Sitkeän, stereotyyppisen käsityksen mukaan naiset ovat muka kauhean kiinnostuneita kengistä. Kaappien pitäisi pursuta jalkineita erilaisiin tilanteisiin: kimaltelevia korkokenkiä juhliin, sporttisia lenkkareita juoksulenkeille, tyylikkäitä tennareita urbaaneja kaupunkikävelyitä varten. Saappaita, sandaaleja, maihareita, nilkkureita. Sieniretkelle coolit, keltaiset kumisaappaat.
Tunnustettakoon nyt tässä julkisesti: minä VIHAAN kenkien ostamista! (Enkä myöskään sienestä.)
Mistä johtuu moinen antipatia kenkiä kohtaan?
Luultavasti siitä, että minun on niin vaikeaa löytää sopivan kokoisia jalkineita. Ensinnäkin, toinen jalkateräni on ehkä puoli senttimetriä pidempi kuin toinen. Haasteena on myös se, että minun pitäisi käyttää fysioterapeutin suosittelemia erikoispohjallisia. Kaiken lisäksi kengännumeroni on melko iso, etenkin pituuteeni (165 cm) nähden. Vaivaannun tilanteista, joissa joudun sanomaan myyjälle kenkäni koon. Jostain syystä erityisen noloa on, jos myyjä sattuu olemaan mies.
Niinpä omistan kenkiä minimaalisen vähän. Osa niistä on myös aika huonossa kunnossa. Esimerkiksi talvikenkäni ovat jo niin kuluneet ja lintassa, että minun pitäisi heittää ne pois tällä sekunnilla. Pelkään, että saan rasitusvamman jo niiden katsomisesta.
Toinen aihealue, joka ei herätä lainkaan kiinnostustani shoppailumielessä (eikä muutenkaan), on elektroniikka. Yleensä viivyttelen esimerkiksi uuden kännykän ostamista. Kiinnyn puhelimeeni helposti enkä jaksa stressata kaikkea sitä, mikä kännykän vaihtamiseen liittyy. Siirtyvätkö numerot nyt varmasti uuteen luuriin? Ovatko ne 8538 valokuvaa yhä tallessa? Ja miten uudella vehjeellä pääsee Instagramiin?
Tietokoneen ostaminen on vielä vastenmielisempää. Tätäkin blogipostausta kirjoitan vanhalla rakkineella, jonka näkeminen yleensä järkyttää ihmisiä. Silti minä rakastan tätä vanhaa rotiskoa! Olen kirjoittanut tällä ainakin kolme kirjaa ja kolme näytelmää – ja lukemattomia lyhyempiä tekstejä. En millään jaksaisi ruveta vertailemaan erilaisten tietokoneiden ominaisuuksia ja hintoja.
Kerran vein läppärini näytille tietokoneiden korjaajalle. Kun hän näki kurjan, armaan työvälineeni, hän purskahti nauruun. Mutta kyllä hänkin hiukan vakavoitui varoittaessaan, että koneeni saattaisi pahimmassa tapauksessa jonakin päivänä syttyä tuleen.
Kolmas asia, jonka ostamista välttelen, on lähestulkoon mikä tahansa uusi vaate; sellainen, jota nimenomaan tarvitsen. Voin kyllä mielelläni hankkia heräteostoksena vaikkapa kivan syystakin, jossa on paljettihihat – mutta jos minun on PAKKO löytää kaupasta jokin järkevä vaatekappale kuten uudet tuulihousut, menetän mielenkiintoni jo alkumetreillä.
Neljäs vaikea tuoteryhmä on kosmetiikka. En ole kovin kiinnostunut kuorinta-aineista enkä millään jaksaisi tutkia, minkä värinen meikkivoide sopisi iholleni. Tämä kaikki on varmasti kovin epänaisellista, mutta tämä on totuus. Ja totuus sattuu.
Luulen, että aika monella ihmisellä hyvinvoivassa maailmankolkassa on omat tietyt shoppailuahdistuksensa ja pienet ”ongelmansa”. Joku välttelee hotellihuoneen varaamista ja päätöksen tekemistä (minä). Toinen ahdistuu uimapukuostoksilla (myös minä). Kolmas ei millään ilveellä ostaisi romaania omakseen, vaan odottelee, että saisi kirjan lainaksi serkultaan tai roikkuu mieluummin kirjaston jonossa sijalla 1156 odottelemassa, että pääsisi lukemaan suosikkikirjailijansa teoksen.
Tätä minun on välillä vaikea käsittää. Arvostan kirjastolaitosta kaikesta sydämestäni, mutta joissakin tilanteissa on kieltämättä käynyt mielessä, minkä ihmeen takia joku lukemista rakastava, työssä käyvä ihminen ei voisi edes joskus laittaa kolmeakymmentä euroa loistavaan romaaniin, täydelliseen elämykseen? Pitääkö kaikki aina saada ilmaiseksi? (Tällaista olen huomannut muidenkin kirjailijoiden toisinaan miettivän.)
Mitä tapahtuisi, jos itse kukin kokeilisi välillä jotakin uutta toimintamallia, omien mahdollisuuksiensa rajoissa? Testaisi uudistumiskykyään? Piristäisi ja helpottaisi arkeaan, jos vain voi?
Kenties minäkin saan marraskuuhun mennessä hankittua itselleni uudet lämpimät ja mukavat klobot; mielellään sellaiset, joihin mahtuvat erikoispohjalliset.
Taina Latvala
Kommentoi