”Missä sinä koet kuulumisen kokemusta?”
Toimittajan kysymys tuli käsikirjoituksen ulkopuolelta. Podcast-studiolle laskeutui hiljaisuus, päässäni raksutti kovaa. Aloin hakea vastausta ystävistä ja läheisistä, harrastuksista ja penkkiurheilusta. Erilaisista porukoista ja yhteisöistä, joissa ihmiset noin yleisesti ottaen kokevat olevansa tervetulleita ja arvostettuja omana itsenään.
Kysymys jäi mietityttämään minua nauhoitustilanteen jälkeen.
Joukkoon kuuluminen on yksi ihmisen perustarpeista. Ryhmän ulkopuolelle jääminen ja yksinäisyyden kokemus ovat tutkitusti voimakkaita stressin lähteitä. Niitä on verrattu vaikutuksiltaan jopa fyysiseen kipuun.
Mutta mistä kuulumisen kokemus syntyy?
Pohdittua aikani keksin kaksi esimerkkiä toimittajan kysymykseen.
MUKAANOTTAVA JALKAPALLOTAPAHTUMA
Ilta-aurinko valaisi Olympiastadionin, lehtereillä istui ennätysyleisö, liki yhdeksän tuhatta kannattajaa. Kesäkuisessa illassa Suomen naisten jalkapallomaajoukkue oli kohtaamassa Serbian. Olin ensimmäistä kertaa Helmareiden pelissä.
Vieressäni istui lapseni, molemmilla meillä oli sinivalkoista päällä. Takanani kannushuutoja säesti joukkueellinen tyttöjä, edempänä istui ystäviämme.
Mutta kuulumisen kokemukselle merkityksellistä oli myös tämä:
Stadionin ruuduilla näkyi turvallisemman tilan periaatteet. Periaatteista ja häirintäyhdyshenkilöstä oli tiedotettu myös etukäteen tietopaketissa otteluun tulijoille.
Avauskuulutuksessa kerrottiin, että Palloliiton pääyhteistyökumppani Posti edistää monimuotoisuutta ja syrjimättömyyttä – myös tässä pelissä ja junioritoimintaa tukemalla.
Pelaajat saapuivat kentälle, tunnistin kapteeni Linda Sällströmin, joka oli tänä vuonna Vuoden Lyyti -palkintoehdokas esimerkistään ja rohkeudestaan, jolla hän on puolustanut ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa urheilussa.
Kaikesta tästä syntyi kokemus, että myös minä ruskeana naisena olen odotettu ja toivottu mukaan.
Urheilun lisäksi myös kulttuurilla on ihmisiä yhdistävä voima.
TANSSI JOHON PÄÄSEE MUKAAN
Kulttuuritalolla juhlistettiin juhannusviikolla Startup Refugeesin 10-vuotista matkaa. Klubille oli kokoontunut moninainen joukko ihmisiä, lavalla nähtiin beniniläisiä muusikoita ja palestiinalaisia tanssijoita. Yleisö otti heidät omakseen – ja he ottivat yleisön.
Pian tanssimme yhdessä dabkea, perinteistä Lähi-idän alueen kansantanssia. Kiersimme salia käsikädessä ja poljimme jaloillamme askelkuvioita.
Dabken ammattiopettaja, palestiinalainen Tareq Abu Nahel ohjeisti meitä:
Älkää muodostako suljettua ympyrää, vaan pitäkää yksi reuna avoimena, tämä on tanssi, johon uusien ihmisten on helppo liittyä.
Juuri näin meidän pitäisi toimia myös yhteiskuntana! Huolehtia, että porukkaan pääsee mukaan.
Tähän pyrkii myös Startup Refugees auttaessaan Suomeen muuttaneita työllistymään ja perustamaan yrityksiä. Järjestön toiminta ei olisi mahdollista ilman yrityksiä. Osa yrityskumppaneista oli tärkeässä roolissa myös tanssilattialla, kuten Netlight joka oli ostanut tapahtumaan kymmenen tukilippua.
Kenelle sinä voisit ojentaa kätesi? Kenen toimintaa voisitte porukalla tukea?
KUULUMISEN HAASTEET KOROSTUVAT NORMIN ULKOPUOLELLA
Kuulumisen kokemusta on myös tutkittu. Aihetta on selvitetty esimerkiksi tekniikan alalla. Selvisi, että yhdeksän kymmenestä koki voivansa olla oma itsensä alalla. Tulosta voi pitää erinomaisena, mutta haasteitakin on:
”Kuulumisen kokemuksissa näkyy se, että yleinen kuva tekniikan alan ammattilaisesta on edelleen kapeahko. Kuulumisen haasteet korostuvat vähemmistöillä”, tiivisti TEKin tutkimuspäällikkö Susanna Bairoh.
Maahanmuuttotutkimuksissa on havaittu, että kuulumisen kokemusta rakennetaan erityisesti suhteessa omaan lähiympäristöön ja asuinalueeseen. Paikallinen identiteetti, kuten kokemus turkulaisuudesta tai kontulalaisuudesta, on avoimempaa kuin suomalaisuus. Mari Toivasen väitöskirjassa kurditaustaiset nuoret kertoivat, kuinka heidät nähdään “toisina” ja “suomalaisuuteen” kuulumattomina ulkonäkönsä perusteella.
On vaikea kokea kuuluvansa joukkoon, jos toistuvasti nähdään ja kohdellaan erilaisena. Samaan aikaan Suomi tarvitsee vauvoja ja työikäisiä, kuntalaisia ja veronmaksajia – ei maahanmuuttajiksi leimattuja ihmisiä.
Mukaan ottaminen on tekoja ja valintoja. Palloliitto, Posti, Linda Sällström, Tareq Abu Nahel, Startup Refugees ja Netlight näyttävät esimerkkiä.
Missä sinä olet viimeksi kokenut kuulumisen kokemusta?
Shadia Rask
Kommentoi