksista toki joutuu maksamaan paljonkin.
Useassa erässä myytäviä hätärahoja ja muita poikkeuksellisia maksuvälineitä on Helanderilla kaupan yli 2 500 kpl. Kokoelman kohtalona lienee päätyä monelle keräilijälle ulkomaita myöten.
Skandinavia myi Chicagossa
Skandinaavisen designin arvostus maailmalla näkyi taas erittäin selvästi, kun marraskuun alkupäivinä Chicagossa järjestettiin erikoinen huutokauppa, jossa myytiin pelkästään kuuluisan kööpenhaminalaisravintola noman kalustoa ja irtaimistoa.
Huutokauppaan otti osaa yli 500 tarjoajaa 17 maasta, ja huutokauppa kesti peräti yhdeksän tuntiai.
Käytännöllisesti katsoen kaikki esineet menivät kaupaksi ja huutokauppa tuotti lähes 600 000 euroa – yli tuplasti sen, mitä ennakkoon arvioitiin. Vaikka kuljetuskustannukset ja Wright-huutokauppayhtiön myyntipalkkiot vähennetään summasta, ravintola jäi todennäköisesti vielä voitolle hankinnoistaan.
Niin tanskalainen Würtzin keramiikka kuin huonekalutkin olivat erittäin kysyttyjä. Klassisen yksinkertainen ruokailupöytäkin nousi noin 15 000 euroon, puuvilaiset, yksiväriset tarjoilijoiden essut 400–600 euroon jne.
Ravintola Noma oli noussut kansainväliseksi käsitteeksi ja skandinaavinen design oli sitä jo entuudestaan.
Marraskuun viimeisenä päivänä on luvassa Wrightin suomalaisittain kiinnostavin huutokauppa eli Scandinavian Design. Sinne kerätään yhä myytävää, mutta tiedossa on esineitä ainakin näiden huutokauppojen vakioedustajilta eli Tapio Wirkkalalta ja Paavo Tynelliltä.
Tynellin arvostus myös Ruotsissa näkyi Tukholmassa lokakuussa pidetyssä Bukowskin Contemporary-huutokaupassa, jossa hänen pöytävalaisimestaan maksettiin tuplasti lähtöhintaa enemmän eli noin 7 000 euroa.
Iloinen yllätys maalauksen myyjälle
Tamperelaisen Annmari´sin huutokaupassa lokakuun lopulla venäläinen öljyvärimaalaus nousi melkoisesti arviohinnastaan, joka oli 500–600 euroa. Siitä maksettiin nimittäin peräti 25 000 euroa, jonka päälle tulivat vielä huutomaksut.
Kysymyksessä oli ”Itkevä morsian”-niminen maalaus (koko 53 x 71 cm), joka myytiin tuntemattoman tekijän tekemänä. Maalauksella ei ole sitä paitsi tavanomaista palautusoikeutta.
Työ on kyllä signeerattu kyrillisin kirjaimin, ja jotkut kilpahuutajat ilmeisesti olivat varmoja niin maalauksen tekijästä kuin sen arvostakin.
Omistajalleen se oli todellinen onnenpotku, mutta ehkä se oli sitä myös uudelle omistajalle.
Kirjoittaja on sijoitus- ja keräilymarkkinoiden asiantuntija.