veronmaksajat.fi

VEROT

Verohallinnon maksut muuttuivat - käteisen käyttö loppui

Verohallinnon maksut muuttuivat - käteisen käyttö loppui
5.1.2016

Verohallinnon palvelujen, esimerkiksi ennakkoratkaisujen, päätösten ja asiakirjaluovutusten hinnat muuttuivat vuodenvaihteessa. Maksut hoidetaan pankkikortilla tai laskulla, mutta ei enää käteisellä.

Verohallinnon maksullisten palvelujen hinnat muuttuivat vuodenvaihteessa. Esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon tarpeisiin tarvittavan verotodistuksen saa nyt maksuttomasti.

Verohallinnon antamat ennakkoratkaisut säilyvät maksullisina. Vuoden 2016 alusta alkaen hinnat puolittuivat, kun ennakkoratkaisut liittyvät samaan asiakokonaisuuteen.

Verohallinnon jäljelle jäävät maksut kohosivat vuoden alussa noin 10 prosenttia. Maksullisia palveluja ovat muun muassa verohallinnon päätökset sekä asiakirjaluovutukset.

Maksuttomia ovat edelleen asiakirjat, joita tarvitaan verotuksen toimittamista tai talous- ja velkaneuvontaa varten. Maksuttomat asiakirjat saa puhelimitse verotoimistosta. Verotodistuksen voi tilata myös automaattisesta puhelinpalvelusta, jolloin sen hinta on 10 euroa. 

Käteisen rahan käsittely loppui vuoden alusta kaikissa verotoimistoissa. Maksut voi nyt maksaa joko pankkikortilla tai laskulla. Syynä käteisen rahan käsittelyn loppumiseen on asiakkaiden käteismaksujen vähentyminen.

Hinnasto Verohallinnon maksullisista palveluista 1.1.2016 alkaen

Satu Alavalkama

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti