veronmaksajat.fi

VEROT

Verottaja supistaa verotietojen julkaisua – listalle yli 120 000 euron ansioilla

Verottaja supistaa verotietojen julkaisua – listalle yli 120 000 euron ansioilla
11.9.2024

Verohallinto luovuttaa jatkossa tulotietoja yli 120 000 euroa vuodessa ansainneista suomalaisista. Aiemmin tiedotusvälineet ovat saaneet marraskuun veropäivänä listauksen yli 100 000 euroa tienaavista. Poimintarajaa on päätetty korottaa, koska ansiot ovat viime vuosina nousseet. 

Kun ansiot ovat kasvaneet, myös tiedotusvälineille luovutettavien henkilötietojen lukumäärä on lisääntynyt huomattavasti siitä, mitä se oli vuonna 2019 nykyisiä poimintarajoja asetettaessa: vuonna 2019 listoilla oli noin 70 000 henkilöä ja vuonna 2023 noin 100 000 henkilöä. Tänä vuonna Verohallinnon listalla on noin 60 000 henkilöä.

Julkisia verotietoja ovat mm. verotettava ansiotulo ja pääomatulo, verojen kokonaismäärä ja maksettava tai palautettava veron määrä eli tieto siitä, saako veronpalautusta vai ei sekä nimi ja syntymävuosi. 

Varallisuuden tai velkojen määrä ei ole julkinen tieto.

Verotiedot vuodelta 2023 julkaistaan 7. marraskuuta.

Muuttuneita verotietoja julkisiksi syyskuussa

Henkilöiden ja yhteisöjen tuloverotuksen sekä kiinteistöverotuksen julkisuus laajenee syyskuussa 2024.

Aiemmin julkisia ovat olleet ainoastaan ns. säännönmukaisen verotuksen tiedot, eli verotiedot on julkaistu sellaisina, kuin ne ovat olleet verotuksen päättymishetkellä. Jos verotusta on myöhemmin muutettu esimerkiksi asiakkaan oikaisupyynnön tai Verohallinnon saamien uusien tietojen vuoksi, muutokset eivät ole olleet julkisia.

Kun laki on muuttunut, myös muuttuneet tiedot, eli muutosverotustiedot, tulevat julkisiksi verovuodesta 2022 alkaen.

Ensimmäisen kerran tietoja julkaistaan syyskuun loppupuolella. Verohallinto kertoo, että tämän jälkeen tietoja julkaistaan kuukausittain niin, että julki tulevat muutosverotustiedot, jotka ovat valmistuneet edellisen kuun loppuun mennessä.

Verotukseen voi tulla muutoksia pitkän ajan kuluessa, joten kaikki verovuotta 2022 koskevat muutokset eivät ole vielä valmistuneet syksyllä 2024.   

Suurin osa muutoksista unohtuneita vähennyksiä

Useimmiten verotuksen muutos johtuu siitä, että asiakas hakee vasta verotuksen päättymisen jälkeen hänelle kuuluvaa vähennystä. Yleisimpiä henkilöasiakkaiden oikaisuvaatimusten aiheita ovat asunnon ja työpaikan välisten matkojen kulut, tulonhankkimismenot ja kotitalousvähennys.

Verohallinnon aloitteesta tehtyjä muutoksia on huomattavasti vähemmän, ja ne johtuvat useimmiten valvonnassa saaduista asiakasta koskevista lisätiedoista.

Henkilöiden ja yhteisöjen tuloverotuksen muutosverotustietoja voi katsella verotoimistojen asiakaspäätteiltä tai pyytää asiakaspalvelusta. Muutosverotustiedot julkaistaan asiakaspäätteillä samalla tavalla kuin säännönmukaisen verotuksen tiedot.

Minna Petäinen

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti