Miljardien eurojen kysymys – miten paisuva velkaongelma ratkaistaan?

Tämän vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä talouskehitys oli näennäisesti hyvin vakaata. Puhuttiin jopa siitä, että suhdannevaihtelut ovat kadonneet kokonaan keskuspankkien onnistuneen toiminnan myötä.

Tämä oli suuri illuusio. Kun kasvu oli tasaista ja inflaatio hidasta, taustalla syntyi suuria tasapainottomuuksia, jotka tulivat silmille vuosikymmenen lopussa Yhdysvalloissa ja euroalueella.

Muun muassa Kansainvälisen järjestelypankin BIS:in johtavat ekonomistit Bill White ja Claudio Borio varoittivat tasapainottomuuksista. BIS:in ekonomistit joutuivat kiusalliseen tilanteeseen: Baselin kokouksissa heitä kuunteli säännöllisesti suurena guruna pidetty Fedin pääjohtaja Alan Greenspan, joka oli asioista täysin eri mieltä. Greenspanin mielestä rahoitusmarkkinat toimivat aina tehokkaasti hinnoitellen riskit oikein, markkinoilla ei ole syntymässä kuplia eikä rahoitusmarkkinoita tarvitse valvoa.

Monet keskuspankkijohtajat myötäilivät Greenspanin näkemyksiä, osa oli hiljaa ja osalla oli pallo hukassa eivätkä he ymmärtäneet, mitä oli tapahtumassa.

Yhdysvaltalaisten pankkien vastuuton lainananto räjähti silmille vuonna 2008, ja siitä alkoi globaali finanssikriisi. Euroalueen kriisi alkoi vajaa kaksi vuotta myöhemmin.

Samalla haihtui savuna ilmaan Alan Greenspanin maine suurena guruna. Talouksien toiminta on sen verran monimutkaista, että mikä tahansa kiilusilmäinen fundamentalismi tai poliittinen näkemys antaa liian yksinkertaisen käsityksen talouksien toiminnasta.

***

Globaalin finanssikriisin ja euroalueen kriisin alettua keskuspankit ovat harjoittaneet hyvin kevyttä rahapolitiikkaa. Hallitukset ovat reagoineet koronahäiriöön harjoittamalla vahvasti elvyttävää finanssipolitiikkaa. Molemmat toimet ovat sinänsä perusteltuja.

Elvyttävä finanssipolitiikka ja erityisesti julkisten menojen lisääminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö samaan aikaan julkisia menoja pitäisi tarkastella kriittisesti ja vähentää vähemmän tärkeitä julkisia menoja. Entisten menojen päälle ei voida pelkästään lisätä uusia menoja.

Poliitikoilla pitää olla strategia siitä, kuinka julkinen velka vakautetaan ja tuodaan kestävälle tasolle. Keskuspankeilla pitää olla strategia siitä, kuinka irrottaudutaan ultrakeveästä rahapolitiikasta ja siirrytään (pitkien) korkojen määräytymisessä takaisin markkinaehtoiseen hinnoitteluun.

On merkkejä siitä, että pitkään jatkunut globaali velkaantuminen alkaa natista liitoksistaan.

Tänä vuonna ainakin kuusi kehittyvää maata on jättänyt velkansa hoitamatta sovittujen ehtojen mukaisesti. G20-ryhmä on sopinut yhteisistä periaatteista, kuinka neuvotellaan uusiksi maailman köyhimpien maiden velkoja. Joissakin maissa kotitalouksien ja yritysten ottamat luotot alkavat olla kestämättömällä tasolla koronahäiriön vuoksi.

Monen euroalueen maan julkiset velat alkavat olla epäilyttävän korkealla tasolla erityisesti suhteessa näiden maiden pitkän aikavälin kasvunäkymiin ja poliittisen järjestelmän kyvykkyyteen.

Ongelmat eivät poistu Alan Greenspanin tyyppisen fundamentalistisen tai poliittisen ”ei ole mitään ongelmaa”-näkemyksen myötä.

***

On miljoonan euron kysymys, kuinka velkaongelmia ratkaistaan. Onnellisessa tapauksessa julkisia velkoja sulatellaan matalammalle tasolle seuraava vuosikymmen keveän rahapolitiikan ja vastuullisen finanssipolitiikan turvin.

Kukaan ei voi taata, etteikö tulevalla vuosikymmenellä kohdata negatiivisia häiriöitä, jotka vaikeuttavat tätä strategiaa. Kymmenen vuoden aikana voi tapahtua suuriakin suhdannevaihteluita. Säästämisaste voi laskea ja sen myötä reaalikorko nousta.

Usko vastuulliseen finanssipolitiikkaan voi olla hataralla pohjalla, kun poliittiset päätöksentekijät eivät saa palautetta rahoitusmarkkinoilta ja euroalueella jotkut maat pelaavat peliä, missä luotetaan velkojen sosialisointiin eli maksamiseen yhdessä.

Jos tämä ”onnellinen” strategia ei onnistu, perinteisissä teollisuusmaissakin joudutaan tekemään velkojen uudelleen järjestelyjä. Valtioiden keskuspankkirahoitusta ja reipasta inflaatiotakin on jo huudettu avuksi; näin hoitavat asioitaan poliittisen järjestelmän romahduksen partaalla olevat ”banaanivaltiot”.

Yksittäinen ihminen ei voi vaikuttaa tuleviin ratkaisuihin. Jokaisen on kuitenkin syytä miettiä, kuinka suojautua epämiellyttäviltä ratkaisuilta.

Pentti Pikkarainen