veronmaksajat.fi

KOTI

Kannattaako vene myydä syksyllä?

Kannattaako vene myydä syksyllä?
30.8.2017

Veneilijän into vesillä liikkumiseen saattaa lopahtaa syksyllä. Joskus loppuvat myös rahat.

Kuva iStockphoto.com

Onko syksy hyvää vai huonoa sesonkia myydä veneensä pois, Venealan keskusliiton Finnboatin toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo?

”Kyllä tietenkin kevät ja kesä ovat venesesongin huippuaikaa. Aivan samoin kuin kesämökkikauppa. Mutta tämä ei tarkoita sitä, etteikö venekauppa kävisi myös syksyllä.

Ne jotka katsastavat venettä seuraavaa kesää varten aktivoituvat jo syksyllä. Lisäksi nythän vasta on alkamassa syyskalastus esimerkiksi merialueilla. Ne jotka ovat siinä lajissa aktiivisia, saattavat hyvinkin vaihtaa venettä.”

Mikä vuodenaika on parasta veneensä myynnille, jotta siitä saisi parhaan mahdollisen hinnan?

”Ilman muuta kevät ja kesä. Hyvin tyypillisesti veneilijöillä on kiire päästä juhannukseksi tai kesälomaksi vesille.”

Jos suunnittelen veneen vaihtoa ensi kesäksi ja haluan tehdä kaupat jo hyvissä ajoin syksyllä, kannattaako kaupanteko?

”Kyllä uskon, että syksy on hyvää aikaa veneen vaihtoon. Lisäksi venekaupassa ei välttämättä ole syksyllä kovin suurta ruuhkaa, jolloin saa parempaa palvelua, kun venekauppiailla ei ole kiirettä.

On myös hyvä muistaa, että monet isommat veneet, vaikkapa purjeveneet, ovat tilaustavaraa. Siksi kannattaakin olla syksyllä ja talvella aktiivinen, että saa veneen varmasti seuraavaksi kesäksi. Jos keväällä ostaa, saattaa olla vaikeuksia saada kesäksi juuri sitä, mitä haluaa.”

Veneen talvisäilytyksestä koituu kulunkeja. Hillitseekö tämä venekauppaa syksyllä?

”Tämä on mahdollista. Mutta toisaalta talvisäilytys on jokavuotinen kulu joka tapauksessa. Vaikea sanoa miten tämä vaikuttaa venekauppaan. Riippuu paljon myös veneen koosta ja hinnasta sekä veneen noston, huollon ja talvisäilytyksen kustannustasosta.”

Koska venekaupan sesonki vuosittain alkaa?

”Ehdottomasti Helsingin Messukeskuksen venemessuista helmikuussa.”

Riitta Rimmi

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti