veronmaksajat.fi

VAPAALLA

Autorahoitusta jopa nollakorolla

Autorahoitusta jopa nollakorolla
4.5.2015

Autokaupassa on tarjolla jopa ilmaista rahaa, luoton voi hankkia verkosta ja yleensä auto käy rahoitusyhtiöille vakuudeksi. Joissain tapauksissa myös pankkilaina voi olla edullinen, joskin usein hankala vaihtoehto.

Kilpailu autonostajista on kovaa ja rahan hinta on kilpailussa yksi työväline. Hondaan on alkuvuoden ajan saanut rahoituksen nollakorolla. Maaliskuussa uuden Kian sai Delta-Autolta kymmenen prosentin alennuksella, minkä lisäksi kauppakeskus Jumboon pystytetyssä pop-up-kaupassa Santander Consumer Financen All-in-1-rahoitukseen sisältyi bensiiniä 3 000 eurolla eli käytännössä kolmen vuoden sopimusajan polttoaineet.

Autokaupassa saa rahoitusta jopa nollakorolla, luoton voi hankkia verkosta ja yleensä auto käy rahoitusyhtiöille vakuudeksi. Hannu Heliö johtaa Santander Consumer Finance -yritystä, joka markkinoi auton ostajille myös osamaksurahoitusta.

All-in-1-rahoituksessa on kolme tasoa, joista kolmonen kattaa uusien autojen osalta myös renkaiden kausivaihdot ja rengashotellipalvelut sekä niin sijaisauton kuin sisä- ja ulkopesun huollon yhteydessä. Santanderin johtajan Hannu Heliön mukaan vanhemmat autonostajat valitsevat kattavimman kolmostason kun taas nuoremmat päätyvät usein tasoon 2. All-in-1-asiakkaista 40 prosenttia on naisia – konseptin huolettomuus ja vaivattomuus viehättävät heitä. 

Tarjousprosentit matalia

Santanderilla uusien autojen osamaksukorko liikkuu 4,95:n ja 6,95:n prosentin välillä. Käytetyillä autoilla se on prosentin verran kalliimpi. Käytettyihin autoihin keskittyneellä SAV-Rahoituksella korko on 8-12 % omarahoitusosuudesta riippuen.

Korkotaso vaihtelee autokaupassa melkoisesti eivätkä 1,9-2,9 prosentin rahoituskorot ole harvinaisia. Maaliskuussa Länsiautolta sai rahoituksen Opeliin, Peugeotiin ja Seatiin yhden prosentin korolla ilman muita kuluja. Mitsubishiin ja Mazdaan sai Delta-Autosta rahoituksen 1,9 % korolla, mikä avauspalkkion ja kuukausittaisten maksuveloitusten kera merkitsee 3,59 % vuosikorkoa. Autokeskus puolestaan myi erää Nissaneita 0,9 prosentin rahoituskorolla ja erää vaihtoautoja 2,9 prosentin korolla.

Parin prosentin korkotasolla kysymys on yleensä tarjouskampanjoista, jotka on rajattu tiettyihin autoihin tai aikoihin. On kuitenkin autoliikkeitä, joiden strategiana on tarjota rahoitusta hyvin ohuella marginaalilla ja pyrkiä näin kasvattamaan sekä rahoitus- että automyynnin volyymiä. Lisäksi korkotasoissa on tällä hetkellä varsin suuria alueellisia eroja, jotka johtuvat paikkakuntien kilpailutilanteiden eroista.

Toyotalla ja Fordilla oma rahoitusyhtiö

Autorahoituksessa neljä suurinta – Santander, OP, Nordea ja Danske – kattavat lähes 80 % markkinoista. Santander on markkinajohtaja 104 000 auton rahoituskannalla ja reilun 30 prosentin markkinaosuudella.

Monien automerkkien rahoitusyhtiöt ovat muuttuneet pelkiksi brändeiksi alan isojen toimijoiden huomassa, vain Toyotalla ja Fordilla on edelleen omat rahoitusyhtiöt. Maaliskuussa Toyotan rahoituslaskurissa korkoprosentti oli 3,85, mikä merkitsee 4,8 prosentin todellista vuosikorkoa, mutta Toyota-liikkeet ovat mainostaneet rahoitusta 1,92 % todellisella vuosikorolla ilman käsirahaa. Fordilla on ollut henkilö- ja pakettiautoille 1,5 prosentin koron ja 2,16 prosentin todellisen vuosikoron tarjouksia.

”Rahoitustarjouksissa ja -kampanjoissa korkotasot vaihtelevat todella paljon alkaen jopa nollasta prosentista. Ns. normikorkotasona käytetään yleensä 3,9-5,9 % + liikekohtaiset avaus- ja käsittelymaksut. Yleisesti käytetty käteisosuus on noin 10-20 %, mutta kampanjoissa käteisosuus voi olla 0 %”, myyntijohtaja Kari Korhola Ford Credit Finlandista kertoo.

Käsirahan ja jäännöserän suuruus vaihtelee

SAV-Rahoituksella käteismaksusta ja mahdollisesta vaihtoautosta muodostuva omarahoitusosuus on vähintään 20 prosenttia, mutta vähemmälläkin rahoituksen voi saada.

”Santanderin osamaksurahoitukseen ei tarvita välttämättä käsirahaa lainkaan, vaan asiakas, jolla on hyvä luottokelpoisuus, voi saada rahoituksen koko kauppahinnalle”, Hannu Heliö kertoo.

Autoliikkeiden mainostamissa kuukausierissä osamaksurahoituksen loppuun on jätetty suurempi viimeinen erä. Tästä viimeisestä erästä voi neuvotella rahoitusyhtiön kanssa.

”Suuremman viimeisen erän avulla asiakas voi säätää sopimuksen kuukausierän itselleen sopivaksi. All-in1-rahoituksessa erityispiirteenä on, että Santander antaa viimeiselle erälle hyvityshintatakuun, jolloin asiakas tietää saavansa autostaan sopimuskauden lopussa vähintään viimeisen erän verran hyvityshintana, jos hän haluaa silloin luopua autostaan. Näin rahoitus on asiakkaalle riskitön”, Heliö mainostaa. Viimeisen erän voi myös aikanaan rahoittaa osamaksuiksi.

Pankki vaatii muita vakuuksia

Kampanjatuotteita lukuun ottamatta pankkilaina on usein korkotasoltaan kilpailukykyinen vaihtoehto osamaksurahoitukselle. Esimerkiksi yksityistuontina ulkomailta ostettavan, yksityishenkilöiden kesken tehtävän kaupan tai yli 15 vuotta vanhan käytetyn auton rahoittamisessa pankkilaina voi tulla paljon halvemmaksi kuin rahoitusyhtiön tällaiseen tarkoitukseen tarjoama vakuudeton luotto, jonka korkotaso esimerkiksi Santanderilla on 9 % 20 000-40 000 euron rahoitukselle.

Osuuspankin luottolaskurissa autolainan suuntaa antava korko oli maaliskuussa 3,25 %, mutta korko ja muut ehdot tarkennetaan vasta henkilökohtaisessa lainatarjouksessa. Osamaksurahoitukseen verrattuna pankkilainan järjestely on työlästä ja luotto vaatii muita reaalivakuuksia – auto ei kelpaa vakuudeksi niin kuin rahoitusyhtiöille.

Rahoitusyhtiöt valtaavat alaa

Osamaksurahoituksen osuus on kasvanut jatkuvasti ja viime vuonna jo lähes 50 % uusien autojen ja 35 % käytettyjen autojen kaupoista rahoitettiin rahoitusyhtiöissä. Jäljelle jäävistä autokaupoista puolet tehtiin käteisellä ja puolet pankki- tai muilla lainoilla.

”Viime vuosien kehitys, jossa pankit ohjaavat asiakkaidensa asioinnin lähes kokonaan verkkoon, on aiheuttanut pankkilainarahoituksen selvän vähenemisen autojen rahoittamisessa: lainaneuvotteluun pääsy ja siten luottopäätöksen saaminen saattaa kestää jopa useita viikkoja”, SAV-Rahoituksen toimitusjohtaja Janne Heusala sanoo.

Heusala varoittaa, että jos autolainan vakuutena käytetään asuntoa, pankki voi pyrkiä nostamaan vanhan asuntolainan marginaalin nykyiselle, takavuosia huomattavasti korkeammalle tasolle. ”Tämä tarkoittaa käytännössä, että pienestä autolainasta tulee kerrannaisvaikutusten kanssa maailman kallein pikavippi”, Janne Heusala toteaa.

Osamaksurahoituksen saa kätevästi autoliikkeestä. SAV-rahoitukselta tai Svea Rahoitukselta luottoa voi hakea myös netin kautta. SAV-Rahoitukselta voi hakea alustavan luottopäätöksen etukäteen, jonka jälkeen on puoli vuotta aikaa etsiä sopivaa käytettyä autoa.

Käteinen ei ole kuningas

Edelleen näkee väitettävän, että käteisostaja voi saada auton hinnasta helpommin alennusta kuin asiakas, joka tarvitsee rahoituksen. Fordin Korhola ja Santanderin Heliö kuitenkin kumoavat käsityksen.

”Rahoitusmyynti on autoliikkeille tärkeä tulon lähde. Lisäksi markkinatutkimusten mukaan rahoitusasiakkaiden asiakasuskollisuus on vahvempi kuin käteisostajien tai pankkilainalla autonsa ostavien asiakkaiden. Näin ollen autoliikkeen kannalta on sekä lyhyellä että pitkällä tähtäyksellä kannattavampaa myydä auto rahoituksella kuin käteisellä”, Heliö kertoo.

”Rahoitussopimusasiakkaat myös yleensä vaihtavat autoa nopeammin”, Korhola lisää.

Autorahoituksen markkinajohtaja Santander Consumer Finance markkinoi auton ostajille myös osamaksurahoitusta, johon voi liittää kolmen eri tason ylläpitopalveluja. Johtaja Hannu Heliö oli kauppakeskus Jumbossa myymässä All-in-1-rahoitusta, jonka sai Kia Rioon 278 euron kuukausierillä.

Juha Partanen

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti