Törmäsin hiljattain Linkedinissä päivitykseen, jossa työnhakija kertoi tuhrautuneena työnhakukokemuksistaan. Satoja hakemuksia, satoja pakkeja, ontuvilta tuntuvia perusteluja. Keskusteluun liittyi nopeasti monia mukaan.
Yksi kertoi, ettei ollut saanut työpaikkaa, koska ei ollut katsonut haastattelutilanteessa riittävästi silmiin. Toinen avautui, että rekrytoija oli sanonut, että hänen olisi pitänyt olla haastattelutilanteessa jännittyneemmän oloinen. En ollut jännittynyt, koska olin hyvin valmistautunut, kirjoittaja jatkoi. Kolmas kertoi, ettei ollut tullut valituksi, koska ei kertonut haastattelutilanteessa osaamisestaan tarpeeksi. "Miksi haastattelijat eivät itse kysyneet lisäkysymyksiä?", hän kysyi epäuskoisena.
Joku muistutti, että kilpailu on niin kovaa, että valinnat tehdään erittäin pienien erojen perusteella. Korkeakoulutettujen työttömyys on noussut useamman vuoden ajan, ja erityisesti se on keskittynyt Uudellemaalle. Tilastokeskuksen uusimpien tietojen mukaan Uudenmaan työttömyysaste on noussut jo yli kymmenen prosentin.
Kun työntekijöistä on ylitarjontaa, onko työnantajilla varaa antaa tylyjä pakkeja? Tai jopa haihtua kokonaan kesken rekrytointiprosessin?
TYÖNANTAJAN MAINE KULKEE EDELLÄ
Korkeakoulutettu Roosa Savolainen on hakenut tuloksetta satoja työpaikkoja, kertoi Helsingin Sanomat. Yhden haastattelun jälkeen, työnantajasta ei kuulunut enää mitään.
Ghostaus on uinut myös työelämään, kiteyttää Duunitori. Ghostaus on deittailuun liitetty käsite, joka tarkoittaa sitä, kun joku yllättäen katkaisee yhteydenpidon ja jättää vastaamatta viesteihin.
Työnantajan haihtuminen kesken rekrytointiprosessin johtuu useimmiten kiireestä sekä prosessiin liittyvistä koordinointi- ja viestintäongelmista. Joskus taustalla voi olla myös inhimillinen virhe, eikä hakemus tai viesti ole koskaan löytänyt perille.
Oli selitys mikä tahansa, ghostaus on haitallista työnantajamielikuvalle. Hakijan hylkääminen kesken prosessin viestii kunnioituksen ja arvostuksen puutteesta.
Lyhyellä aikajänteellä työntekijöistä voi olla ylitarjontaa, mutta ennemmin tai myöhemmin tylyt pakit voivat kostautua. Työnantajan maine kulkee edellä, hyvässä ja pahassa.
PALKITTU REKRYTOINTIKOKEILU KERTOI HAKIJOILLE, KUKA VALITTIIN JA MIKSI
Viisi vuotta sitten johdin rekrytointikokeilua, jonka lopputuloksena palkattiin kaksi tutkijaa. Työelämän monimuotoisuuden edistäminen oli koko hankkeen keskiössä, joten myös rekrytoinneissa oli luontevaa kiinnittää monimuotoisuuteen ja inklusiivisuuteen erityistä huomiota. Käytimme esimerkiksi osittain anonyymia rekrytointia ja monimuotoisuuslauseketta työpaikkailmoituksissa.
Kahteen tehtävään saatiin yhteensä 120 hakemusta. Halusimme, että kaikille heille jäisi hyvää sanottavaa meistä.
Pienillä jutuilla oli iso merkitys: no reply -viestien ja kasvottoman organisaatio-osoitteen sijaan hakijat saivat tiedon hakemuksen vastaanottamisesta ja prosessin aikataulusta hankkeen koordinaattorin sähköpostiosoitteesta. Saimme palautetta, että ihmiseltä saadusta viestistä tuli nähty olo.
Erityisen paljon kiitosta saimme valintapäätösten kommunikoinnista. Kaikille hakijoille ilmoitettiin tehtävään valittujen henkilöiden nimet ja perusteet valinnoille. Näin ei olisi tarvinnut toimia, sillä kyseessä ei ollut virka. Tiedottaminen tuntui meistä reilulta, ja niin myös työnhakijat sen kokivat.
MITÄ ENEMMÄN HAKIJOITA, SITÄ VOIMAKKAAMPI VIIDAKKORUMPU
Mitä enemmän hakijoita, sitä enemmän pakkeihin kannattaa kiinnittää huomiota. Pienelle työnantajalle se voi tarkoittaa valtavaa ponnistusta.
Startup Refugeesin toimitusjohtaja Aicha Manai jakoi hiljattain Linkkarissa, kuinka järjestön Head of Entreprenuership -tehtävää oli hakenut 298 toinen toistaan upeampaa hakijaa! He kertoivat avoimesti, mitä hakijoiden arvioinnissa oli painotettu: kokemusta, hakemusta, selkeyttä ja omakohtaisuutta.
Tiedän rekrytoinneista, joissa hakijaviestinnässä on tehty enemmän kuin organisaation virallinen prosessi määrittää tai edellyttää. Eräs rekrytoija oli kirjoittanut henkilökohtaisesti jokaiselle haastatellulle perustelun, miksi valinta ei kohdistunut heihin. Tiedän tästä, koska pakit saaneet työnhakijat ovat puhuneet eteenpäin poikkeuksellisen arvostavasta kokemuksesta.
Helsingin Sanomien haastattelema Savolainen jatkaa vielä työnhakuaan: ”Minut on koulutettu Suomessa veronmaksajien rahoilla. Mielelläni jäisin tänne töihin ja työllistyisin, mutta se on tällä hetkellä todella vaikeaa.”
Vähintä mitä voi toivoa on, että työnantajat arvostavat jokaista työnhakijaa.
Shadia Rask
Kommentoi