veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

RAHAT

Sijoittajan noutopöytä: Blackrockin Wilhelm Schauman tuo ammattilaistuotteet kaikkien ulottuville

Sijoittajan noutopöytä: Blackrockin Wilhelm Schauman tuo ammattilaistuotteet kaikkien ulottuville
12.5.2021

Karo HämäläinenKARON PÖRSSI Yhdeksän miljoonaa olisi ihan kelvollinen lottovoitto, mutta ei sillä vielä pörssissä leveilisi.

Tuhat kertaa se eli yhdeksän miljardia on jo sellainen summa, että sillä voisi teoriassa ostaa koko joukon suomalaisia pörssiyhtiöitä, vaikkapa Wärtsilän, Orionin tai Nokian Renkaat.

Tuhat kertaa se eli 9 000 miljardia on maailman suurimman varainhoitajan Blackrockin hoidossa olevien varojen määrä eli AUM. Valuutta on tosin Yhdysvaltain dollareita, mutta on se euroinakin vino pino rahaa, miljoona loton päävoittoa.

Yhdysvaltalainen Blackrock tunnetaan Suomessa erityisesti iShares-etf:istään, mutta niiden pyörittäminen on vain osa varainhoitojätin toimintaa. Siihen nähden, että suomalaisetkin yksityissijoittajat ovat innostuneet iSharesin tuotteista, yhtiö itsessään tunnetaan Suomessa melko huonosti.

Blackrockilla ei ole Suomessa omaa konttoria. Lähimmät toimipaikat ovat Tukholmassa ja Kööpenhaminassa, joissa kummassakin on parikymmentä työntekijää, jotka lähinnä hoitavat suhteita instituutioasiakkaisiin ja jakelijoihin. Lisäksi Pohjoismaissa toimii kiinteistösijoituksia tekevä tiimi.

Yksi Tukholmassa työskentelevistä blackrocklaisista on Espoossa koulunsa käynyt ja Hankenilla rahoitusta opiskellut Wilhelm Schauman.

Liikuntaa ja lohikaloja

Seinällä roikkuu kala. Ei toki aito vaan sellainen piirros, joita esiintyi kalaoppaissa ja opetustauluissa ennen valokuva-aikaa. Kala-asiantuntijat tunnistaisivat sen loheksi.

Teams-ruudulla etualalla on kalataulun omistaja Wilhelm Schauman, joka vastaa iShares-etf:ien myynnistä instituutioille Pohjoismaissa ja hoitaa suhteita Blackrockin suomalaisiin instituutioasiakkaisiin.

Viime aikoina suhteita on hoidettu pääosin tällä samalla menetelmällä, etäyhteyksin kotikonttorilta, mikä selvästi alkaa jo kypsyttää.

"On ollut aikaa olla perheen kanssa", Schauman sanoo mutta lisää pian, että perheen 2- ja 5-vuotiaita innostavaan tekemiseen tarvitsisi jo vinkkejä.

Oven yläkarmissa roikkuu TRX-nauhoja. Kuntosalien sulkeutuminen on tuonut paitsi työn myös harrastukset samaan huoneeseen.

"Netissä on ilmestynyt 'näin treenat kotona' -videoita. Jos olet koskaan miettinyt, kuka on kokeillut niitä kaikkia, niin vastaus on tässä", Schauman sanoo.

Opiskelujensa loppuvaiheissa hän aloitti finanssialan työt Helsingissä SEBillä erilaisissa analyytikon tehtävissä. Blackrockin palvelukseen hän siirtyi kuusi vuotta sitten.

Pörssilistattujen tuotteiden noutopöytä

Blackrockin valikoimaan kuuluu noin 1 100 etf:ää. Pörssilistattuja tuotteita on osakemarkkinoille erilaisin painotuksin, korkomarkkinoille, raaka-aineisiin... Määrää on helppo pitää liiallisena, mutta asiakastarpeita vartenhan niitä tehdään, joten ei tarjonnan laajuudesta oikein Blackrockia voi syyttää.

Lukumäärää kasvattaa myös se, että samoihin kohteisiin, vaikkapa osakeindekseihin, kohdistuvia tuotteita voi olla useita eri asiakkaita varten – esimerkiksi rinnakkaiset tuotteet yhdysvaltalaisille ja eurooppalaisille asiakkaille.

Millä perusteella etf:n kotipaikka muuten valitaan, Wilhelm Schauman?

"Valitsemme kullekin tuotteelle sopivimman kotipaikan."

Millaiset seikat vaikuttavat siihen, mihin tuote rekisteröidään?

"Monet eri seikat. Monet Euroopan markkinoille tarkoitetut etf:t on rekisteröity Saksaan tai Irlantiin."

Onko esimerkiksi verotuksen kannalta merkitystä sillä, onko kotipaikka Saksa vai Irlanti?

"Emme voi esiintyä veroneuvojen antajana."

Veroista puheen ollen: maksavatko fyysisesti osakeindeksiä jäljittelevät etf:t saamistaan osingoista veroa? Suomalaiset sijoitusrahastothan saavat osinkonsa verotta.

"Etf:t maksavat osingoista verot kotimaansa lainsäädännön mukaisesti", Schauman sanoo ja muistuttaa, että myös osake-etf:ien kohdeindeksit ovat nettotuottoindeksejä eli niitä laskettaessa osingoista pidätettävät verot on otettu huomioon. Osinkovero ei siten aiheuta poikkeamaa kohdeindeksiin.

Etf:t eivät tyydy pelkästään ottamaan vastaan yhtiökokouksissa päätettyjä osinkoja, vaan Blackrock käyttää etf:ien omistamien osakkeiden tuottamaa äänivaltaa. Passiivinenkin sijoittaja voi siten välillisesti tulla vaikuttaneeksi vaikkapa yhtiöiden hallituksen jäsenten valintaan.

Suomalaiset edelläkävijöitä

Suomalaiset instituutiosijoittajat ovat Wilhelm Schaumanin kokemuksen mukaan kansainvälistä etujoukkoa niin passiivisessa etf-sijoittamisessa kuin vastuullisessa eli ESG-sijoittamisessa.

Mistä tämä mahtaa johtua – siis paitsi siitä, että Schauman on tehnyt työnsä kunnolla?

"Ehkä instituutiosijoittajien korkea koulutustaso ja Suomen kehittynyt eläkejärjestelmä vaikuttavat siihen", Schauman arvelee.

Suomi–Ruotsi–Norja–Tanska-maaotteluhenkiseen vertailuun hän ei halua lähteä.

Mutta saataisiinko edes Blackrockin konttori Suomeen?

Siitäkään ei ole kerrottavaa.

Uraa on takana toistakymmentä vuotta, käyntikortissa – jos sellaisia olisi – lukee "Director". Edessä ovat ne kaksikymmentä vuotta, joiden aikana tehdään yleensä työuran vaikuttavimmat teot. Mikä on Wilhelm Schaumanin ammatillinen tavoite?

Schauman miettii hetken ja palaa myöhemmin meilitse.

"Missioni on sijoittamisen demokratisoiminen – mahdollistaa yksityissijoittajille pääsy samoihin sijoitustuotteisiin kuin mitä institutionaaliset sijoittajat ovat käyttäneet jo vuosia."

Karo Hämäläinen

Kirjoittaja on kirjailija ja sijoittamiseen erikoistunut vapaa toimittaja.

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti