veronmaksajat.fi

VEROT

Koska verotukseni päättyy – mihin asti voin pienentää mätkyjäni vuodelta 2018?

Koska verotukseni päättyy – mihin asti voin pienentää mätkyjäni vuodelta 2018?
26.3.2019

Verotuksen päättymispäivä ihmetyttää kysyjää, joka haluaisi täydentää vuonna 2018 maksettuja veroja lisäennakkoa hakemalla.

Lisäennakkoa hakemalla voi maksaa lisää veroja verovuoden päättymisen jälkeen. Lisäennakko on korvannut verotuksessa ennakon täydennysmaksun. 

Esimerkiksi keväällä 2019 voi täydentää verovuonna 2018 maksettuja veroja lisäennakkoa hakemalla. Lisäennakkoa voi hakea aina verotuksen päättymiseen saakka.

Aikaisemmin verotus on päättynyt kaikilla lokakuun viimeisenä päivänä. Verovuotta 2018 koskeva verotuksen päättymisajankohta on muuttunut siten, että verovelvollisilla on jatkossa omat verotuksen päättymispäivänsä. Suurimmalla osalla ne ovat selvästi ennen lokakuun loppua, esimerkiksi kesällä.

Lukijan kysymys: Milloin verotukseni päättyy?

 ”Verotuksen päättymispäivä ihmetyttää. Se näkyy verotuspäätöksessä, mutta eikös verotuspäätös tule vasta, kun verotus on päättynyt? Tämä olisi kiva tietää aiemmin, koska lisäennakoita voi maksaa verotuksen päättymiseen saakka, mutta siis mihin saakka? Vai olenko ymmärtänyt jotakin väärin?”

Verojuristi Hanna Silander vastaa:

”Olet ymmärtänyt väärin. Saat keväällä 2019 esitäytetyn veroilmoituksen vuodelta 2018. Sen mukana on verotuspäätöksesi. Veroilmoituksella on ilmoitettu arvio päivämäärästä, jolloin verotuksesi päättyy.

Saat siis tiedon päivämäärästä jo ennen kuin verotuksesi on päättynyt. Jos verotukseesi ei tule muutoksia, verotuspäätöksesi tulee voimaan verotuksen päättymispäivänä. Jos teet muutoksia esitäytettyyn veroilmoitukseesi tai Verohallinto saa verotukseesi vaikuttavia tietoja muualta, saat uuden verotuspäätöksen, jossa on uusi verotuksen päättymispäivä.

Kaikkien verotus päättyy viimeistään lokakuun loppuun mennessä, mutta erona aiempiin vuosiin on se, että suurimmalla osalla verotus päättyy jo aiemmin, esimerkiksi kesällä.”

Huomaa: Jos haluat välttyä jäännösverolle laskettavasta huojennetusta viivästyskorosta, tulee lisäennakko maksaa verovuotta seuraavan tammikuun loppuun mennessä. Jos nyt haet lisänennakkoa vuoden 2018 verojen maksuun, lasketaan lisäennakolle huojennettua viivästyskorkoa helmikuun 2019 ensimmäisestä päivästä lisäennakon eräpäivään saakka.

Lisätietoa Veronmaksajien jäsenille: Taloustaito Bonus 41 /6.3.2019 Miten voin välttyä jäännösverolta ja viivästyskorolta?

Veronpalautuspäivä tai jäännösveron eräpäivä on valtaosalla jo elokuussa

Veronpalautuspäivä ja jäännösveron eräpäivät eivät ole enää samat kaikille asiakkaille. Valtaosalla asiakkaista maksupäivät aikaistuvat, Verohallinto tiedottaa.

Suurin osa saa veronpalautuksen tililleen jo 6.8.2019, jos tilinumero on Verohallinnon tiedossa. Myös jäännösveron ensimmäinen eräpäivä on suurimmalla osalla asiakkaista jo 1.8.2019. Oma veronpalautuspäivä tai jäännösveron eräpäivä kannattaa tarkistaa verotuspäätöksestä tai Omaverosta.

Päivämäärät voivat siirtyä eteenpäin, jos omaan tai puolison veroilmoitukseen tulee muutoksia. Silloin uudet päivämäärät näkyvät uudessa verotuspäätöksessä, joka lähetetään, kun veroilmoitukset on käsitelty. Jos muutoksia ei tule, päivämäärät säilyvät samoina.

Satu Alavalkama

 

 

 

 

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti