Etusivu
-
VAPAALLA 16.8.2016
Mercedes-Benz E-malli kulkee ohjaamatta
Uusien automallien esittelyissä puhutaan nykyään usein enemmän varusteista kuin itse autosta. Mercedes-Benzin uusi E-malli näyttää tietä kohti autonomista ajamista, mutta millainen on itse auto varusteiden takana? -
KOTI 15.8.2016
Asuntomarkkinoilla ehkä aavistuksia noususta?
Huippuvuosista ollaan kaukana, mutta Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton mukaan vanhojen asuntojen kauppa on käynyt tämän vuoden alkupuoliskolla edellisvuotta vilkkaammin. -
VAPAALLA 11.8.2016
Saksiniekkojen seuraksi sopii raikas rosee
Rapujen kanssa juomaksi sopii oivasti laadukas roseeviini. Sen hennonpunainen väri täydentää rapujen kirkasta punaa. Roseen makumaailma tukee hyvin rapujen omaa herkkää makua. -
RAHAT 10.8.2016
Isännän ääni – katso kenen kelkkaan nouset
KARON PÖRSSI Tuntuu jo intuitiivisesti selvältä, että jos pörssiyhtiöllä on vahva yrittäjähenkinen suuromistaja, joka kontrolloi yhtiötä esimerkiksi hallituksen puheenjohtajan nuijan takaa, hänen taidoillaan on suuri merkitys kanssaomistajien sijoitusmenestykseen. -
TYÖ & ELÄKE 9.8.2016
Työkyvyttömyyseläkkeet lyhenevät
Työkyvyttömyyseläkkeellä vietetty aika on lyhentynyt merkittävästi, vuosikymmenessä runsaat neljä kuukautta. Keskimäärin työkyvyttömyyseläke vie lähes kaksi vuotta jokaisen suomalaisen työurasta. -
RAHAT 8.8.2016
Mistä pankista nyt paras korko määräaikaistalletukselle?
Talletusten korot ovat hivuttautuneet hiukan matalammiksi heinäkuun alkuun verrattuna. Elokuun alussa 10 000 euron määräaikaistalletukselle (12 kk) sai korkoa keskimäärin 0,41 prosenttia. -
VAPAALLA 5.8.2016
Olli Joki maalaa vahvoja värejä
Olli Joki on rakastettu taidemaalari, jonka herkkää kädenjälkeä keräilijät arvostavat. Punaiset naisfiguurit ovat erityisen suosittuja. -
KOTI 4.8.2016
Vältä rahariita perinnön jaossa
Sukulaisten välille syntyy esimerkiksi perinnönjaossa sekä avio- ja avoeroissa rahariitoja, joiden selvittelyyn tarvitaan asiantuntija-apua. Asianajaja neuvoo, miten riidan voi ennaltaehkäistä. -
VAPAALLA 4.8.2016
Käsienpesu ja pullovesi torjuvat A-hepatiittia
A-hepatiitin eli maksatulehduksen voi tuoda tuliaisena kaukolomakohteista, mutta myös lähikohteista Baltiasta tai Välimeren alueelta. -
RAHAT 3.8.2016
Sijoittajan rankkarit
KARON PÖRSSI Jalkapalloilun EM-kisojen puolivälieräottelu Saksa–Italia huipentui rangaistuspotkukilpailuun. Poikkeukselliseksi rangaistuspotkukilpailun teki se, että laukauksista syntyi vain 11 maalia eli onnistumisprosentti oli 61. Ihan hyvä vinkki myös sijoittajalle: harjoittele, jos yrität erikoista kikkaa! -
VAPAALLA 2.8.2016
Huutokaupassa Oiva Toikkaa, Calla-vaasi ja muumeja
Keräily- ja antiikkimarkkinoilla ei ole tarvinnut pelätä – tai voitu toivoa – kesäalennusmyyntejä. Kauppa on käynyt niin netti- kuin vasarahuutokaupoissakin entisin hinnoin, kunhan kohde on ollut laadukas. Saa nähdä Helanderin huutokaupassa lauantaina 6.8., miten Oiva Toikan lintujen isohko tarjonta vaikuttaa hintoihin. -
KOTI 2.8.2016
Kotitalousvähennys keskimäärin 951 euroa
Verotuksessa myönnettiin kotitalousvähennystä keskimäärin 951 euroa hakijaa kohti vuonna 2014. Keskimääräinen vähennys oli 85 euroa suurempi kuin vuonna 2013 (866 euroa). -
KOTI 1.8.2016
Haetko sinäkin tiedon verkosta mutta ostat kivijalkakaupasta?
Kodin sisustus, vaatteet, kengät tai tietokone ostetaan edelleen usein kivijalkaliikkeestä. Monesti ostopäätös syntyy uutteran mobiilitiedonhaun jälkeen, kertoo Googlen tutkimus. -
KOTI 29.7.2016
Vuokranantajan 9 virhettä
Suomen Vuokranantajat varoittaa vuokranantajia yleisistä virheistä, joiden vuoksi vuokraus voi epäonnistua, vaikka sesonki on huipussaan. -
VAPAALLA 29.7.2016
Seat Ibiza Cupra SC on arkiajoonkin sopiva raaseri
Tehokas ja urheilullinen Cupra on helppo auto ajaa, ainakin kuivilla kesäkeleillä. Ohjaus on oikeaoppisesti sekä nopea että tunnokas. -
KOTI 28.7.2016
Rakentamisilmoitus myös talopaketista
Rakentamisen tiedonantovelvollisuus koskee myös talopaketteina hankittavien omakotitalojen ja kesämökkien rakentamista. Tiedonantovelvollisia ovat kotitalous, talotehdas ja rakennusurakoitsija. -
VAPAALLA 28.7.2016
Joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti?
Maksuttomalla eurooppalaisella sairaanhoitokortilla saat hoitoa EU- ja Eta-maissa sekä Sveitsissä, jos sairastut tai joudut tapaturmaan matkalla. Kortti tilataan Kelasta. Kortin lisäksi on silti hyvä olla myös matkavakuutus. -
RAHAT 27.7.2016
Anttilan kymmenen opetusta sijoittajalle
KARON PÖRSSI Anttilan konkurssi ei kosketa suoraan yksityissijoittajia, koska Kesko myi tappiollisen tavarataloketjunsa reilu vuosi sitten saksalaiselle pääomasijoitusyhtiölle 4K Investille. Anttilan tapauksesta irtoaa kuitenkin monia oppeja, joita voi soveltaa pörssisijoittamiseen. -
KOTI 26.7.2016
Onko älypuhelimesi tietoturva kunnossa?
Huolehdi puhelimen tietoturvasta, niin vältät turhat rahanmenot ja harmit. Puhelin sisältää käyttäjästään paljon tärkeää tietoa, joka ei saa joutua vääriin käsiin. -
KOTI 25.7.2016
Mitä maksaa avioehto, lahjakirja, testamentti…?
Perhe- ja perintöoikeudellisten asiakirjojen hinnoissa on suuria eroja. Osaan kuluista asiakas voi vaikuttaa huolellisella valmistautumisella.
Näitä muut lukevat nyt
-
VEROT 11.1.2024Tiesitkö? Verotukseen voi hakea kolmen vuoden ajan muutostaOikaisuvaatimus on tehtävä verotuksen oikaisulautakunnalle pääsääntöisesti kolmen vuoden kuluessa verovuotta tai kalenterivuotta seuraavan vuoden alusta lukien. Perintö- ja lahjaverotuksessa verovu...
-
VEROT 9.1.2024Lapseni maksaa lahjaveronsa lainalla – saako hän vähentää velkansa korot?Lahjoitan vuokralla olevan huoneistoni lapselleni. Jos hän ottaa lainaa lahjaveron maksamiseksi, saako hän vähentää verotuksessa lainan korot huoneistosta saamistaan vuokratulosta? Verojuristi Harr...
-
RAHAT 10.1.2024Pörssin Henrik Husman: ”Listautumishankkeita paljon vireillä”KARON GRILLI Viime vuonna Helsingin pörssistä lunastettiin pois useita yhtiöitä. Toiseen suuntaan liikettä oli niukasti. Merkittävä uusi tulija oli Mandatum, joka jakautui itsenäiseksi Sammosta, mu...
-
TYÖ & ELÄKE 10.1.2024Eläkemaksu nousi yli 46 000 pienituloisella yrittäjälläYEL-maksuun vaikuttava työtulo nousi 46 268 yrittäjällä eli neljällä viidestä niistä yrittäjistä, joiden työtulot tarkistettiin viime vuonna. Tarkistuksen kohteena olleista yrittäjistä noin 5 900 e...
-
RAHAT 10.1.2024Mitä pörssivuosi 2024 tuo tullessaan?Viime syksynä Helsingin pörssi kävi syvemmällä kuin aikoihin. Joko pohjakosketus on ohitettu? Taloustaito LIVEn vieraana 9.1. oli Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri . Lokakuusta lähtie...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
VAPAALLA 3.6.2014Ford Transit Courier on työkalu kaupunkiliikenteeseenFord tuo alle 4,2 metriä pitkän Transit Courierin luokkaan, jota Suomessa ei oikeastaan ole ollut olemassa. Manner-Euroopassa aivan pieniä pakuja liikkuu runsaasti. Viisi vuotta sitten kiinnitimme...
-
RAHAT 12.6.2014Voinko vähentää maksamattoman vuokran verotuksessa?Vuokralaiseni ei ole moneen kuukauteen pystynyt maksamaan vuokraa. Voinko anoa verottajaa vahvistamaan asunnon vuokraustappion pääomatuloista maksamattomien vuokrien perusteella? Minulla on muuta p...
-
RAHAT 4.6.2014Sattumankauppaa MyyntiturvassaKARON PÖRSSI Olen kuullut tutuilta finanssi- ja kiinteistönvälitysalalla toimivilta ihmisiltä varoituksen sanoja Myyntiturvasta. Julkisuudessakin on esitetty arveluita, että Myyntiturva haalisi asu...
-
VEROT 9.6.2014Verokertymässä pientä kasvua toukokuussaVerohallinto keräsi toukokuussa veroja yhteensä 4 573 miljoonaa euroa. Kasvua vuodentakaiseen tuli 19 miljoonaa (+0,4 %). Henkilöiden maksaman tuloveron ja arvonlisäveron kertymät kasvoivat, mutta ...
-
RAHAT 18.6.2014Kossu ei ole valmis pörssiinKARON PÖRSSI Kossua pörssin tiskiltä! Pitkät rivat pörssin oveen! Osingot nestemäisessä muodossa! Omistaja-alennus Koskenkorvan tehtaanmyymälästä! Ajatus Altia Groupin listaamisesta herättää villej...
-
VAPAALLA 18.6.2014Dacia Duster muuttui romuluisesta vekkulin näköiseksiDacia Duster näytti aiemmin krouvilta romanialaiselta itäautolta, mutta pieni kauneusleikkaus on kohentanut Dacian katumaasturin ilmettä. Dacia suunnitteli Dusterin alun perin syrjäseutujen kehnoi...
-
TYÖ & ELÄKE 19.6.2014Maksanko palkkatulosta veroa Suomeen?Saan mahdollisesti työpaikan Luxemburgista. Palkkani on 1 500-1 800 e/kk (10e/h) työpanokseni mukaan. Työnantajani mukaan en maksa palkastani lainkaan veroja Luxemburgiin, koska palkkani on pienemp...
-
TYÖ & ELÄKE 17.6.2014Kuntoutus niukkaa ennen työkyvyttömyyseläkettäTyökyvyttömyyseläkkeelle jääneillä on jo 10 vuotta aikaisemmin enemmän pitkiä sairauspoissaoloja kuin muilla. Heidän saamansa kuntoutus on kuitenkin vähäistä ja se painottuu viimeisiin vuosiin enne...
-
KOTI 6.6.2014Mitä kaksio maksaa?Kotkassa kaksion neliöhinta on noin 1 300 euroa. Helsingissä hinta nousee noin 4 300 euroon neliöltä. Taloustaidon hintavertailu vertailee kesäkuussa kaksioiden neliöhintoja Helsingissä, Espoossa, ...
-
RAHAT 11.6.2014Ontuen pörssiin – Sitra jeesasi Cleantechin sisäänKARON PÖRSSI Paremminkin olisi voinut sujua. Tällä viikolla Helsingin pörssin First North -listalle saadaan kaksi uutta yhtiötä, Herantis Pharma ja Cleantech Invest , joista kummankaan listautumisa...
-
RAHAT 6.6.2014Yrityslainarahastojen tuotot vertailussaVertailussa on mukana pitkän koron rahastoja sellaisista rahastoyhtiöistä, jotka ovat Finanssialan Keskusliiton (FK:n) jäseniä. Lisäksi edellytyksenä on, että rahasto on toiminut vähintään 5 vuotta...
-
RAHAT 6.6.2014Kulutusluottojen korot ennallaanKulutusluottojen korot vaihtelivat toukokuun loppupuolella 5,50 prosentista 10,07 prosenttiin. Keskimääräinen kulutusluottomäärä on kasvanut hivenen oltuaan laskussa parina edelliskeväänä. Finanssi...
-
KOTI 17.6.2014Kiinteistöliitto: Kotitalousvähennys osakkaalle taloyhtiön remonteistaKiinteistöliitto haluaa uudistaa kotitalousvähennystä siten, että asunto-osakeyhtiön osakas voi saada vähennyksen yhtiön teettämän remontin palkkakustannuksista. Omakotiasukkailla on jo oikeus tehd...
-
KOTI 11.6.2014Asuntohintoihin tuli käänne – vai tuliko?Mitä kevään tilastot ja ennusteet kertovat asuntomarkkinoiden näkymistä? Kun asuntohintojen kehityksestä uutisoidaan tiedotusvälineissä, uutisista syntyviin mielikuviin vaikuttavat vähäisetkin sävy...
-
VEROT 16.6.2014Nuoret aikuiset korjaavat veroilmoituksensa verkossaLähes 70 prosenttia 25−40 -vuotiaista täydentää veroilmoituksensa verkossa. Myös alle 25-vuotiaat suosivat verkkoa. Heistä yli puolet, 56 prosenttia, palautti toukokuussa veroilmoituksensa verkossa...
-
RAHAT 13.6.2014Asuntolainan korot eivät rassaa vielä pitkään aikaanMatala korkotaso pitää tehokkaasti yllä asuntomarkkinoiden elintoimintoja. Jos työpaikka säilyy ja palkka juoksee, asuntovelallisen ei nyt tarvitse ottaa painetta lainakorosta. Näköpiirissä ei ole ...
-
KOTI 9.6.2014Verkko-ostosten palautus tiukentuuVerkkokauppaostosten automaattinen, kuluttajalle maksuton palautusoikeus loppuu 13. kesäkuuta. Tuosta päivästä lähtien asiakkaan on tehtävä verkkokaupalle peruutusilmoitus 14 päivän sisällä lähetyk...
-
VAPAALLA 17.6.2014Klassikkoautoon miljoona dollaria?Kesä hiljentää useimmat arvohuutokaupat Pohjoismaissa, mutta muualla maailmassa tarjontaa löytyy. Kesällä keräilijöille ja sijoittajille on tarjolla erityisesti klassikkoautoja. Kesä on maailmalla ...
-
VAPAALLA 13.6.2014Hankkisitko sähköauton?Sähköauto on hiljainen ja vähäpäästöinen kulkupeli, johon kuskit ovat tutkitusti erittäin tyytyväisiä. Tässä viisi syytä, miksi sinun kannattaisi ostaa sähköauto – ja viisi asiaa, jotka ensin pitää...
-
RAHAT 4.6.2014Talletuskoroissa tutut lukematTalletuskorot pysyvät tutuissa lukemissa kuukaudesta toiseen. Kesäkuun alussa 12 kuukauden määräaikaistalletuksen (10 000 euroa) korko oli keskimäärin 0,88 prosenttia kuten toukokuussakin. Ylimmill...






