veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

KOTI

Uudehkot omakotitalot viedään yhä käsistä asuntokaupoilla

Uudehkot omakotitalot viedään yhä käsistä asuntokaupoilla
8.8.2022

Omakotitalojen kovin ostobuumi näyttää taittuneen, mutta uudehkojen talojen kauppa käy yhä vilkkaana. Miltä talomarkkinat näyttävät kolmessa maakuntakeskuksessa?

Talouden ylle kasautuneet tummat pilvet ovat hidastaneet asuntokauppaa, mutta omakotitalojen kysyntä on säilynyt varsin vilkkaana kasvukeskuksissa.

Taloustaidon soittokierros Tampereen, Turun ja Oulun kiinteistönvälittäjille kertoo kuitenkin talomarkkinoiden epätasapainosta. Ostajien himoitsemia taloja ei tule tarpeeksi myyntiin, kun taas vähemmän halutuissa kohteissa välittäjä saa laittaa kaiken ammattitaitonsa likoon saadakseen ne myydyksi.

OP Koti Pohjoisen liiketoimintajohtaja Timo Jormakka sanoo, että 2000-luvulla rakennettujen omakotitalojen kysyntä on jatkunut vilkkaana Oulun seudulla:

"Jos sellainen talo tulee myyntiin, tupa on näytöllä varmasti täynnä. Tällaisista kohteista myös maksetaan hyviä hintoja."

Tarjonta ei vastaa kysyntää

Sp-Koti Tampere Aulan yrittäjä Johanna Peltonen sanoo, että uudehkojen omakotitalojen kauppa kävisi Tampereen seudulla vilkkaamminkin, jos asiakkaiden haluamia kohteita vain olisi tarjolla.

"Tarjonta ei vastaa kysyntää, mikä vaikuttaa kauppamääriin. Kun hyvä kohde tulee myyntiin, se menee heti kaupaksi", Peltonen kertoo.

Samaa sanoo Kiinteistömaailma Turku Luostarinkadun yrittäjä Evamaria Poikolainen:

"Omakotitaloille olisi kova kysyntä etenkin 5–7 kilometrin säteellä Turun keskustasta. Tarjontaa on kuitenkin liian vähän. Etenkin 300 000–350 000 euron hintaluokassa myytäisiin hurjasti nykyistä enemmän taloja, jos vain olisi myytävää."

Korona-aika kiihdytti omakotitalojen markkinaa, kun koteihin haluttiin lisää tilaa esimerkiksi etätöiden tekemiseen. Asumisen tasoa haluttiin muutenkin nostaa esimerkiksi omalla puutarhalla.

"Moni jatkaa ainakin osittain etätöitä, joten monessa perheessä on edelleenkin tarvetta yhdelle tai kahdellekin lisähuoneelle", Peltonen toteaa.

Muuttovalmiit talot kiinnostavat lapsiperheitä

Poikolaisen mukaan omakotitaloja hakevat pääsääntöisesti nuoret perheet. Keskeinen valintakriteeri on silloin lapsille mukava asuinympäristö lähellä päiväkodin ja koulun kaltaisia palveluja.

"Ruuhkavuosia elävät perheet etsivät usein kohdetta, johon voi muuttaa suoraan ilman välittömiä remontteja", Poikolainen toteaa.

Välittäjien mukaan käytettyjen, mutta hyväkuntoisten talojen kysyntää lisää sekin, että uusien talojen rakentamiskustannukset ovat nousseet vauhdilla. Rakennusmateriaalien saatavuuden heikkeneminen ja sen myötä venyvät aikataulut eivät nekään innosta uuden rakentamiseen.

Myös innostus edullisempiin, mutta remontteja vaativiin käytettyihin taloihin on Jormakan mukaan hieman hiipunut.

"Toisaalta esimerkiksi rintamiestalot lähellä Oulun keskustaa ovat edelleen suosittuja. Uusia taloja ei yleensä päästä rakentamaan niin keskeiselle paikalle", Jormakka sanoo.

Hänen mukaansa myös hyvässä kunnossa olevat talot Oulun ympäristössä käyvät kaupaksi.

Vähiten kiinnostusta on sen sijaan suuria remontteja vaativiin 1970–80-luvun taloihin, joissa saattaa olla esimerkiksi piilosokkeli ja sähkölämmitys.

"Sellaisissa kohteissa välittäjän on tehtävä tosissaan töitä, että saa ne kaupaksi", Jormakka muotoilee.

Lämmitysmuoto vaikuttaa valintaan

Evamaria Poikolaisen mukaan energian hinnan kallistumisen vuoksi talon lämmitysjärjestelmä ja vuosittainen energialasku kiinnostavat ostajia entistä enemmän.

"Maalämpö ja ilma-vesilämpöpumput ovat nyt ekologisina ja kustannustehokkaina lämmitysmuotoina haluttuja. Sähkö- ja öljylämmitystä sen sijaan karsastetaan."

Johanna Peltosen mukaan talon sijainti on edelleen tärkeää, mutta toisaalta etätöiden yleistyttyä ollaan valmiita muuttamaan vähän kauemmaksi keskustasta. Pirkanmaalla tämä näkyy siinä, että Tamperetta ympäröivät Kangasala, Lempäälä, Nokia, Pirkkala ja Ylöjärvi kiinnostavat talonostajia.

"Toisaalta talot ovat käyneet hyvin kaupaksi myös hieman kauempana, esimerkiksi Sahalahdella", Peltonen sanoo.

Hänen mukaansa uudehkot omakotitalot hyvällä sijainnilla maksavat Tampereella noin 450 000 euroa ja siitä ylöspäin.

"Myös alle 100 000 euron taloille vähän syrjemmällä löytyy oma ostajakuntansa. Niitä on mennyt kakkoskodeiksi", Peltonen huomauttaa.

Tampereen ja Oulun tapaan Turussakin omakotitalojen hinnoissa on suuria eroja sijainnin, iän ja kunnon mukaan.

"Asuinalueita vertaillessa keskimäärin suurimmat neliöhinnat löytyvät Hirvensalosta, jossa on paljon 2000-luvulla rakennettuja taloja", Poikolainen sanoo.

Korkojen nousu pienentää budjetteja

Tätä juttua varten haastateltujen kolmen välittäjän mielestä talouden kasvanut epävarmuus ei ole ainakaan toistaiseksi heijastunut talokauppaan.

"Toki jotkut asiakkaat ottavat keskusteluissa esille Ukrainan sodan vaikutukset ja korkojen nousun. En ole kuitenkaan havainnut, että tällä olisi ollut toistaiseksi vaikutuksia ostopäätöksiin", Peltonen sanoo.

Poikolaisen mukaan korkotason nousu vaikuttaa vääjäämättä asuntokauppaan, ja siitä onkin hänen mielestään hyvä puhua.

"Nuoret perheet ovat saattaneet nollakorkojen aikaan sokaistua siitä, millaiseen asuntoon heillä on oikeasti varaa."

Myös viranomaisten kaavailema velkakatto eli kotitalouksien velan määrän rajoittaminen suhteessa tuloihin saattaisi toteutuessaan vaikuttaa talokauppaan.

"Velkakatto voisi pienentää joidenkin asunnonostajien budjetteja, minkä vuoksi haettaisiin edullisempaa taloa vähän kauempaa", Peltonen toteaa.

Hinnoissa ei toistaiseksi laskupaineita

Välittäjien mukaan ostobudjettien pieneneminen näkyy jo talokaupassa siinä, että yhä useampi ostaja hakee nyt taloa vähän kauempaa keskustasta. Turun ympäristökunnista esimerkiksi Maskun ja Nousiaisen suosio on kasvanut, mikä on nostanut siellä myös talojen hintoja.

"Noin 30 kilometrin matka keskustaan on vielä pieni kynnys, etenkin jos matkan voi taittaa hyvää tietä pitkin", Poikolainen sanoo.

Myös Timo Jormakan mukaan talonostajat ovat havainneet, että hieman kauempana kaupunkikeskuksesta voi saada parempaa tasoa ja enemmän neliöitä samalla rahalla.

"Jos 350 000 eurolla saa perustasoisen omakotitalon Oulusta, niin samalla summalla saa lähikunnissa jo ’luksusta’", Jormakka vertailee.

Omakotitalojen hinnat ovat nousseet viime vuosina selvästi niin Tampereella, Turussa kuin Oulussakin. Välittäjien mielestä ainakaan kysytyimmissä talotyypeissä näköpiirissä ei ole hintojen laskua.

"Oulun seudulla ei ole merkkejä hintojen laskusta. Toisaalta nähtävissä ei ole hintojen nousuakaan, joskin eniten kysytyt uudehkot omakotitalot voivat hyvinkin vielä kallistua."

Myös Poikolainen arvioi talojen hintatason pysyvän kohtalaisen vakaana tulevana syksynä.

Talojen hinnat voivat kääntyä laskuun vasta, jos talouskurimus syvenisi ja pitkittyisi.

"Parin viime vuoden aikana omakotitalojen hinnat ovat nousseet asemakaava-alueella merkittävästi. Nousu on nyt rauhoittunut, hintahypestä mennään kohti normaalimpaa markkinatilannetta", Poikolainen toteaa.

Matti Remes

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti