Jos sinulla on autoetu, kannattaa olla tarkkana, ettei yksityisajoja kerry aivan poskettomasti. Verotuksessa voi nimittäin tietää ikävää yllätystä, jos ne ylittävät 18 000 kilometriä vuodessa.
Työntekijää verotetaan autoedusta silloin, kun hänellä tai hänen perheellään on käytössä yksityisajoihin työnantajan kokonaan tai osittain kustantama auto. Autoedun arvo lasketaan kaavamaisesti Verohallinnon päätöksen perusteella.
Autoetu verotetaan samalla tavalla kuin rahapalkka. Vapaa autoetu on kyseessä, kun työnantaja maksaa autosta johtuvat kustannukset. Auton käyttöetu on kyseessä, kun palkansaaja maksaa itse ainakin auton polttoainekulut.
Verotilastojen mukaan autoetuauto on käytössä noin 80 000 verovelvollisella. Vapaa autoetu on yleisin, sillä niitä on noin 50 000 verovelvollisella.
Yksityisajot määrittävät verotusarvon
Autoedun verotusarvoa kaavamaisesti määrättäessä lähtökohta on se, että yksityisajoja on vuodessa 18 000 kilometriä. Vuosiraja kertyy siitä, että autoedun kuukausittaista verotusarvoa laskettaessa yksityisajoja oletetaan olevan 1 500 kilometriä kuukaudessa.
Autoedun verotusarvoa saa verotuksessa pienemmäksi, mikäli edunsaaja osoittaa ajopäiväkirjalla tai muulla luotettavalla tavalla, että yksityisajojen määrä oli vuodessa vähemmän kuin 18 000 kilometriä.
Ikävämpi asia on se, että verottaja voi myös korottaa autoedun arvoa, mikäli yksityisajoja on vuodessa enemmän kuin 18 000 kilometriä.
Laskelmassa tulee ottaa huomioon, että matkat kotoa työpaikalle ja takaisin ovat verotuksessa yksityisajoa. Matka kotoa on verotuksessa kuitenkin työmatkaa, jos matka on tilapäinen. Matka esimerkiksi kotoa asiakkaan luokse ja takaisin kotiin on työmatkaa, koska on kyse tilapäisestä matkasta.
Verotusarvon korotuksen perusteena on se, että autosta saatu etu katsotaan suuremmaksi silloin, kun yksityisajot ylittävät vuodessa 18 000 kilometriä. Rajan ylittävältä osuudelta lasketaan syntyneen etua, jota verotetaan korottamalla autoedun arvoa.
Mikäli kyseessä on vuosina 2012-2014 käyttöönotettu vapaa autoetu, korotuksen määrä on tänä vuonna 0,19 e/km. Käyttöedussa korotuksen määrä on 0,07 e/km.
Mikäli yksityisajot ovat vuodessa 30 000 kilometriä, autoedun arvoa voidaan korottaa vapaassa autoedussa 2 280 euroa ja käyttöedussa 840 euroa. Veroseuraamuksen määrä riippuu verovelvollisen kaikkien ansiotulojen yhteismäärästä.
Mikäli autoedun saajan rajaveroprosentti on 45 prosenttia, veroseuraamus korotuksesta on joko 1 026 euroa tai 378 euroa, kun yksityisajojen määrä on 30 000 kilometriä vuodessa.
Milloin verottaja korottaa autoedun arvoa?
Yleisin tilanne on se, että autoedun arvoa ei koroteta vaikka 18 000 kilometrin raja olisi ylittynyt. Autoedun arvon korotus voi seurata silloin, kun työnantajayritykseen on tehty verotarkastus, jossa selviää, että yksityisajojen määrä on ollut enemmän kuin 18 000 kilometriä. Tämä voi selvitä esimerkiksi auton polttoainekulujen perusteella.
Ongelma näissä tapauksissa on lähes aina se, että autolla on ajettu myös työajoja. Yksityisajojen ja työajojen määrän tarkka tai edes karkea selvittäminen voi tuottaa vaikeuksia. Lisä haasteen tuo usein se, että ajopäiväkirjaa ei ole tai se on puutteellinen. Tämän takia verotarkastajat usein arvioivat yksityisajojen määrään ottamalla huomioon työtehtävien edellyttämät matkat sekä kodin ja työpaikan välisen matkan.
Toinen tilanne, jossa autoetua monesti korotetaan on se, että verovelvollinen on omassa veroilmoituksessaan vaatinut kodin ja työpaikan välisten matkakulujen vähentämistä työsuhdeauton taksan mukaan. Mikäli näitä ajoja on vuodessa esimerkiksi 20 000 kilometriä, verottaja saa tietää, että 18 000 kilometrin raja on ylittynyt. Tämä raja ylittyy esimerkiksi 220 työpäivän mukaan laskettuna 41 kilometrin mittaisesta yhdensuuntaisesta kodin ja varsinaisen työpaikan välisestä matkasta. Myös kesämökkimatkat ovat yksityisajoa.
Työpaikan ja kodin välisten matkojen lisäksi arvioidaan myös muita yksityisajoja, joiden määrä vaihtelee tyypillisesti 6 000-10 000 kilometrin välillä. Korotettu autoetu ei kuitenkaan merkitse sitä, että matkakulut voisi vähentää auton käytön perusteella. Matkakuluvähennys myönnetään yleensä vain julkisen kulkuneuvon kustannusten perusteella.
Kolmas korotustilanne on se, että työsuhdeautoilijan koti on pitkän matkan päässä vakituisesta työpaikasta. Näissä tapauksissa verottajan on helppo laskea, kuinka suuri määrä ajokilometrejä syntyy pelkästään työmatkoista vaikka veroilmoituksella ei olisi vaadittu matkakuluja työsuhde-auton perusteella.
Verottaja laskee, että yksityisajoja kertyy jo pelkistä kodin ja työpaikan välisistä matkoista niin paljon, että verotettavaa etua on korotettava.
Verohallinnon ohjeessa todetaan: ” Autoedun arvoa voidaan korottaa palkansaajan verotusta toimitettaessa, jos on ilmeistä, että autolla vuoden aikana ajettujen yksityisajojen määrä ylittää 18 000 kilometriä.”
On tapauksia, joissa autoetua on korotettu vaikka matkat kotoa töihin ja takaisin kotiin olisi tehty julkisella kulkuneuvolla. Verovirkailija ei helposti usko, että työsuhdeautoa ei ole käytetty kodin ja työpaikan välisiin matkoihin.
Ennen verotusarvon korottamista Verohallinnon täytyy kuulla verovelvollista. Tämä tapahtuu niin, että verottajalta tulee postitse kirje, jossa on selvityspyyntö. Vastausaika on yleisesti kaksi viikkoa. Kesäaikana ongelmana on se, että selvityspyynnöt tulevat usein parhaimpaan loma-aikaan, jolloin moni on matkoilla.
Vastaa verottajan selvityspyyntöön
Verottajan selvityspyyntöön kannattaa aina vastata. Mikäli selvityspyyntöön ei vastaa, seurauksena on verotusarvon korotus ja jälkiverot.
Mikäli selvitystä lähtee tekemään asenteella, jonka mukaan vapaa autoetu on ”vapaa” ja mitään selvitysvelvollisuutta ei olemassa, lopputuloksena on myös jälkiverot.
Yleinen väärinkäsitys on se, että selvityksiä ei tarvitse antaa, koska velvollisuutta ajopäiväkirjan pitoon ei ole olemassa. Näissä tapauksissa olisi kuitenkin yleensä eduksi, että ajopäiväkirjaa olisi pidetty ainakin varsinaisista työajoista.
On myös mahdollista ja usein kannattavaa pyrkiä selvittämään jollakin muulla tavalla, esimerkiksi matkalaskujen ja kalenterin avulla, miten paljon kilometrejä on kertynyt esimerkiksi asiakkaiden luona käynneistä tai muista työajoista. Perheessä käytössä olevien muiden autojen määrä samoin kuin kodin etäisyys palveluista voivat myös vaikuttaa verottajan arvioon yksityisajoista. Harvinaisia eivät ole tilanteet, joissa virkailija on laskenut yksityisajot reippaasti ”yläkanttiin”.
Verottajalle lähetettävän selvityksen keskeinen tavoite on luonnollisesti se, että veroa ei makseta ainakaan niistä kilometreistä, jotka eivät ole yksityisajoja vaan esimerkiksi työntekijän työhön liittyviä ajoja, jotka liittyvät työtehtäviin.
On tietysti myös tilanteista, joissa töissä käydään esimerkiksi bussilla ja junalla, vaikka käytettävissä on työsuhdeauto. Verottajan perusoletus lähtee siitä, että autoedun saaja on ajanut kodin ja vakituisen työpaikan väliset matkat työsuhdeautolla.
Verottajan oletusta ja mahdollista arviota on yritettävä selvityksessä horjuttaa ja saada ainakin alemmaksi. Mikäli löytyy näyttöä matkalippujen ostamisesta, kannattaa ne esittää selvityksessä.
Näyttötaakan osalta verovelvollinen on altavastaaja eli verovelvollisella katsotaan olevan paremmat mahdollisuudet näytön esittämiseen kuin Verohallinnolla. Kärjistetysti voi sanoa, että verotusarvon korottamiseen riittää todennäköisyys ja olosuhteet. Verotusarvon korottamiselta välttyy, jos selvittää, että edellytyksiä korotukselle ei ole olemassa.
Muutoksenhaku verottajan päätöksestä
Mikäli verovirkailijan arvio autoedun verotusarvon korotuksesta ei tyydytä, verovelvollisella on mahdollisuus hakea muutosta verotukseensa verotuksen oikaisulautakunnalta.
Viimeistään tässä vaiheessa kannattaa pyrkiä mahdollisimman kattavasti sekä kertomaan omasta tilanteesta että esittämään näyttöä. Myönteiselle muutokselle on parhaimmat edellytykset silloin, kun pystyy vakuuttamaan oikaisulautakunnan siitä, että verotusarvon korotus on tehty puutteellisten ja/tai virheellisten tietojen perusteella. Mikäli oikaisulautakunnan päätös ei tyydytä, siitä on mahdollista tehdä valitus hallinto-oikeudelle.
Juha Koponen
Kirjoittaja on Veronmaksajain Keskusliiton johtava lakimies