Koti
-
KOTI 24.11.2015
Uutta 20 euron seteliä on vaikea väärentää
Uusi 20 euron seteli otetaan käyttöön Suomessa ja kaikkialla euroalueella keskiviikkona 25.11.2015. -
KOTI 23.11.2015
5 vinkkiä: joululahjat verkosta turvallisesti
Yhä useammat tekevät ostoksia ulkomaisissa verkkokaupoissa. Shoppailu sujuu mukavasti, kunhan noudattaa muutamia perusohjeita. -
KOTI 16.11.2015
Joka kuudes maksaa laskujaan lainalla
Rahat laskujen maksuun lainataan yleensä perheeltä tai ystäviltä. Neljännes turvautuu pikaluottoon, kun rahat eivät riitä laskuihin. -
KOTI 13.11.2015
Onko sinun kotisi turvallinen?
Kodin vaarallisin paikka on keittiö. Ruuanlaittopuuhissa tapahtuu 65 000 tapaturmaa vuodessa. -
KOTI 12.11.2015
Saanko pojan asunnon siivouksesta kotitalousvähennyksen?
Opiskelijapoikamme asuu omistamassamme asunnossa, jonne palkkasimme siivoojan tekemään suursiivouksen. Saako siitä verovähennyksen? -
KOTI 3.11.2015
Miten viitekorko vaikuttaa asuntolainan kuukausierään?
Taloustaidon esimerkkilainassa 3 kuukauden euribor on ollut jo pitkään eullisempi viitekorko. -
KOTI 2.11.2015
Varovaisuus hallitsee asuntokauppaa
Käytettyjen asuntojen kauppa on tänä vuonna jonkin verran vilkastunut. Syyskuussa kasvoi jopa vanhojen omakotitalojen kauppa, joka on ollut todella alamaissa. -
KOTI 2.11.2015
Olemattomia muutoksia asuntolainojen koroissa
Pankkien Taloustaidolle antamien asuntolainatarjousten korkohaarukka on olematon: edullisin korkotarjous 1,24 % kuten syyskuussakin ja kallein 1,50 %. -
KOTI 30.10.2015
Television maksukanavat houkuttelevat
Yhä useampi urheilutapahtuma on tarjolla vain tv:n maksukanavilla. Jos seuraa montaa lajia, kustannukset voivat nousta jopa yli sataan euroon kuukaudessa. -
KOTI 26.10.2015
Kiinteistöveron kakkoserä maksuun 2. marraskuuta
Kiinteistövero maksetaan joko yhdessä tai kahdessa erässä. Jos vero on suurempi kuin 170 euroa, se maksetaan kahdessa erässä. -
KOTI 26.10.2015
Hiipuuko käteisen rahan käyttö nopeasti?
Käteisen rahan käyttö maksuvälineenä on Suomessa hiljalleen vähentynyt kymmenen viime vuoden aikana. -
KOTI 22.10.2015
Saako autotallin rakentamisesta kotitalousvähennyksen?
Veljeni rakennuttaa autotallin omakotitalonsa viereen omistamalleen tontille. Saavatko veljeni ja hänen vaimonsa kotitalousvähennyksen tehdystä työstä? -
KOTI 16.10.2015
Kuka korjaa asunnon rakennusvirheet?
Katto vuotaa, vesiputket jäätyvät tai parketti rakoilee. Taloyhtiöissä sattuu välillä vastoinkäymisiä. Kuuluuko korjaus osakkaan, urakoitsijan vai rakennuttajan vastuulle? Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen vastaa. -
KOTI 15.10.2015
Mikä on asuntolainan suosituin viitekorko?
Uusien asuntolainasopimusten tekeminen väheni hieman heinäkuussa, mutta se voi johtua ennemmin lomasesongista kuin lainanottokiinnostuksen lopahtamisesta. Uusien lainasopimusten määrässä ei viime kuukausina ole tapahtunut isoja käänteitä. -
KOTI 6.10.2015
Älä lähetä verottajalle perintö- ja lahjaverotuksen alkuperäisiä asiakirjoja
Verohallinto ei enää säilytä arkistossaan perintö- ja lahjaverotuksen paperisia asiakirjoja. Verottajalle toimitetaan ainoastaan kopiot alkuperäisistä asiakirjoista. -
KOTI 5.10.2015
Lainakoroissa vain mitätöntä värähtelyä
Vanhaan tapaan tämänkertaisessakin vertailussa myös esimerkkitarjousten korkohaitari on hyvin kapoinen: halvin korkotarjous on 1,24 % ja kallein 1,58 %. -
KOTI 24.9.2015
Saako laiturin korjauksesta kotitalousvähennyksen?
Jäät tekivät tuhoja mökkirannassamme. Paikallinen kauhakuormaaja kävi korjaamassa laiturin kesällä. Saammeko kotitalousvähennystä yrittäjälle maksamastamme työstä? -
KOTI 17.9.2015
6 vinkkiä: Kesämökki talviteloille
Viimeistään nyt kannattaa laittaa kesämökki talvikuntoon. Vahinkojen ennaltaehkäisy kannattaa aloittaa vaikkapa kaatamalla huonokuntoiset puut mökin lähettyviltä. -
KOTI 17.9.2015
Saako digitalkkarin kotikäynnistä kotitalousvähennyksen?
Ennakkoperintärekisteriin merkityn digitalkkarin kotikäynnit oikeuttavat kotitalousvähennykseen. Minulla on kaksi digitalkkarin laskua asennustöistä vuosilta 2012 ja 2013. Olenko myöhässä? Miten toimin nyt? -
KOTI 14.9.2015
Kolmen kuukauden euribor edullisin viitekorko
Katso kuva, joka kertoo, miten asuntolainasta maksettava kuukausierä on kolmen viime vuoden kuluessa muuttunut, kun lainan viitekorkona on 3 kuukauden euribor tai 12 kuukauden euribor.
Näitä muut lukevat nyt
-
KOTI 8.3.2024Asuntokauppa miinuksella – oman asunnon myyntitappiosta ei yleensä heru vähennystäOman vakituisen asunnon myyntitappiota ei voi vähentää verotuksessa, jos asunto olisi ollut myytävissä verovapaasti. Eli jos asunto on ollut omassa tai perheen vakituisessa asumiskäytössä yhtäjakso...
-
KOTI 7.3.2024Kotiini asennettiin ilmalämpöpumppu – saako taloyhtiön valvontakäynnistä kotitalousvähennyksen?Osakehuoneistooni, jossa asun asennettiin ilmalämpöpumppu. Asennustyö oikeutti kotitalousvähennykseen. Ilmalämpöpumpun asennus vaati taloyhtiön edellyttämän valvontakäynnin, jonka taloyhtiö laskut...
-
KOTI 7.3.2024Ilmalämpöpumpusta helpotusta ensi kesän helteisiin – muista tehdä muutostyöilmoitus taloyhtiölleViime vuosina kerrostaloasunnoissakin yleistyneen ilmalämpöpumpun ehtii vielä asennuttaa ensi kesäksi. Asunto-osakeyhtiössä asennus on kuitenkin hoidettava yhteistyössä taloyhtiön kanssa. Ilmalämpö...
-
KOTI 14.3.2024Toimiiko pihakaivo, mitä kuuluu lumikasoille? Etenevä kevät voi aiheuttaa kallista riesaaOmakotitalon ja mökin omistajilla on nyt hyvä hetki tarkastella kiinteistön kuntoa talven jäljiltä. Erityisesti rakennusten lähistölle kertyneisiin kinoksiin ja lumikasoihin kannattaa kiinnittää hu...
-
KOTI 15.3.2024Lämmintä ylle taloyhtiön kevätkokoukseen – kylmää kyytiä kuluissaTakana on tavallista kylmempi talvi, ja siitä maksetaan monessa taloyhtiössä vielä pitkään talven jo taituttua. Lämmitykseen ja lämpimään käyttöveteen menee nimittäin usein lähes 40 prosenttia talo...
Vapaalla
Rahat
-
RAHAT 1.8.2018Nämä pörssin suuryhtiöt houkuttavat ulkomaisia sijoittajiaKARON PÖRSSI Sanoma kiirii kauas, tai ainakin Sanoman osakkeita on virrannut vauhdikkaasti ulkomaisten sijoittajien salkkuihin. Mediayhtiö nappaa kirkkaan ykköspaikan listalla, johon koostin ulkoma...
-
RAHAT 25.7.2018Miljonäärimokat – mitä sijoittaja voi oppia Lauri Salovaaran virheistä?KARON PÖRSSI Miljonääriksi 500 päivässä? Helppo homma! Osakesijoittamisella se onnistuu vaikka 50 päivässä. Tarvitaan vain kahden miljoonan alkupääoma. Mediapersoona Lauri Salovaara on saanut runsa...
-
RAHAT 19.7.2018Asuntosijoittajan ykköskaupungit: Kuopio, Turku, Oulu, Tampere ja RovaniemiAsuntosijoittaja saa tänä vuonna parasta tuottoa sijoitukselleen suurista kaupunkikeskuksista pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Kärkeen ovat kirineet Kuopio, Turku, Oulu, Tampere ja Rovaniemi. Suomen...



