veronmaksajat.fi

KOTI

Taloyhtiön remonttia ei kannata lykätä

Taloyhtiön remonttia ei kannata lykätä
7.11.2014

Nyt remontteihin saa rahoitusta edullisella korolla. Hyväkuntoiset asunnot hyvin hoidetuista taloista menevät myös selvästi keskimääräistä paremmin kaupaksi, vaikka asuntomarkkinat ovat hyhmeessä.

Toistuvat vesivahingot ja putkitukokset ovat hälytysmerkki: talon putkiston peruskorjauksessa ei enää parane viivytellä yhtään.

Purkirikko iStockphoto.com

”Putkien keskimääräinen käyttöikä on 40-60 vuotta, mutta ne voivat kestää pidemmän tai huomattavasti lyhyemmän ajan. Kestoon vaikuttaa putkien laadun lisäksi esimerkiksi veden laatu”, kertoo Kiinteistöliiton toimitusjohtaja Harri Hiltunen.

Ikääntyvässä kiinteistössä peruskorjausta tarvitaan tietysti muuallakin kuin putkistoissa.

Asunto-osakeyhtiölaki edellyttää, että yhtiö laatii kunnossapitotarveselvityksen. Siinä selvitetään, millaisia korjaustarpeita talossa on viiden seuraavan vuoden aikana.

Selvitys on hyödyllinen sekä taloyhtiön vanhoille osakkaille että niille, jotka harkitsevat asunnon ostamista talosta. Jos selvitystä käytetään oikein hyväksi, se tuo suunnitelmallisuutta kiinteistön hoitoon ja auttaa säilyttämään sen arvoa.

Mitä vanhempi talo, sitä tarpeellisempaa on kuitenkin arvioida talon kuntoa perusteellisemmin. Kiinteistöliiton kyselyn mukaan yhä useampi taloyhtiö on selvittänyt kiinteistönsä kuntoa teettämällä kuntoarvion tai kuntotutkimuksen. Se helpottaa remonttitarpeiden kartoittamista.

Pitkittyvä taloustaantuma on vähentänyt uudisrakentamista, mutta peruskorjauksille aika on otollinen. Ainakin rahoitusta taloyhtiöille on hyvin saatavilla, vakuuttaa taloyhtiöasiakkaista vastaava johtaja Irma Gillberg-Hjelt Danske Bankista.

”Pari vuotta sitten raha oli pankeissa tiukemmassa. Nyt taloyhtiöiden lainoittamisesta ollaan taas erittäin kiinnostuneita. Myös laina-ajat ovat pidentyneet, ja rahoitusta voi saada esimerkiksi 20 vuoden laina-ajalla.”

Laina-ajalla on suuri merkitys, kun remonttihankkeille haetaan taloyhtiön osakkaiden hyväksyntää. Mitä pidempi laina, sitä pienempi kuukausikustannus osakkaan maksettavaksi tulee. Toisaalta lyhyemmän laina voi saada pankista hieman halvemmin kokonaiskustannuksin.

Yleisesti ottaen korkotaso on nyt hyvin edullinen myös taloyhtiöiden lainoissa. ”Matalaa korkotasoa voisi hyödyntää ottamalla osan lainasta kiinteäkorkoisena”, Irma Gillberg-Hjelt ehdottaa.

Lainan korkomarginaali riippuu muun muassa lainan määrästä ja laina-ajan pituudesta, mutta myös kiinteistön kunto vaikuttaa rahoituksen saatavuuteen ja hintaan. ”Remonttirahoituksen saaminen vaikeutuu huomattavasti, jos rakennus on päässyt hyvin huonoon kuntoon”, Irma Gillberg-Hjelt sanoo.

Putkiremontti ei siirry kokonaan hintaan

Peruskorjaus, kuten putkiremontti, on iso investointi, jonka arvoa asunnonostajat eivät vieläkään ota täysin huomioon asunnon hinnassa. ”Putkiremontin kustannuksista saa asunnon myyntihinnassa takaisin keskimäärin ehkä noin 80 prosenttia”, Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Seppo Hämäläinen kertoo.

Kiinteistöliiton Harri Hiltunen muistuttaa, että huomiota pitäisi kiinnittää myös siihen, millä tavalla putkiremontti on talossa tehty: mihin osiin putkistoa ja millä tekniikalla. ”Onko tehty pinnoituksin, sujutuksin vai vetämällä uudet putket? Sillä on suuri vaikutus putkien käyttöikään.”

Ostajien tietämys talon kunnosta ja taloyhtiön taloudellisesta tilasta on edelleen keskimäärin melko vähäistä. Seppo Hämäläinen kannustaa ostajia pyytämään kiinteistönvälittäjältä entistä enemmän tietoa mahdollisten ostokohteiden taloudesta ja remonteista. ”Moni asiakas päästää välittäjän aivan liian helpolla.”

Ehkä talouden ankeat ajat herättävät ihmiset kiinnittämään asiaan aiempaa enemmän huomiota. Ainakin asuntokaupassa näkyy Seppo Hämäläisen mukaan selvästi, että nyt ostajat arvostavat hyväkuntoisia, muuttovalmiita asuntoja.

Isoissa remonttikohteissa ostajan markkinat

Kiinteistömaailman välittäjilleen tekemästä barometrikyselystä ilmenee, että kauppa käy edelleen lämpöisenä 1-2 huoneen muuttovalmiista asunnoista. Valtaosa välittäjistä uskoo, että niiden hinnat nousevat ja myyntiajat pysyvät ennallaan. ”Helsingin keskustasta yksiöt menisivät jopa parissa päivässä”, Seppo Hämäläinen kertoo.

Myös sellaiset pienet asunnot kiinnostavat, joiden kunnostamisesta selviää pintaremontilla.

Muuttovalmiit pienet perheasunnot (3 h+) käyvät kaupaksi, mutta iso osa välittäjistä uskoo niiden hintojen laskevan ja myyntiaikojen pitenevän seuraavan puolen vuoden aikana.

Sen sijaan omakotitalojen kauppa näyttää hyvin takkuiselta. Pintaremonttia ja etenkin peruskorjausta tarvitsevien omakotitalojen hintojen uskotaan laskevan reippaasti. Seppo Hämäläinen huomauttaa, että myyntiin pantuja omakotitaloja on jo jäänyt paljon myös kokonaan myymättä.

Remontoitavista perheasunnoista ja varsinkin remontoitavista ok-taloista on useimpien välittäjien mukaan ylitarjontaa. ”Nyt on varsinaiset ostajan markkinat niille, jotka tarvitsevat isoa perheasuntoa ja pystyvät itse remontoimaan”, Seppo Hämäläinen sanoo.

Ulla Simola

Kilpailuta remonttilaina!

Taloyhtiön kannattaa kilpailuttaa remonttia varten tarvittava laina. Kiinteistöliiton ohjeet lainatarjousten pyytämiseen saa liiton verkkosivuilta www.taloyhtio.net/talous/lainat.

 

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti