Ajoittain esitetään kritiikkiä sitä kohtaan, että yritykset siirtävät toimintojaan ja henkilöt muuttavat asumaan matalan verotuksen paikkakunnille tai maihin. Myös Suomen kokonaisverotuksen tasoa kritisoidaan ja sitä pidetään jopa sietämättömän korkeana. Suomen kokonaisveroaste, verot/BKT, on OECD-maiden ja EU:n korkeimpia.
Vuosien kuluessa esimerkiksi kunnallisverojen taso on noussut tuntuvasti. Vuonna 1990 keskimääräinen kunnallisvero oli 16,47 prosenttia (vaihteluväli 14,00 %–19,50 %). Tänä vuonna keskimääräinen kunnallisvero on 19,97 prosenttia (vaihteluväli 17,00 %–23,50 %). Efektiivinen veroaste on toki tätä alempi ja progressiivinen vähennyksien takia. Kun aikaisemmin 20 prosentin kunnallisveroa pidettiin jonkinlaisena kattona, tämä on nyt keskimäärin saavutettu. Tänä vuonna monissa kunnissa huidellaan selvästi jo sen yläpuolella.
Kunnallisveron lisäksi maan ja rakennusten arvoon kohdistuu kiinteistövero, jota maksetaan sijaintikunnalle. Tämäkin vero on pyrkinyt nousemaan ajan myötä. Kun Ruotsissa väläytellään valtion tuloverosta luopumista, Suomessa taitaa olla riskinä verotuksen kiristäminen.
Korkea verotus ei ole välttämättä ongelma, jos kansalaiset kokevat saavansa veroilleen vastinetta. Jos sen sijaan kansalaiset kokevat julkisten palveluiden olevan huonoja, tulonsiirrot huonosti perusteltuja ja asioita hoidettavan huonosti, tämä pienentää veronmaksuhalukkuutta. Kansalaiset tuskin haluavat missään maassa rahoittaa veroillaan korruptoitunutta toimintaa.
Tyytymättömyys näkyy käytännössä siinä, että yritykset eivät sijoitu tällaisille paikkakunnille ja kansalaiset muuttavat paikkakunnille, joissa he kokevat saavansa rahoilleen parempaa vastinetta. Julkisen talouden rahoitustasapaino muuttuu tällöin alijäämäiseksi, ja rahoittajat ryhtyvät jarruttamaan velkaantumista ja pakottavat julkisesta taloudesta vastaavat ryhdistäytymään.
Rahoitusmarkkinoiden rooli julkisen velan kontrolloijana euroalueella ei ole toiminut kovin hyvin ainakaan valtioiden tasolla, kun markkinatoimijat ovat arvelleet valtioiden ottavan vastuun toistensa veloista ja EKP:n operaatioilla on ollut suuri vaikutus valtioiden velan korkoon. Tällaisessa tilanteessa korostuu verokilpailun ja vapaan sijoittautumisen rooli julkisen sektorin toiminnan sparraajina.
Veronmaksajan mahdollisuudet kontrolloida julkisen sektorin toimintaa ovat sitä paremmat, mitä lähempänä veronmaksajaa poliittinen päättäjä ja julkinen toiminta ovat. Suomalaisen veronmaksajan mahdollisuudet vaikuttaa esimerkiksi EU:n ja kansainvälisten järjestöjen budjetteihin ja toimintatapoihin ovat hyvin pienet.
Ilmastonmuutoksesta saarnaavan Euroopan parlamentin muuttorumba Brysselin ja Strasbourgin välillä jatkuu, vaikka veronmaksajat Suomessa ja monissa muissa EU-maissa pitävät touhua täysin järjettömänä. Korkeista EU-viroista eronneille maksetaan muhkeat siirtymäkorvaukset, jotka ovat kaukana tavallisen työntekijän saamista työttömyyskorvauksista. Aktiivimallia ja muuta keppiä on tarjottava herroille ja narreille tasavertaisesti.
Suomalaisen veronmaksajan mahdollisuudet vaikuttaa EU:n budjettiin olisivat vieläkin pienemmät, jos EU:lle tai euroalueelle annettaisiin verotusoikeus, josta päättäisi vain EU:n komissio ja/tai Euroopan parlamentti. Tällöin EU-tason verotus lähtisi todennäköisesti jatkuvaan nousuun huolimatta kansalaisten protesteista. Tälle kehitykselle ei pidä antaa edes pikkusormea.
Reilu verokilpailu on veronmaksajan ystävä ja kirittäjä julkisen talouden pitämisessä hyvässä trimmissä. Kyseenalaisin keinoin toimivat veroparatiisit ovat tietenkin toinen asia. Veronmaksajien on syytä pitää verotuksesta päättävät ja verotulojen käyttäjät vaaksan päässä, ei senttiäkään kauempana.
Pentti Pikkarainen
Kommentoi