Antiikki- ja design-huutokaupoissa noteerataan yleensä vain kovimmat nousijat ja päivitellään joitakin saavutettuja hintoja. Joskus on paikallaan taivastella myös arvohuutokaupoissa todella halvalla myytyjä kohteita.
Yleistyksiä pitää varoa, mutta ne luovat arvioinneille eräänlaisen viitekehyksen. Yleisesti voidaan siis sanoa esimerkiksi, että kunkin keräilyalueen huiput menevät kaupaksi hyvillä hinnoilla. Tai että venäläinen antiikki, design-valaisimet ja huippudesign myyvät hyvin. Näistä on kuitenkin paljon poikkeuksia, joista osa on sattumoisin ”väärin” hinnoiteltuja – osalle taas löytyy ihan luonteva syy, jota muut kuin alan erikoistuntijat eivät välttämättä edes tiedosta.
Kovimpien nousijoiden ja saavutettujen hintojen päivittely vahvistavat virheellistä kuvaa, jonka mukaan antiikki ja jopa vain vanhat esineet olisivat yleisesti ottaen arvokkaita ja hyviä sijoituskohteita. Näin on kuitenkin erittäin harvoin.
Joulukuun arvohuutokaupoissa oli monia hienoja kohteita, joiden hinnat huutajien keskinäinen kilpailu nosti jopa ylettömän korkealle, mutta oli myös yllättävän halvalla menneitä kohteita.
Huonekaluja saa halvalla
Monet huutokauppojen pitäjät tuskailevat huonekaluja, sillä niitä on tarjolla paljon muun muassa kuolinpesissä. Huonekalut ovat vanhoja, renessanssi- tms. tyylisiä ja usein -kokoisiakin. Ne vievät paljon tilaa, ovat hankalia kuljettaa, ja niistä ei yleensä paljon makseta.
Joulukuun huutokaupoissakin sai esimerkiksi kokopuisia, isoja, peilillä varustettuja vaatekaappeja jopa 100–250 eurolla, hienoja ruokailuryhmiä jatkettavin pöydin ja 6-8 tuolilla 250–500 eurolla, samoin uudelleenverhoiltuja sohvaryhmiä jne.
Kokonaisen kodin voisi kalustaa helposti kokopuukalustein tuhannella eurolla, mutta jostain syystä paljon puhuttu kierrätysinto ei ole järin laajan joukon omaksuma ajatus ainakaan käytännössä.
Toki, jos kalustukseen haluaa vaikkapa Paavo Tynellin tai Alvar Aallon arvostetuimpia valaisimia, hinta-arvioon voi helposti laittaa yhden nollan lisää.
Taidetta kotiin edullisesti
Taidemarkkinat ovat voimakkaasti eriytyneet. Joistakin töistä maksetaan yllättävän korkeita hintoja, mutta suuri osa menee paljon halvemmalla kuin muutama vuosi sitten. Maan taloustilanne tietysti vaikuttaa, mutta tuskin hinnat palautuvat entiselle tasolleen, koska tarjontaa on paljon.
Arvohuutokaupoista saa erityisesti grafiikkaa, mutta myös ihan kelvollisia öljyväritöitä nykyisin jopa 100–250 eurolla. Vähiten kiinnostusta herättäviä töitä saa jopa halvemmalla kuin mitä kehykset maksavat. Niinpä onkin ihme, että jotkut nuoret nykytaiteilijat pystyvät hinnoittelemaan työnsä 1 500–2 500 euron luokkaan ja että niitä noilla hinnoilla vielä jotkut ostavatkin.
On hyvin todennäköistä, että monet näin hinnoitelluista teoksista saa ostettua huutokaupoista myöhemmin paljon halvemmalla.
Taidemaalari Lasse Marttisen öljyvärityö (kuvassa) noteerattiin joulukuussa järjestetyssä huutokaupassa 50 euron arvoiseksi. Marttinen oli mm. mukana perustamassa 1953-1959 toiminutta ns. Brondan vintin taiteilijaryhmää ja hän perusti Espoon taidekoulun 1968 toimien myös sen opettajana. Marttinen maalasi satoja virallisia muotokuvia. Hänen teoksiaan on mm. Tampereen nykytaiteen museossa ja Amos Andersonin taidemuseossa. Helsingin Sanomien nekrologissa vuonna 2007 todetaan muun muassa, että Marttisen herkät maisemansa ovat lukemattomat, ja abstrakteissa maalauksissa viiva, pinta ja väri yhdistyivät hienostuneesti. Tyyli on leikkimielinen ja yllättävä.
Aitoja ja ”aitoja” mattoja
Itämaisten mattojen hinnoissa on ollut aiemmin paljonkin ”ilmaa”, eli niitä on myyty tietämättömille varsin kovilla hinnoilla. Ovathan ne käsityötä. Mutta kilpailu on puhaltanut enimpiä ilmoja pois, ja erityisesti muutamissa arvohuutokaupoissa niitä myydään jo varsin halvalla. Osa matoista on aivan uusia, mutta niissä voi olla esimerkiksi ”värivamma” tai joku muu vika, jota ei enää pystytä selittämään käsityöhön liittyvillä pikku virheillä. Joukossa voi myös olla mm. Kiinassa tehtyjä ”persialaisia” mattoja. Ne on tehty esimerkiksi Täbriz-tyyliin.
Ostajien kannattaa siis tutkia matot – kuten muutkin arvoesineet – tarkkaan huutokauppanäytöissä tai alan erikoisliikkeissä. On huomattava, että jostain matosta sata euroa on paljon, mutta toisesta tuhatkin euroa voi olla vähän. Edullisuus on eri asia kuin halpa hinta.
Romukullan hinta ei kirpaise
Kulta- ja hopeaesineistäkään ei aina tarvitse paljon maksaa. Niin kulta kuin hopeakin ovat talouslaman takia halventuneet raaka-aineina, ja samoin myös niistä tehdyt vanhat koriste- ja käyttöesineet harvinaisia keräilykohteita lukuun ottamatta.
Erityisesti vanhaa käyttöhopeaa ja kultakorujakin kivineen voi nyt saada huutokaupoista halvalla. Periaatteessa raaka-ainehinta määrittelee esineen alimman hinnan, mutta siitä on vielä vähennettävä muita kuluja. Lontoon metallipörssissä kulta maksaa runsaat 30 euroa/gramma ja hopea noin 40 senttiä/gramma.
Kuvan hopeaesineiden lähtöhinta oli 300 euroa, mutta vasarahinta huutomaksuineen oli noin 210 euroa. Hopeaesineiden yhteispaino on 1 300 grammaa. Jos esineet ovat tyypillistä 830-hopeaa eli hopeapitoisuus on 83 prosenttia, kasassa olevan hopean raaka-ainearvo on noin 400 euroa. Periaatteessa huuto näyttäisi siis olleen ostajalle varsin edullinen.
Grammahinta on lähtökohtana erityisesti sellaisissa huutokauppakohteissa, joihin on kerätty sekalaisia kulta- tai hopeaesineitä. Niitä voidaan kutsua romukullaksi ja -hopeaksi. Mukana voi olla joku hieman arvokkaampikin kohde. Tosin myyntiin tuotaessa tai huutokauppanäytöissä niitä ei välttämättä ehditä tutkia tarkasti. Monet esineet – erityisesti korut – saattavat olla myös rikkinäisiä.
Huutokauppakausi on vähitellen käynnistymässä. Arvohuutokaupoista Aleksin kuukausihuutokauppa on 24.1., Hagelstamin 26.-27.1. ja Helanderin 30.-31.1. Huutokauppahuone Aleksin seuraavassa huutokaupassa on myynnissä mm. useitakin Veikko Marttisen töitä. Vuonna 2003 kuollut Marttinen sai Pro Finlandia -mitalin vuonna 1968. Tämä Marttisen työ on tarjolla 1 500 euron lähtöhinnalla. 
Kirjoittaja on sijoitus- ja keräilymarkkinoiden asiantuntija.