veronmaksajat.fi

KOTI

ASP:llä uudisasuntoon – miten hoituu yhtiölaina?

ASP:llä uudisasuntoon – miten hoituu yhtiölaina?
18.6.2018

ASP-rahoitusta voi käyttää uudisasunnon ostamiseen. Yhtiölainaan ASP-rahaa saa kuitenkin vain siihen osaan, joka maksetaan heti pois. Rahoitusvastikkeisiin sitä ei saa.

Pienten uudisasuntojen kauppa on käynyt kuumana. Suuri osa niiden ostajista on sijoittajia, mutta liikkeellä on myös oman ensiasunnon ostajia.

Ensiasunnon ostajan ASP eli asuntosäästöpalkkiojärjestelmä käy myös uudisasunnon ostoon. ASP-säästäjän pitää kuitenkin laskea säästönsä ja lainansa tarkkaan. Tässä muutamia asioita, joihin täytyy kiinnittää huomiota, kun ostaa uutta osakeasuntoa:

VARAUSMAKSU

Usein uudisasunto varataan jo rakennusvaiheessa. Koska varausmaksu (kuten myös käsiraha) maksetaan ennen kaupantekoa, sitä varten ei voi nostaa ASP-säästöjä eikä siihen ei saa ASP-lainaa. Varausmaksu ei myöskään saa olla tavallista pankkilainaa. Se on maksettava sellaisista omista säästöistä, jotka eivät ole ASP-tilillä.

ASP-rahoituksen saaminen edellyttää aina, että säästössä on vähintään 10 % ostettavan asunnon hinnasta. Varausmaksua ei lasketa mukaan tähän omasäästöosuuteen, koska se maksetaan ennen kaupantekoa.

Kaupantekopäivä on se päivä, jona kauppakirja allekirjoitetaan.

KAUPPAHINNAN LASKEMINEN

Uudisasuntoon voi päästä kiinni häkellyttävän pienellä summalla, koska asuntoihin kohdistuu usein erittäin suuri yhtiölainan osuus.

Sekä ASP-lainaa että omasäästöosuutta laskettaessa käytetään kuitenkin asunnon velatonta hintaa, jos yhtiölainaosuus halutaan maksaa pois kaupanteon yhteydessä. Siinä tapauksessa säästössä on siis oltava vähintään 10 % asunnon velattomasta hinnasta.

ASP-lainaa voi saada enintään 90 % velattomasta hinnasta.

(Koko säästösumman ei tarvitse olla ASP-tilillä, mutta ASP-lainan määrä riippuu koossa olevan ASP-säästösumman suuruudesta.)

KAUPPAHINNAN ERIEN MAKSAMINEN

Jos kaupan kohteena on rakenteilla oleva ns. RS-asunto, sitä maksetaan yleensä erissä rakentamisen edetessä. Myös ASP-lainaa nostetaan siinä tahdissa kuin maksettavaa tulee.

Ensimmäiseksi ASP-säästäjän pitää kuitenkin käyttää ASP-säästönsä. Vasta niiden loputtua aletaan nostaa ASP-lainaa.

YHTIÖLAINAN MAKSAMINEN

ASP-rahoituksessa asunnon kauppahinta se hinta, joka asunnosta kaupanteossa maksetaan. Se voi olla myyntihinta tai velaton hinta. Kauppahinta on velaton hinta, jos yhtiölainaosuus halutaan maksaa pois kaupanteon yhteydessä, joten silloin yhtiölaina otetaan huomioon, kun omasäästöosuutta ja lainoitusta lasketaan.

ASP-lainaa voi kuitenkin saada vain sille yhtiölainaosuudelle, jonka asunnonostaja maksaa pois asuntoyhtiölle kerralla heti, kun se on mahdollista. Yhtiölainan maksamiseen käytettävä osuus ASP-lainasta voidaan nostaa vasta sinä päivänä, jona yhtiölainan takaisinmaksupäivä on.

Uudisasunnoissa on tavallista, että asunnonostaja ei maksa yhtiölainaa kerralla, vaan lyhentää sitä maksamalla kuukausittain rahoitusvastiketta. Usein rahoitusvastikkeen maksaminenkin alkaa vasta parin vuoden päästä kaupanteosta. ASP-rahoituksella tällainen ei ole mahdollista. Asunnonostajan on kaupantekohetkellä tiedettävä, miten suuren osan yhtiölainasta hän maksaa heti pois. Se osuus, jonka hän maksaa myöhemmin rahoitusvastikkeilla, ei oikeuta ASP-lainoitukseen.

VÄLIAIKAISRAHOITUS

Jos ASP-säästäminen on kesken, kun asuntokauppa tehdään, kaupan voi rahoittaa väliaikaisrahoituksella. Edellytyksenä on, että ASP-säästöjä on jo koossa vähintään neljältä vuosineljännekseltä.

Väliaikaisrahoitus ei voi olla omia säästöjä eikä myöskään sukulaisilta tai tuttavilta saatua lainaa, vaan sen tulee olla pankkilainaa.

Kun ASP:n säästämisehdot on täytetty, väliaikaisrahoitus pitää muuttaa ASP-rahoitukseksi ohjeiden mukaan ”niin pian kuin mahdollista”, käytännössä kolmen kuukauden kuluessa.

MUUTOS- JA LISÄTYÖT

Kun ostaja teettää uudisasuntoonsa rakennusvaiheessa muutos- ja lisätöitä, ne voidaan lisätä asunnon kauppahintaan. Silloin ne otetaan myös huomioon, kun lasketaan ASP-säästäjän omasäästöosuutta ja lainoitusta.

Töiden kokonaiskustannusten täytyy olla selvillä kaupantekohetkellä.

TONTTIOSUUDEN LUNASTUS

ASP-rahoitusta ei voi käyttää asunto-osakeyhtiön tonttiosuuden lunastamiseen.

Ulla Simola

Lähde: Apulaisjohtaja Sanna Pälsi, Valtiokonttori

Kiinnostaako ASP? Lue myös nämä jutut

Rahat, verot, työ & eläke, koti