Etusivu
-
KOTI 22.5.2015
Eurooppalainen perintötodistus käyttöön elokuussa
Eurooppalainen perintötodistus otetaan käyttöön 17. elokuuta. Sen avulla perilliset, testamentin toimeenpanijat ja jäämistön hoitajat voivat todistaa asemansa ja valtuutensa toisessa jäsenvaltiossa. Tämä helpottaa perintöasioiden hoitamista tilanteissa, joissa perittävällä oli omaisuutta useissa jäsenvaltioissa. -
VAPAALLA 22.5.2015
Espoossa auton saa illallakin huoltoon
Asiakkaille iltatyö ei maksa sen enempää kuin päivällä tehty huolto, ja sijaisautonkin saa myös illan ajaksi. -
KOTI 22.5.2015
Päivitä etikettisi juhliin
Keväällä moni ilahtuu kutsusta juhliin. Kutsu saattaa aiheuttaa myös pohdintaa: pelisääntöjä tarvitaan uusiin ja yllättäviin tilanteisiin. -
RAHAT 22.5.2015
Osakerahastot vertailussa
Vertailussa ovat mukana Suomeen, Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan sijoittavat osakerahastot. Mukana ovat myös omistajalukumäärältään suurimmat Suomeen rekisteröidyt rahastot. -
RAHAT 21.5.2015
Riskimittari on hyödyllinen apuri
Jos tavoittelet säästöillesi tuottoa, joudut ottamaan sijoituksissasi riskiä. Miten valita sijoitusrahasto, jossa olisi itselle sopivasti riskiä? -
KOTI 21.5.2015
Pitääkö vakuutuskorvauksesta maksaa veroa?
Vakuutusyhtiö maksoi palkkani kahdeksalta kuukaudelta, kun olin työkyvyttömänä. Verotoimistosta kerrottiin, että vakuutusyhtiön maksama korvaus on verotettavaa ansiotuloa ja joudun maksamaan tästä veroja. Onko maksu aiheellinen? -
VAPAALLA 20.5.2015
Porsche Macan S Dieselissä on oikeaa henkeä
Maasturit ovat nostaneet Porschen valmistuslukemat aivan toisiin numeroihin. Uutta Macania tehtiin viime vuoden aikana 45 000 kappaletta, ja sitä on myyty Suomessakin jo yli puolitoistasataa autoa. Koeajon jälkeen mallin suosio ei hämmästytä. -
RAHAT 20.5.2015
Tuloskausi paketissa
KARON PÖRSSI Ensimmäisen vuosineljänneksen tulokset on julkistettu. Näppituntumalta tulokset ovat olleet hyvänpuoleisia, eikä viimeksi kuluneen kuukauden aikana koettu kurssilasku tunnukaan johtuvan tuloksista vaan maailmanlaajuisesta markkinahermoilusta. -
VEROT 19.5.2015
Jo 755 000 palautti veroilmoituksensa verkossa
Verohallinnon Veroilmoitus verkossa -palvelussa palautettiin toukokuussa 755 000 veroilmoitusta. Se on 42 000 enemmän kuin viime vuonna. -
KOTI 19.5.2015
Miten viitekorko vaikuttaa asuntolainan kuukausierään?
Taloustaidon esimerkkilainassa 3 kuukauden euribor on ollut jo useamman vuoden edullisempi viitekorko. -
KOTI 19.5.2015
Saako kuka tahansa sairauskuluvakuutuksen?
Sairauskuluvakuutus on jo yli miljoonalla suomalaisella. Eniten kiinnostavat lasten sairauskuluvakuutukset. -
RAHAT 18.5.2015
Mikä pankki tarjoaa edullisinta kulutusluottoa?
Kulutusluottojen korot vaihtelivat huhtikuun alun tarjouksissa 5,35 prosentista 8,99 prosenttiin. -
KOTI 18.5.2015
Remontin pitkä kesto ei estänyt kotitalousvähennystä
KHO:n tuoreen päätöksen mukaan kotitalousvähennykseen oli oikeus, vaikka remontti jatkui huomattavasti pidempään kuin Verohallinnon ohjeessa mainitut kolme kuukautta. -
KOTI 18.5.2015
Yksi hintapiikki asuntokaupoissa ei tee vielä kesää
Asuntohinnat ovat jo pari vuotta olleet keskimäärin loivassa laskussa, vaikka aina välillä hintakäyriin on noussut nyppäys ylöspäin. Näin kävi pääkaupunkiseudulla maaliskuussa. -
KOTI 18.5.2015
Mistä pankista saa edullisinta asuntolainaa?
