Etusivu
-
VEROT 1.11.2016
Veronpalautus keskimäärin 657 euroa
Tänä syksynä veronpalautusta saa noin 3,6 miljoonaa henkilöä. He saavat veronpalautusta yhteensä 2,4 miljardia euroa. Veronpalautus on keskimäärin 657 euroa. -
VAPAALLA 1.11.2016
Mitä matkailuautoilu maksaa?
Yöpymiskustannukset jäävät matkailuautolla liikuttaessa pieniksi ja illallisenkin voi laittaa omassa autossa. Mutta pääomakustannukset ja lauttamatkat vievät rahaa. -
VAPAALLA 1.11.2016
Matkailuautolla Eurooppaan
Miltä kuusikymppisestä parikunnasta tuntuu lähteä kiertämään Eurooppaa matkailuautolla? Onko se yhtä kätevää ja hauskaa kuin pienten lasten kanssa neljännesvuosisata aiemmin? -
VAPAALLA 31.10.2016
Rengasrikko iski, mutta uutuusrenkaalla matka jatkuu
rengasjätti Bridgestone löi pöytään uusimman innovaationsa. Tyhjentyneellä DriveGuard-renkaalla voi vaurion jälkeen jatkaa turvallisesti matkaa jopa 80 kilometrin verran enimmillään 80 km/h vauhtia. -
VEROT 31.10.2016
Mitä julkiset verotiedot kertovat tuloista?
Julkiset verotiedot antavat varsin kattavan kuvan palkoista, joita on maksettu vuonna 2015. Sen sijaan pääomatulojen saajia ei pysty vertailemaan verotilastojen perusteella. -
VAPAALLA 31.10.2016
Alfa Romeo Giulia tarjoaa italialaista tunnetta
Uusi Alfa Romeo Giulia on edullisimmillaan 200-hevosvoiman bensiinimoottorilla, joka tulee loppuvuodesta. Ainakin nyt esitellyt versiot täyttävät Alfalle asetetut odotukset. -
KOTI 28.10.2016
Miten rakentamisen kova kasvu vaikuttaa asuntojen hintoihin?
Muuttoliike vauhdittaa asuntojen rakentamista kasvukeskuksiin. Etenkin uusia kerrostaloasuntoja rakenneteaan paljon. -
VEROT 27.10.2016
Tuloveroja kertyi 34,4 miljardia euroa viime vuonna
Verohallinto keräsi viime vuonna tuloveroja yhteensä 34,4 miljardia euroa. Tuloveroja kertyi noin 660 miljoonaa euroa (2,0 %) enemmän kuin vuonna 2014. Tuloverot kattavat Verohallinnon keräämistä veroista lähes kaksi kolmasosaa. -
TYÖ & ELÄKE 27.10.2016
Yrittäjä, näin hankit työterveyspalvelut
Mitä työterveyspalveluja yrityksen pitää hankkia? Mitä korvauksia kuluista voi saada? Työterveyslaitoksen kehittämispäällikkö Helena Lindgren neuvoo. -
VEROT 26.10.2016
Jäännösvero maksuun e-laskulla
Jäännösveron ensimmäinen eräpäivä on 25. marraskuuta. Jos haluat maksaa jäännösveron e-laskulla, on e-lasku tilattava verkkopankista viimeistään 4. marraskuuta. -
KOTI 26.10.2016
Vertailu: Henkivakuutuksissa suuria etualennuksia
Vakuutusyhtiöt tarjoavat etuasiakkailleen yhä enemmän alennuksia. Mutta kannattaako kaikki vakuutukset keskittää samaan yhtiöön? Vertailimme henkivakuutusten hintoja ja ehtoja. -
VAPAALLA 26.10.2016
Marilynin miljoonamekko kaupan
Pikkujouluasun valintaa tuskailevan kannattaa suunnata nettihuutokauppaan marraskuussa. Tuolloin huutokaupataan Marilyn Monroen legendaarinen iltapuku, joka on koristeltu 2 500 pienellä kristallilla. Marilyn esiintyi puvussa John F. Kennedyn 45-vuotisjuhlissa. -
VAPAALLA 25.10.2016
Kaksi turvaistuinta ei kestänyt kolaritestin rasitusta
Tuore turvaistuintesti paljastaa vakavia turvallisuuspuutteita. Autoliiton julkaiseman testin kolmesta heikon arvosanan saaneesta istuimesta kaksi irtosi etutörmäystestissä ja yksi on aivan liian monimutkainen asentaa. -
VAPAALLA 25.10.2016
Ruostesuojauksella on merkitystä
Nuoret autoilijat eivät ymmärrä ruostesuojauksen merkitystä tai eivät välitä siitä. Ruosteenestoliikkeiden asiakkaat ovatkin tavallisesti keski-ikäisiä. -
VAPAALLA 25.10.2016
Usko pois, autosi ruostuu
Nykyisetkin autot ruostuvat, jopa entistä pahemmin, mutta sen voi estää. Ruosteenestokäsittelyn hinta liikkuu 700-1 000 eurossa. -
RAHAT 24.10.2016
Rahastovertailussa kehittyvät markkinat: parhaat 3 vuoden tuoton mukaan
Taloustaidon vertailussa ovat Keski- ja Itä-Eurooppaan, koko maailmaan, Kaukoitään, Latinalaiseen Amerikkaan, Lähi-itään ja Afrikkaan sijoittavia osakerahastoja. -
KOTI 22.10.2016
Älä osta vanhenevaa televisiota
Antenniverkon tv-kanavien lähetystekniikka on muuttumassa lähivuosina. Millainen televisio nyt pitäisi hankkia? -
VEROT 21.10.2016
Tulossa veronpalautusta? Vielä ehdit ilmoittaa tilinumerosi verottajalle
Jos annat tilinumerosi verkossa, se on ilmoitettava viimeistään 18. marraskuuta. Paperilomakkeella (7208) tilinumero on ilmoitettava viimeistään 31. lokakuuta. -
VAPAALLA 21.10.2016
Miten yritys vähentää taideteoksen hankintakulut verotuksessa?
Kuvataiteilija myy maalaamiaan tauluja yrityksille toimitilojen sisustukseksi. Olen ajatellut ostaa yritykselleni tällaisia teoksia. Miten elinkeinotoimintaa harjoittava yritys vähentää verotuksessaan tekemänsä tauluhankinnat? -
KOTI 21.10.2016
Mikä on nyt asuntolainan suosituin viitekorko?
Euribor, nykyään lähinnä 12 kuukauden euribor, on suosituin asuntolainojen viitekorko.
Näitä muut lukevat nyt
-
KOTI 26.1.2024Teetän talvella vanhempieni kotitalolla lumitöitä – saanko kotitalousvähennyksen?Teetän tammi-helmikuussa 2024 vanhempieni kotitalon pihassa lumitöitä ja maksan nämä työt. Työn tekee ennakkoperintärekisteriin kuuluva yksityinen elinkeinonharjoittaja. Tehdäänkö kotitalousvähenny...
-
TYÖ & ELÄKE 26.1.2024Opinnot kannattavat aina – näitä voit suorittaa avoimessa AMK:ssaKun etsii väriä ja virtaa elämään, voi vaikka lähteä opiskelemaan. Opinnot auttavat urapolulla, mutta antavat myös yleissivistystä tai hyödyllisiä arjen taitoja. Avoimen ammattikorkeakoulun opinnot...
-
VEROT 26.1.2024Olen muuttamassa Espanjaan - mihin maahan maksan osakemyynneistäni verot?Mikä maa verottaa osakekaupat, jos on muuttamassa Espanjaan? Onko sillä merkitystä, onko osakkeiden myyjä rajoitetusti vai yleisesti verovelvollinen? Kummalla maalla - Suomella vai Espanjalla - on ...
-
VEROT 25.1.2024Verohallinto varoittaa huijausviesteistä – aidossa tekstiviestissä ei ole linkkiäHuijausviestien lähettäjät hyödyntävät alkavaa veroilmoitusaikaa ja yrittävät saada ihmisiä klikkaamaan huijaussivustolle johtavaa linkkiä. Verohallinto muistuttaa, ettei aidossa Verohallinnon teks...
-
TYÖ & ELÄKE 25.1.2024Somevaikuttajalle keittiö – miten hoituu verotus?Olen somevaikuttaja eli niin sanottu sisällöntuottaja ja toimin osakeyhtiössäni. Olen sopinut yhteistyöstä keittiöfirman kanssa, jossa keittiöfirma remontoi kotiini uuden keittiön näkyvyyttä vastaa...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
KOTI 28.8.2014Seitsemän vinkkiä mökin syyshuoltoonHuolla jo syksyllä kesämökki huolellisesti talvea varten, niin ehkäiset tehokkaasti ensi vuoden korjaustarpeita. Mökkiläisen syystoimet riippuvat paljolti mökin varustelutasosta ja siitä, jätet...
-
VAPAALLA 2.9.2014BMW 218i Active Tourer on etuvetoinen tila-autoMaailma on muuttunut niin, että etuvetoinen kolmisylinterinen tila-auto voi kantaa BMW:n sinivalkoista merkkiä keulallaan. Mielenkiintoinen kysymys on, tuntuuko 2-sarjan Active Tourer Bemarilta? Ol...
-
VEROT 1.9.2014Osakeyhtiöille ei enää lähetetä veroilmoitusta paperillaVerohallinto ei lähetä enää osakeyhtiöille esitäytettyä paperista veroilmoitusta. Osakeyhtiöitä ja yhteisöjä kannustetaan käyttämään sähköisiä palveluita. Suurin osa käyttää jo nyt sähköistä lomake...
-
VAPAALLA 28.8.2014Škoda Octavia G-TEC madaltaa kynnystä kaasuautoonKaasukäyttöisyys vain 600 euron lisähinnalla kuulostaa melkein liian hyvältä ollakseen totta. Škoda Octavia G-TECin kohdalla se kuitenkin pätee. Ominaisuuksista hieman tinkimällä ja kaasuauton val...
-
RAHAT 29.8.2014Sijoittaja, varo taitavaa huijaria!Suhtaudu harkiten saamiisi sijoitustarjouksiin. Vakuutus- ja rahoitusneuvonta Fine on tänä vuonna saanut ennätysmäärän yhteydenottoja, jotka liittyvät ulkomaisiin huijauksiin. Fine on organisaat...
-
RAHAT 4.9.2014Mitä tuottaa kymppitonnin talletus?Määräaikaistalletuksen keskituotto (12 kk) oli syyskuun alussa laskenut 0,81 prosenttiin. Korko on laskenut nyt kolme kuukautta peräkkäin. Elokuun alussa korko oli 0,82 prosenttia ja heinäkuun alus...
-
RAHAT 29.8.2014Varma köyhtyminen vai todennäköinen vaurastuminen – kumman valitset?Noin kärkevästi Karo Hämäläinen määrittelee säästäjän vaihtoehdot. Jos säästät ja pidät kaikki säästösi talletuksissa, inflaatio pienentää säästöjesi arvoa hitaasti, mutta varmasti. Jos taas sijoit...
-
KOTI 5.9.2014Asuntomarkkinat nollan ja miinuksen välissäVanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat Tilastokeskuksen mukaan kesäkuusta heinäkuuhun pääkaupunkiseudulla 1,4 % ja muualla Suomessa 1,7 %. Hinnat olivat pääkaupunkiseudulla samalla tasolla kuin vu...
-
RAHAT 8.9.2014Euribor on edelleen edullisin viitekorkoVaikka asuntokauppa on tahmeaa, uuttakin lainaa otetaan yhä. Suomalaisten asuntovelallisten suosikkiviitekorko on edelleen euribor. Kuvio kertoo, miten asuntolainasta maksettava kuukausierä on kolm...
-
VAPAALLA 5.9.2014Miten viinisuositus syntyy?Viinipalstalla on käyty vuoden kuluessa läpi viinin ja ruuan yhdistämistä perusmakujen avulla. Taloustaidon viiniasiantuntija Risto Karmavuo avaa teeman jatkoksi viinin arvioimisen periaatteita – s...
-
RAHAT 4.9.2014Talletuskorot pienessä luisussaTalletuskorot olivat syyskuun alussa laskeneet hienoisesti heinäkuun alun lukemista. Kahdentoista kuukauden määräaikaistalletuksen korko 10 000 euron talletukselle oli keskimääärin 0,81 prosenttia....
-
VEROT 5.9.2014Verovelkarekisterilain sisältö hyväksyttiinEduskunta hyväksyi keskiviikkona täysistunnossaan verovelkarekisteriä koskevat muutokset lakiin verotustietojen julkisuudesta. Lakimuutoksen lopullinen hyväksyminen tapahtuu todennäköisesti ensi v...
-
RAHAT 3.9.2014Esko Seppäsen rikkaat ja vinkki piensijoittajilleKARON PÖRSSI Esko Seppäsen uusimman kirjan Suomen rikkaat – Kuka kukin on kannessa teostiedot on aseteltu liituraitakankaalle, joka tuo mieleen Seppo Saarion sijoituskirjaklassikoiden sarjan. Pitkä...
-
VAPAALLA 29.8.2014Raskaan ajoneuvon rattiin vaaditaan EU:n ammattipätevyysKuorma- ja linja-autoa ammatillisesti ajavilta kuljettajilta vaaditaan 10.9.2014 alkaen EU-direktiivin mukainen ammattipätevyys. Perustason ammattipätevyyden saavuttamiseksi kuljettajien on suorite...
-
VEROT 4.9.2014Yrittäjä, ilmoita verottajalle ensimmäiset rakentamiseen liittyvät tiedot viimeistään 5.9.Rakennustyötä tilaavien yritysten ja itsenäisten ammatinharjoittajien on ilmoitettava Verohallinnolle tiedot ostamistaan yli 15 000 euron arvoisista urakoista joka kuukausi. Heinäkuun tiedot rakenn...
-
VEROT 4.9.2014Kepa: Tansaniassa toimivien yritysten veroja mahdoton selvittääMaksavatko Tansaniassa toimivat suomalaistaustaiset yritykset maahan veroja todellisen kannattavuutensa mukaan? Kehityspolitiikan asiantuntijajärjestö Kepa joutui viime keväänä toteamaan, että Tans...
-
VEROT 2.9.2014Verotuksen oikaisulautakunta hyväksyi Fortumin valituksen 136 milj. euron lisäveroistaKonserniverokeskuksen oikaisulautakunta on hyväksynyt energiayhtiö Fortumin oikaisupyynnön, joka koski verottajan vuodelta 2007 määräämiä jälkiveroja, kertoo Fortum tiedotteessaan. Konserniverokesk...
-
RAHAT 27.8.2014Joukkorahoitus – supercellin etsintää vai kivat bileet?KARON PÖRSSI Joukkorahoitus on noussut Suomessakin kuluneen vuoden aikana ilmiöksi. Tarjolla on useita palveluita ja niiden listalla sekalainen kirjo rahaa hakevia yrityksiä ja projekteja. Ne ovat ...
-
VAPAALLA 5.9.2014Rengasratsia käynnistyy maanantaina 8.9.Poliisin, Liikenneturvan ja Autonrengasliiton Rengasratsia-turvallisuuskampanja järjestetään tänä syksynä 8.–12. syyskuuta. Henkilö- ja pakettiautojen renkaita tarkastetaan tien päällä laajasti kok...
-
VAPAALLA 1.9.2014Kuolonkolarit vähenevät – rattijuoppous lisääntyyLiikennekuolemat ovat Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vähentyneet kuluvan vuoden alkupuoliskolla varsin selvästi. Tammi-heinäkuussa tieliikenteessä menehtyi 122 henkilöä. Vastaavana ajanjak...






