Koti
-
KOTI 25.1.2016
Uudistuva euribor heilahtelee enemmän
Uudet euriborit laskettaisiin toteutuneiden vakuudettomien rahamarkkinakauppojen perusteella. Uudistetut euriborit on tarkoitus ottaa käyttöön ensi heinäkuun alussa. -
KOTI 21.1.2016
Miten yhdistettyjen asuntojen myyntivoittoa verotetaan?
Omistamme niin sanotun kahden perheen omakotitalon, jossa asunnot on yhdistetty vuosia sitten. Osoitteemme on asuntoon kaksi. Joudummeko maksamaan luovutusvoittoa asunnosta yksi? -
KOTI 20.1.2016
Tontinosan lunastushinnasta ei varainsiirtoveroa
Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaan osakkaan ei tarvitse maksaa tontinosan lunastushinnasta ja tontinosan lunastushinnan maksamiseen liittyvistä kuluista varainsiirtoveroa. -
KOTI 14.1.2016
ASP-säästämisen ikärajaksi 15 vuotta
ASP-säästämisen ikäraja on laskemassa 15 vuoteen. Hallitus antoi asiaa koskevan lakiesityksen torstaina. -
KOTI 14.1.2016
Mikä on perinnöksi saadun pörssiosakkeen hankintameno?
Perinnönjättäjä kuoli vuonna 1987. Perinnöksi jäi muun muassa pörssiosakkeita. Sain osakkeita omiin nimiini perinnönjaossa vuonna 2000. Minkä vuoden mukaan hankintameno määräytyy? -
KOTI 12.1.2016
Perinnönjako voidaan nyt oikaista
Perinnönjaon oikaisu on ollut mahdollista vuoden 2016 alusta lähtien. Perinnönjako voidaan oikaista, jos uusi perillinen tai perinnönjaossa sivuutettu oikaisua vaatii. -
KOTI 12.1.2016
Virhe asunnossa - koska kauppa puretaan?
Mitä suurempi ongelma uudessa kodissa yllättää, sitä enemmän tekee mieli purkaa koko kauppa. Onko asuntokaupan purkaminen yleistä? -
KOTI 4.1.2016
Ilmoita verottajalle lahjastasi sähköisellä lomakkeella
Lahjaveroilmoituksen verottajalle voi tehdä nyt myös sähköisellä lomakkeella. Lahjasta ilmoitetaan aina, kun saa 4 000 euron tai sitä arvokkaamman lahjan. -
KOTI 28.12.2015
Suomalainen luottaa pankkitunnuksiin
Pankkitunnistautuminen, salasana ja sormenjälkitunnistus ovat luotetuimmat tunnistautumismenetelmät Suomessa. Suomalainen arvostaa käyttömukavuutta, kun hän tunnistautuu erilaisissa verkkopalveluissa. -
KOTI 22.12.2015
Kinkun paistorasvan oikea osoite on kastike tai roskis
Joulukinkun paistorasvaa ei saa kaataa viemäriin. Liemestä ja rasvasta kannattaa tehdä kinkulle maukas kastike. -
KOTI 11.12.2015
Löydytkö helposti hätätilanteessa?
112 Suomi -mobiilisovellus nopeuttaa avunsaantia hätätilanteessa. Kun soittaa sovelluksella hätänumeroon, hätäkeskuspäivystäjä saa automaattisesti soittajan sijaintitiedot. -
KOTI 9.12.2015
”Nyt voisi kannustaa kansalaisia remonttiin”
Suomen talous vaatii reipasta uudistamista, mutta kotitalouksia ja yksityistä kulutusta ei saisi muutosrumbassa tukahduttaa, varoittaa johtaja Timo Hulkko paikallisosuuspankkien POP Pankkiliitosta. ”Reilu puolet bruttokansantuotteesta muodostuu yksityisestä kulutuksesta”, Hulkko muistuttaa. -
KOTI 8.12.2015
Ovatko astianpesukoneesi letkut kunnossa?
Kun kodissa tapahtuu vesivanhinko, löytyy syyllinen yleensä keittiöstä. -
KOTI 8.12.2015
Viitekoroksi valitaan euribor
Uusien asuntolainasopimusten tekeminen näyttää jatkuneen kohtalaisen tasaisena: lainanoton vilkkaus on vaihdellut aika tyypilliseen tahtiin lähinnä loma-aikojen ja muiden sesonkien mukaan. -
KOTI 7.12.2015
Eurooppalainen perintötodistus kätevästi verkkomaistraatista
Verkkomaistraatti on uusi verkkopalvelu, josta voi hakea eurooppalaisen perintötodistuksen. Perintötodistus helpottaa perintöasioiden hoitamista tilanteissa, joissa perittävällä oli omaisuutta useissa EU:n jäsenvaltioissa. -
KOTI 4.12.2015
Piristyykö joulukauppa?
Kuluttajien luottamus omaan talouteensa on edelleen melko heikoissa kantimissa. Millaista joulumyyntiä kauppa odottaa? -
KOTI 1.12.2015
Toimiiko kotisi palovaroitin?
Palovaroittimen toimintakunto kokeillaan painamalla laitteessa olevaa testinappia, kunnes varoittimesta kuuluu kova ääni. -
KOTI 30.11.2015
Vuoden viimeisillä viikoilla asuntokaupoille?
Käytettyjen asuntojen kauppamäärä on tänä vuonna monena kuukautena ylittänyt viimevuotiset lukemat, mutta lokakuussa jäätiin jälkeen. -
KOTI 27.11.2015
Mitä eläminen maksaa Saksassa?
Euroopan maiden kuluttajahinnoissa on suuria eroja. Euromaista kalleimmat ovat tilastojen mukaan Suomi, Irlanti ja Luxemburg, Slovakia on vastaavasti edullisin. -
KOTI 26.11.2015
Asuntolainojen korot tutuissa lukemissa
Pankkien Taloustaidolle antamien asuntolainatarjousten korkohaarukka on ennallaan: edullisin korkotarjous on 1,24 % ja kallein 1,50 %.
Näitä muut lukevat nyt
-
KOTI 21.3.2024Mobiilivarmenne korvaa pankkitunnuksen – lähes kaikkialla paitsi pankeissaPelkäätkö verkossa asioidessasi, että joku onnistuu anastamaan pankkitunnuksesi ja tyhjäämään tilisi? Viisaskin voi mennä vipuun, jos ei ole varuillaan. Pankkitunnuksia utelevat, esimerkiksi Omakan...
-
KOTI 18.3.2024Asp-lainan enimmäismäärä kasvaa huhtikuussa – vireillä on myös koko aspin uudistusAsp-lainan paikkakuntakohtaiset enimmäismäärät nousevat huhtikuun alussa. Se on rutiinimuutos, mutta asp-järjestelmä on uudistumassa laajemminkin. Tavoitteena on tuoda asp nykyaikaan. Ensiasunnon o...
-
KOTI 21.3.2024Asuntolaina 150 000 euroa – nämä ovat maaliskuun korkotarjouksetTaloustaidon saamissa lainatarjouksissa 150 000 euron asuntolainan korkein kokonaiskorko oli 4,70 prosenttia ja matalin 4,40 prosenttia. Lainojen marginaalit vaihtelivat maaliskuun alussa 0,5 pro...
-
KOTI 18.3.2024Varainsiirtoveroilmoitus myöhässä – mitä siitä seuraa?Ostin sukulaiselta asunto-osakkeen ilman kiinteistönvälittäjää. En huomannut tehdä varainsiirtoveroilmoitusta ajoissa, vaikka olenkin jo maksanut varainsiirtoveron. Kahden kuukauden määräaika tuli ...
-
KOTI 20.3.2024Lääkepakkaukset liian isoja, säilyvyysaika ei riitä – lääkkeitä palautetaan apteekkeihin 81 miljoonan euron edestä joka vuosiSuomalaisilta jää käyttämättä apteekista hankittuja lääkkeitä vuosittain 81 miljoonan euron arvosta. Eniten apteekkeihin palautetaan parasetamolia sisältäviä särkylääkkeitä. Yleisimpiä syitä pala...
Vapaalla
Rahat
-
RAHAT 12.9.2018Pörssin purjehdusseura – First Northia eivät sido listayhtiölaitKARON PÖRSSI Tekes nostaa kätensä pystyyn ja luopuu perimästä reilun parin miljoonan euron saamisiaan. Sijoitusyhtiön keskeinen sijoituskohde liimaa kuvapankkikuvan kylkeen logonsa ja esittelee sit...
-
RAHAT 10.9.2018Laiska sijoittaja, unohda joukkorahoitusMietitkö sijoittamista joukkorahoitukseen? Rahoitusta hakevien yritysten esittelyt vilisevät kasvuodotuksia ja lupaavia suunnitelmia. Valmistaudu lukemaan esittelyjä kotkan silmin ja varaudu paiski...
-
RAHAT 7.9.2018Villejä finanssineuvoja kuuntelet omalla vastuullasiHyvät sijoitusvuodet ovat tuoneet markkinoille villit finanssineuvojat, jotka eivät tarvitse toimilupaa. Haluaisitko tehdä unelmistasi totta, saada sijoituksillesi kymmenen prosentin vuotoisen tuot...