Toukokuun alussa ero halvimman ja kalleimman lainatarjouksen välillä kutistui 0,19 prosenttiyksikköön. -
VAPAALLA 18.5.2015
Dora Wahlroosin naiskuvaukset arvostettuja
Dora Wahlroos (1870-1947) on lahjakas taidemaalari, joka sai kunnolla tunnustusta tuotannolleen vasta 50 vuotta kuolemansa jälkeen. -
TYÖ & ELÄKE 15.5.2015
Sitra kasvattaisi iäkkäiden kotitalousvähennystä
Sitran ehdotuksessa 75 vuotta täyttäneiden kotitaloustyön verovähennysoikeutta kasvatettaisiin 70 prosenttiin. Lisäksi pienituloiset saisivat taloudellista tukea vähennyksen tekemiseen. -
KOTI 15.5.2015
Millainen valtakirja raha-asioiden hoitoon?
LUKIJAN KYSYMYS: Taloustaidon lukijalla oli ollut ongelmia sukulaisensa perintöön liittyvien asioiden hoitamisessa valtakirjalla. Julkinen oikeusavustaja Sari Vuori Helsingin oikeusaputoimistosta kertoo, miten laaditaan laillinen valtakirja. -
VAPAALLA 13.5.2015
Autoklassikkojen hintataso jäi vaatimattomaksi
Klassikkojen hintataso on yleisesti ottaen tasaantunut, mutta mallien joukossa on tapahtunut hintaloikkia, joista 308- ja 328-mallisten Ferrareiden kallistuminen on yksi selvimpiä muutoksia. Turussa huutokaupattiin kuitenkin halvempia klassikkoautoja. -
VAPAALLA 13.5.2015
Volkswagen Golf Variantille uusia asuja
Maastoasu on puettu ensi kertaa Golfin päälle. Golfin maastoversio on aina nelivetoinen.
Näitä muut lukevat nyt
-
KOTI 5.10.2023Verkko-osoite paljastaa vedätyksen – opettele tärkeimmät ulkoaNettihuijaukselta voi välttyä osoitetta tutkailemalla. Tekstiviesteihin ja sähköpostiin putoilee toinen toistaan nokkelampia vedätyksiä, jotka houkuttelevat klikkaamaan linkkiä paha-aikeiselle siv...
-
KOTI 5.10.2023Ylitarjonnan sulatus edessä asuntomarkkinoillaAsuntokauppa käy edelleen kuin liisterissä. ”Suomessa tehdään pitkällä aikavälillä keskimäärin 6 000 asuntokauppa kuukaudessa, nyt noin 4 000. Vanhojen asuntojen kauppamäärä on pudonnut noin 30 pro...
-
VEROT 5.10.2023Pitääkö tekijänoikeudesta maksaa perintöveroa?Mummini menehtyi, ja hänellä oli tekijänoikeus kirjallisiin tuotoksiinsa, joka siirtyy ymmärtääkseni perikunnalle. Hän sai eläessään tekijänoikeuskorvauksia, jotka maksetaan jatkossa perikunnalle. ...
-
VAPAALLA 6.10.2023Hellalla muhii maukasta riistaa ja uuden sadon juureksia – kotoilija kippistää punaviinilläLokakuussa illat hämärtyvät, ja arki hidastuu luonnostaan. Kotikeittiössä valmistuu maukkaita pataruokia, uuden sadon juureksia ja kenties riistaa. Syyskuukaudet ovat mukavan arkisia ennen kuin läh...
-
RAHAT 6.10.2023Kymppitonnille tarjolla tuottoa, mutta ei kylliksiTaloustaidon vertailussa määräaikaistalletusten koroissa on nousuvirettä. Lokakuun alussa jo kahdeksan pankin tarjouksessa 10 000 euron talletuksen vuosikorko ylittää kolme prosenttia. Inflaation ...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 8/2026: Asuntosijoittajan sotakassa
Vuokranantajan tase on koetuksella hintaromahduksen jälkeen. Miten vähennetään, kun vuokratuloja ei kerry?
- Jussi Junnin tie Veronmaksajiin
- Kannattaako maksaa erikseen tietoturvasta?
- Kotimarkkinayhtiöt edelleen ahtaalla
- Aktiivinen voi hyötyä sijoituskuoresta
- Huimia eroja autovakuutusten hinnoissa
- Arvopyörä vaatii oman vakuutuksensa
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 15.10.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat






