veronmaksajat.fi

TYÖ & ELÄKE

Lomautukseni kesti kolme kuukautta – miten vähennän työmatkakuluni?

Lomautukseni kesti kolme kuukautta – miten vähennän työmatkakuluni?
23.9.2020

Minut lomautettiin keväällä kolmeksi kuukaudeksi koronan takia (huhti-, touko- ja kesäkuu). Heinäkuun olin lomalla.

Ostin kolme kertaa 300 euron kuukausilipun, joka on halvin vaihtoehto.

Elokuusta joulukuulle matkakuluni ovat noin 180 euroa kuukaudessa halvimman vaihtoehdon mukaan, yhteensä 900 euroa. Kulut ovat pienemmät, koska teen loppuvuoden töitä pääasiassa etänä ja työskentelen vain pari päivää viikossa työpaikallani. Millaisen matkakuluvähennyksen voin tehdä tänä vuonna?

Puolisoni osti tammikuussa vuosilipun. Myös hän oli lomautettuna kolme kuukautta ja kesälomalla kuukauden. Hän ei työskentele etänä.

Millaisen matkakuluvähennyksen hän voi tehdä tältä vuodelta? Saako puolisoni vähennyksen myös lomautuksen ajalta, kun lippu oli jo hankittu? 

Verojuristi Harri Rajala vastaa:

Voit vähentää asunnon ja työpaikan väliset matkakustannukset halvimman käytettävissä olevan kulkuneuvon käyttökustannusten mukaan ja halvimman lipun hinnan mukaan vain niiltä kuukausilta, jolloin olet käynyt töissä ja vain niiltä matkoilta, jotka olet tosiasiassa tehnyt.

Lomautuskuukausilta ja lomakuukaudelta ei saa vähennystä.

Koska olet ollut osan vuotta lomautettuna eli työttömänä, matkakulujen omavastuu on normaalia 750 euron omavastuuta pienempi. Jokainen täysi työttömyyskorvauskuukausi (= 21,5 korvauspäivää), jolta olet saanut työttömyyskorvausta, pienentää omavastuuta 70 euroa. Omavastuu on kuitenkin vähintään 140 euroa.

Saat näillä tiedoilla vaatia vähennystä asunnon ja työpaikan välisistä matkoista 1 800 euroa (3 x 300 + 5 x 180 euroa). Omavastuu pienentää vähennystä 540 euroa (750–3 x 70 euroa) eli saat vähennystä 1 260 euroa.

Puolisosi voi vastaavasti vaatia vähennystä vain niiltä 8 kuukaudelta, jolloin hän käy töissä. Asiaan ei vaikuta se, että hän on ostanut lipun etukäteen. Hänenkin omavastuunsa on työttömyyskuukausien takia 540 euroa.

VEROVÄHENNYKSET Tarkista verovähennykset verokortistasi – etätyöpäiviltä et voi vähentää matkakuluja. Lue lisää

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti