veronmaksajat.fi

KOTI

Pitääkö kotitalousvähennykseen liittyvät tositteet lähettää verottajalle?

Pitääkö kotitalousvähennykseen liittyvät tositteet lähettää verottajalle?
29.1.2021

Minulle on kertynyt tänä vuonna kotitalousvähennyskelpoisia kuluja. Tarvitseeko minun lähettää näihin kuluihin liittyvät sopimukset ja muut tositteet verottajalle esitäytetyn veroilmoituksen tarkistamisen ja palauttamisen yhteydessä?

Verojuristi Tero Hämeenaho vastaa:

Ei tarvitse, mutta pidä tositteet silti hyvässä tallessa. 

Kotitalousvähennykseen oikeuttavien töiden tositteita ei liitetä veroilmoitukseen. Ne on esitettävä verottajalle ainoastaan, jos verottaja niitä erikseen pyytää.

Kotitalousvähennystä vaativan on nykyään säilytettävä tositteet kolme vuotta maksuvuoden jälkeen. Ennen vuotta 2017 maksettujen kustannusten osalta säilytysaika on kuusi vuotta.

Kotitalousvähennys on erityisvähennys, joka ei vaikuta omaisuuden hankintamenon määrittämiseen. Tämän vuoksi tositteiden säilyttäminen esimerkiksi asunnon tai kiinteistön perusparannustöistä tätäkin pidempään voi kuitenkin luovutusvoittoa tai -tappiota ajatellen olla viisasta, jos tällaista omaisuutta joskus realisoidaan eikä luovutus ole verovapaa.

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti