Etusivu
-
VAPAALLA 15.2.2016
Mitä taidesijoittaja ostaa vuonna 2016?
Abstraktia taidetta, non-figuratiivisia teoksia, pastellin sävyjä. Raikasta nykytaidetta ja klassikoita. -
VEROT 12.2.2016
Verottaja kerää arvonlisäverot tehokkaasti
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF arvioi, että Suomen arvonlisäverovaje on kansainvälisesti vertailtuna hyvin pieni. Viime vuosina hukkateille on jäänyt vain noin miljardi euroa. -
VAPAALLA 12.2.2016
Tunnetko matkustajan oikeudet Euroopassa?
Jos matkalla sattuu vastoinkäymisiä, kuluttajansuoja turvaa oikeuksiasi. Mitkä turvaa koskevat uskomukset ovat totta, mitkä tarua? -
TYÖ & ELÄKE 11.2.2016
Suomen ja Espanjan verosopimus eduskuntaan
Nykyisen sopimuksen mukaan Suomi voi verottaa vain julkisesta palveluksesta Suomesta saatua eläkettä, kun se maksetaan Espanjassa asuvalle henkilölle. Uuden sopimuksen myötä Suomi saa ryhtyä verottamaan myös Suomesta Espanjaan maksettavia yksityissektorin eläkkeitä. -
TYÖ & ELÄKE 11.2.2016
Yhä useampi jäi eläkkeelle 63-vuotiaana
Eläkkeelle jäädään yhä useammin vanhuuseläkkeen alaikärajan tuntumassa. Lähes 40 prosenttia vuonna 2015 eläkkeelle siirtyneistä jäi eläkkeelle 63-vuotiaana. -
KOTI 11.2.2016
Pitääkö ensiasunnosta maksaa varainsiirtoveroa?
Tyttäreni osti ensiasunnon. Lisäksi hän omistaa perimästään asuinkiinteistöstä puolet. Nyt verottajalta on tullut määräys maksaa varainsiirtoveroa ensiasunnosta. Pitääkö tyttäreni maksaa varainsiirtoveroa? -
VAPAALLA 10.2.2016
Suomalainen ei pidä juoruilevasta autosta
Suomlainen ei halua jakaa autonsa keräämiä tietoja muille. Autoilija haluaa päättää itse, kuka ajoneuvon keräämää tietoa saa hyödyntää ja missä tilanteissa tietoa hyödynnetään. -
RAHAT 10.2.2016
Nämä osakkeet kiinnostaisivat Nallea
KARON PÖRSSI "Pysykää matalariskisissä osakkeissa, älkää nostako osakepainoa kohtuuttomaksi. Katsokaa Eurooppaan, sillä matala eurokurssi kiistatta auttaa kilpailukyvyssä maailmalla." -
VAPAALLA 9.2.2016
Viinipullon korkki suojaa viiniä
Viinipullo ja korkin avaaminen kuuluvat yhteen, ja viinin avaamisrituaali on tärkeä osa nautintoa. Tosin nykyään yhä useammasta viinistä tämä elementti puuttuu, kuuluu vain suihkaus hanasta tai korkin narahdus. -
VAPAALLA 9.2.2016
Mitä tekisin perintötaululleni?
Lähes jokaisessa suomalaisessa kodissa on tauluja. Useimmat meistä perivät aikanaan muutaman taideteoksen. -
VAPAALLA 8.2.2016
Arvokkaat käyttöesineet yllättivät huutokaupoissa
Vuoden ensimmäinen huutokauppakuukausi tarjosi yllätyksiä. Joistakin yllätyksistä vastasivat käyttöesineet, joita on tuhansissa kodeissa. Myyntivuorossa oli myös keräilijöiden himoitsemia peltiautoja. -
KOTI 8.2.2016
Kannattaako antaa ennakkoperintö?
Aiotko lahjoittaa omaisuutta lapsillesi jo elinaikanasi? Onko ennakkoperintö hyvä vaihtoehto? -
VAPAALLA 5.2.2016
Suzuki Vitara piristyi ahtamalla
Uusi turboahdettu suoraruiskutuskone on elvyttänyt Suzuki Vitarasta entistä huomattavasti jouheamman ajokin. -
RAHAT 5.2.2016
Millaista korkoa on tarjolla talletukselle?
Kuuden kuukauden ja 24 kuukauden talletusten korot ovat nousseet hitusen tammikuun alkuun verrattuna. Sen sijaan 12 kuukauden talletusten korot ovat laskussa. -
KOTI 4.2.2016
Meneekö metsätilalahjasta ja -kaupoista veroa?
Isäni lahjoittaa meille lapsille yli 10 vuotta omistamansa metsätilan. Lahja jaetaan neljään osaan. Kaksi sisarusta haluaa ostaa kahden muun sisaren osuudet. Kannattaako odottaa vuosi, jotta välttyy luovutusvoittoverolta? -
RAHAT 3.2.2016
Sijoitusguru Seppo Saario – markkinoilla jazzin tahtiin
KARON PÖRSSI Sijoittaminen vaatii ammattitaitoa, jota hankitaan tekemällä. Täytyy osata kuunnella markkinoiden musiikkia ja tanssia sen mukaisesti, siis reagoida markkinoihin sen mukaan, mikä on kulloinkin järkevää. -
VEROT 2.2.2016
Verohallinto sai yli 10 000 vihjettä verovilpistä
Verohallinto sai viime vuonna yhteensä yli 10 000 vihjettä verovilpistä. Vihjeitä tuli tasaiseen tahtiin eri puolilta Suomea. -
VAPAALLA 2.2.2016
Marjatta Tapiolan suosio kantaa vuosikymmenestä toiseen
Marjatta Tapiolan tyyli on ekspressiivinen, ja hän käyttää vahvoja värejä. Tapiolan suosituimpia aiheita ovat puoliabstraktit eläimet ja ihmiset. -
RAHAT 2.2.2016
Luovutustappiot helpommin hyödyksi
Omaisuuden luovutustappioita voi nyt hyödyntää verotuksessa helpommin kuin aiemmin. Viime vuosina syntyneitä tappioita uudet säädökset eivät kuitenkaan koske. -
KOTI 1.2.2016
Euribor suosituin viitekorko
Uusien asuntolainasopimusten määrässä ei ole viime kuukausina tapahtunut tavallisuudesta poikkeavia muutoksia. Itse asiassa lainoja tunnutaan otettavan aika vilkkaasti siihen nähden, millainen tunnelma asuntomarkkinoilla ja ylipäätään Suomen taloudessa on.
Näitä muut lukevat nyt
-
VAPAALLA 23.8.2023Millainen reppu sinulle sopisi? Merkkirepun valmistaja huoltaa ja korjaaKoulureppu, treenikassi, retkirinkka vai työmatkakontti selkään tai pyörän tarakalle? Moni tärkeä kuljetusväline matkustaa kuluttajan harteilla. Uutta reppua ostaessa toimivuus ratkaisee. Jos löydä...
-
RAHAT 23.8.2023Korkohuippu lähestyy – pitäisikö siirtyä pitkään korkoon?KARON PÖRSSI Heinäkuussa inflaatio Suomessa oli 6,3 prosenttia ja euroalueella ennakkotietojen mukaan 5,3 prosenttia. Ollaan siis selvästi Euroopan keskuspankin hintavakaustavoitteen yläpuolella. S...
-
VEROT 22.8.2023Onko lahja-asunnonkin myyntivoitto verovapaa?Sain asunnon vanhemmiltani lahjaksi 20 vuotta sitten ja olen asunut siinä vakituisesti koko ajan. Jos myyn kyseisen asunnon, onko mahdollinen myyntivoittoni verovapaa, vaikka en ole ostanut asuntoa...
-
RAHAT 22.8.2023Kulutusluotto 20 000 euroa – mistä edullisin lainatarjous?Kulutusluottojen korot ovat jopa tuplaantuneet vuoden takaisesta. Taloustaidon pyytämissä tarjouksissa vakuudellisen 20 000 euron kulutusluoton korot vaihtelivat 6,24 prosentista 8,87 prosenttiin. ...
-
VEROTUS 22.8.2023
🅑 JÄSENILLE
Yrittäjälle palkkaa vai osinkoa – tai molempia?Pienissä osakeyhtiöissä pohditaan usein, miten tuotettu voitto olisi järkevintä jakaa osakkaille. Verojuristi kertoo, mitkä asiat painavat puntarissa ratkaisua tehdessä. Listaamattoman yhtiön voito...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Sain lahjaksi alle 5 000 euroa syksyllä 2023 – voinko saada jo nyt uuden verottoman rahalahjan?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Lapseton aviopari – mihin testamentti vaikuttaa? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
- Miten perun testamenttini?
-
🅑 JÄSENILLE
Mercedes-Benz CLA 250+ on ajajan auto isolla A:lla
Taloustaito 4/2026: Sijoittaja tähyää isompaa asuntoa
Millainen olisi kysytty ja haluttu vuokra-asunto tulevaisuudessa? Tuskin ainakaan yksiö.
- Mitä sähköauton korjaaminen maksaa?
- Puolisosta pääsee eroon, pääseekö veloista?
- Tunnetko indeksirahastojen erot?
- Miten selvitän mökkitonttini rajat?
- Miksi yhdistelmäkorttini ei toimi reissussa?
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »

Seuraava Taloustaito ilmestyy 11.6.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
Oppia omaan talouteen – Taloustaidon juttupaketti nuorille! Tutustu






