veronmaksajat.fi

VAPAALLA

Keräilijä piristää taidemarkkinoita

Keräilijä piristää taidemarkkinoita
1.9.2017

Miten satunnaisen sijoittajan, perijän tai keräilijän hankinnat vaikuttavat taideteoksen hintaan ja taiteilijan arvostukseen?

Taiteilijapariskunta Katariina Sourin ja Eliya Zweygbergin yhteisnäyttely Helsingissä Galleria 4-Kuudessa sai onnistuneen vastaanoton ja myi hyvin. Taiteilijoille on aina merkittävää, jos keräilijät mainostavat aktiivisesti taidehankintojaan ja näiden tekijöitä. Siitä hyötyvät niin keräilijä, hänen kokoelmansa, taiteilija kuin itse taideteoskin. Kuva Leena Louhivaara

Pentti Kouri, Herman Antell, Amos Anderson, Emil Aaltonen, Maire Gullichsen, Ane Gyllenberg, Juhani Kirpilä, Paul Sinebrychoff ja Teresia Lönnström ovat mainioita esimerkkejä suomalaisista taiteen keräilijöistä. Heidän panoksensa taiteen kentällä oli suuri jo pelkästään siksi, että he stimuloivat taidemarkkinoita ja kasvattivat kiinnostusta eri taiteilijoiden tuotantoihin. Nyt muun muassa Kyösti Kakkonen, Matti Koivurinta, Timo Miettinen ja Anders Wiklöf toimivat samoin.

Yksityisten keräilijöiden hankinnat tuovat taiteilijalle elannon ja kasvattavat taiteilijan mainetta. Apurahat ja julkisten tahojen ostot eivät takaa taiteilijalle säännöllisiä tuloja.

Vaikka taidemuseoiden hankinnat nostattavat teosten hintaa enemmän kuin yksityisten keräilijöiden ostot, vakauttavat nimenomaan keräilijöiden hankinnat taiteilijan tuotannon kasvavan hintatason. 

Taiteeseen ja teosten hinnoitteluun on aina vaikuttanut sekin, mitä kukin kerää, koska taidemaailma on jopa hämmentävän hierarkkinen. Hankinnat kasvattavat keräilijän mainetta, mikä puolestaan nostattaa kokoelman arvoa. 

Teokset katoavat yksityiskokoelmiin

Suomessa keräilijät pitävät matalaa profiilia, eikä keräilystä juuri kerrota julkisuudessa. Tämän vuoksi keräilijöiden taidemaku ei ole vaikuttanut kovinkaan paljon taiteen hinnoitteluun kuten monien muiden maiden taidemarkkinoilla. Suomessa tiedot keräilijöiden hankinnoista ovat enimmäkseen sisäpiiritietoa. 

Monesti teokset myös katoavat yksityiskokoelmiin, eikä niiden sijaintia tiedetä. Tämä hankaloittaa teosten pyytämistä museoon näyttelylainaksi, vaikka lainat nostaisivat teoksen arvoa. 

Myös huutokaupassa teoksesta kiinnostuneiden ostajien lukumäärä vaikuttaa. Jopa vain kaksi kiinnostunutta riittää nostattamaan taideteoksen hintaa. 

Taidetta ostavien motiiveilla on myös oma merkityksensä, sillä niitä analysoimalla pystyy ennakoimaan taideteoksen hintaa nyt ja tulevaisuudessa. Sijoittajaspekulanttien taidehankinnat ovat usein puolestaan hankalia, sillä he yleensä myyvät teokset pois heti, kun talous kehittyy huonoon suuntaan. Tämä tekee hallaa taiteen hinnoille. 

Näin erilaiset keräilijät vaikuttavat taideteoksen hintaan

Valistunut keräilijä

  • Ostaa taidetta määrätietoisesti ja on varma omasta taidemaustaan.
  • Tietää paljon taiteesta ja vaikuttaa ostoillaan ja statuksellaan myös taiteen hintaan. 

Satunnainen ostaja

  • Ostaa taidetta tunteella vain silloin, kun ostohetki ja rahatilanne ovat hyvät.
  • Pyrkii hankkimaan taidetta mahdollisimman edullisesti. Useimmiten hänen ostamansa teoksen arvo laskee myöhemmin.
  • On epämääräisin taiteen hintaan vaikuttaja.

Satunnainen sijoittaja

  • Ei tunne taidetta, mutta on kiinnostunut ja äskettäin vaurastunut.
  • Ostaa taidetta usein kiireellä, kun raha polttaa tilillä.
  • Saattaa ostaa muotitaidetta ja pitää tähän kategoriaan kuuluvien teosten hintoja yllä.
  • Kokee takaiskuja ostamalla kaikenlaista taidetta, myös väärennöksiä ja voi siksi helposti väsyä taiteen keräilyyn ja yhteiskunnallisesti tärkeään harrastukseensa.
  • Vaikuttaa taiteen hintoihin määrällisellä tasolla. 

Sijoittaja

  • Etsii taiteesta tuottoisia sijoituskohteita.
  • Ostaa usein liian kalliilla nimitaiteilijoiden töitä, jos ei ole hankkinut asiantuntija-apua.
  • Ostaa usein kiireellä, jolloin hän voi arvioida hinnan väärin.
  • On maksukykyinen heti sopivan teoksen tullessa myyntiin, mikä parantaa hänen mahdollisuuksiaan menestyä taidesijoittamisessa.
  • Vaikuttaa paljon taiteen hintoihin. 

Perijä

  • On elänyt taiteen kanssa koko ikänsä.
  • Saattaa pitää teoksia itsestäänselvyyksinä, eikä näe niiden todellisia arvoja, jotka saattavat olla vuosien saatossa joko laskeneet tai nousseet.
  • Omistaa mahdollisesti teoksia, jotka ovat taiteen parhaimmistoa ja joita voidaan lainata eri näyttelyihin, jolloin teosten arvot kasvavat.
  • Osaa usein hankkia luotettavaa tietoa ja käyttää parasta asiantuntijapalvelua ja aitoustutkimuksia.
  • Vaikuttaa taiteen hintoihin.

Pauliina Laitinen-Littorin 

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti