veronmaksajat.fi

RAHAT

Nuoren sijoittajan tähtäimessä taloudellinen riippumattomuus

Nuoren sijoittajan tähtäimessä taloudellinen riippumattomuus
8.3.2019

Suomalaiset 18–25-vuotiaat nuoret sijoittavat yhtä aktiivisesti kuin vanhemmat ikäluokat. Yli puolet nuorista kertoo tavoittelevansa taloudellista riippumattomuutta.

Nuoret säästävät ja sijoittavat pahan päivän varalle, kuten muutkin ikäluokat. Muita yleisemmin nuoret sijoittavat myös asuntoa tai muuta isompaa hankintaa varten, selviää Nordean teettämästä kyselytutkimuksesta.

Kyselyssä noin joka kolmas nuori kertoi sijoittavansa silloin tällöin ja 10 prosenttia sanoi sijoittavansa säännöllisesti.

Kyselyyn vastanneista nuorista jopa 53 prosenttia ilmoitti tavoitteekseen taloudellisen riippumattomuuden.

”Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelun suosio yllätti minut. Siitä on puhuttu julkisuudessa, mutta en uskonut, että yli puolet nuorista sijoittajista ilmoittaisi sen tavoitteekseen. Säästäminen ja sijoittaminen toki tuovat vakautta pahan päivän varalle ja vapautta tulevaisuuden varalle”, sanoo Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen Nordean tiedotteessa.

Sijoittamisen malli tulee nuorille lähipiiristä. Jos vanhemmat ovat sijoittaneet, lapsikin todennäköisemmin aikanaan sijoittaa – ja aloittaa sijoittamisen muita nuorempana. Nordean kyselyn mukaan niistä, joiden vanhemmat eivät ole sijoittaneet, vain joka kolmas sijoittaa itse.

Kyselytutkimuksen teki Nordealle Yougov. Se tehtiin internetpaneelina viime lokakuussa. Kyselyyn vastasi 1 030 yli 18-vuotiasta suomalaista.

Ulla Simola

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti