Etusivu
-
VAPAALLA 14.2.2017
Riittävätkö rokotuksesi matkalla?
Suomalaiset matkustavat entistä useammin ja kauas. Matkalle lähtiessä on tärkeää tarkistaa, ovatko omat rokotukset voimassa ja mitä mahdollisia lisärokotteita matkakohteessa tarvitaan. -
VEROT 13.2.2017
Finanssiala kannustaisi säästämistä verotuksella
Vapaaehtoinen eläkesäästäminen on tapettu tempoilevilla veroratkaisuilla, vaikka suomalaisten tarve varautua taloudellisesti eläkevuosiinsa on koko ajan kasvussa. Näin kritisoi Finanssialan Keskusliitto (FK), joka nyt vaatii pitkäjänteisyyttä ja kannustavuutta niin eläkesäästämistä kuin ylipäätäänkin säästämistä ja sijoittamista koskevaan verotukseen ja sääntelyyn. -
KOTI 13.2.2017
Uudisasunnon ostaja, tarkista turvasi
Uudisasunnon ostajan suurimpia riskejä ovat rakennuksen virheet sekä rakennuttajan konkurssi. Ostajaa suojataan rakennuttajalta vaadittavilla vakuuksilla, mutta turvassa on aukkoja. -
VAPAALLA 13.2.2017
Hakkapeliitta 9:ssä on uusi kahden erilaisen nastan konsepti
Uudessa Hakkapeliitta 9-talvirenkaassa on kahdenlaisia nastoja, joista keskialueen nastan kärki on viistottu uudella tavalla. Myös kuviointia ja kumiseosta on uusittu. -
VAPAALLA 13.2.2017
Laaja valikoima Hakkapeliittoja
Maailman parhaiden nastoitettujen talvirenkaiden kehittäminen on nastateknologian, rengasrakenteen, pintakuvion ja kumisekoitusten vuorovaikutusta. -
RAHAT 10.2.2017
Rahastot vertailussa: osake-, yhdistelmä- ja korkorahastot
Taloustaito vertaili osakerahastoja, yhdistelmärahastoja ja korkorahastoja. Mukana ovat myös omistajalukumäärältään suurimmat rahastot. -
VAPAALLA 10.2.2017
Iloinen aihe nostaa taideteoksen hintaa
Iloiset, elämänmyönteiset, värikkäät ja positiiviset aiheet nostavat teoksen hintaa. Kiukkuinen huivipäinen mummu maksaa vähemmän kuin suloisesti leikkivä pikkulapsi, oli signeeraus sitten Edelfeltin tai Schjerfbeckin. -
VAPAALLA 9.2.2017
Huutokaupoissa vanhoja ovia ja militariaa
Ruotsalaisten arvohuutokauppojen tarjontaa kannattaa vilkaista – paitsi mahdollisten löytöjen takia – myös siksi, että sieltä voi löytyä vinkkejä keräilytrendeistä. -
RAHAT 9.2.2017
Tasa-arvoa osakkeita ostamalla
KARON PÖRSSI Maailmanparantaja ajattelee: "Miehet ovat yliedustettuina suuryritysten johtotehtävissä. Sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseksi on vastuullista sijoittaa yhtiöihin, jotka ovat ottaneet johtajistoonsa naisia. Kun tällainen sijoitustapa yleistyy, se kannustaa yhtiöitä nostamaan entistä enemmän naisia johtajistoon." -
KOTI 8.2.2017
Näin viitekorko vaikuttaa asuntolainan kuukausierään
Taloustaidon esimerkkiasuntolaina, 100 000 euroa, on nostettu tammikuussa 2014. Mikä lainoista on edullisin: euriborlaina, primelaina vai kiinteäkorkoinen asuntolaina? -
VEROT 7.2.2017
Milloin saa invalidivähennyksen?
Verotuksessa on oma vähennyksensä invalideille. Millä edellytyksillä tämän vähennyksen saa? -
VAPAALLA 7.2.2017
Tesla Model X on varakkaan kuskin ajopeli
Teslan katumaasturi osoittaa, että sähköautokin voi tuntua meluisalta, kun kuuntelee tiemelusta, tuulen kohinasta ja itse auton synnyttämistä huminoista ja vinkumisista syntyvää cocktailia. -
RAHAT 6.2.2017
Mistä pankista paras korko talletukselle helmikuussa?
Määräaikaistalletusten korot ovat helmikuun alussa lähes samoissa lukemissa kuin tammikuussa. -
TYÖ & ELÄKE 6.2.2017
Miten uusi osittainen eläke toimii?
Osittaiselle varhennetulle vanhuuseläkkeelle voi jäädä jo ennen alinta vanhuuseläkeikää. Se kuitenkin kutistaa lopullista eläkettä merkittävästi. -
VAPAALLA 3.2.2017
Laura Järnefelt maalaa idyllistä luontoa
Taidemaalari Laura Järnefeltin työt ovat kiinnostavia keräilykohteita. Teokset ovat tasaisen laadukkaita. Hänen maalaustyylinsä on silmiinpistävän säännönmukainen, ryhdikäs ja kunnollinen. -
VEROT 2.2.2017
Maksamattomat verovelat päätyvät jälleen protestilistalle
Maksamatta jääneet arvonlisäverot, ennakonpidätykset ja työnantajan sairausvakuutusmaksut julkaistaan jälleen protestilistalla. Tieto maksamattomista veroista näkyy Omavero-palvelun tammikuun yhteenvedossa. -
RAHAT 2.2.2017
Säästö- ja sijoitustileille olematonta korkoa
Säästö- ja sijoitustilien korot ovat tutuissa matalissa lukemissa. Vertailemiemme tilien vuosikorko oli tammikuun alussa matalimmillaan 0,05 prosenttia ja korkeimmillaan 1,75 prosenttia. Keskimäärin vuosikorko oli 0,48 prosenttia. -
KOTI 2.2.2017
Miten velka vaikuttaa kuolinpesässä?
Lainasin isälleni 6 000 euroa. Teimme lainasta velkakirjan. Isäni kuoli, ja velkaa jäi maksamatta takaisin 3 000 euroa. Saanko vähentää verotuksessa luovutustappiona tämän saamatta jääneen velan? -
RAHAT 1.2.2017
Dow 40 000 pistettä?
KARON PÖRSSI Dow Jones Industrial Average -indeksi rikkoi viime viikolla 20 000 pisteen rajapyykin. Trumpin yhdysvaltalaisyritysmyönteinen ja Yhdysvallat ensin -politiikka ovat osaltaan kiskoneet Dow-indeksiä uudelle kymmentuhatluvulle. -
VAPAALLA 1.2.2017
Kia Optima Sportswagon ja hybridi parantavat mallistoa
Niukka mallisto on rajoittanut Kia Optiman myyntiä. Tilanne korjaantui viime vuonna, kun markkinoille tuli monta uutta versiota.
Näitä muut lukevat nyt
-
VEROT 9.2.2024Voinko hyödyntää vanhoja tappioita talletuksen korkotulon verotuksessa?Olen sijoittanut varojani suomalaisessa pankissa olevalle talletustilille, josta saan korkotuottoa. Minulla on verotuksessa käytettävissäni aiemmilta vuosilta vanhoja luovutustappioita ja pääomatul...
-
TYÖ & ELÄKE 9.2.2024Keskeytykset ja liian kova työtahti kuormittavat töissä – työn muutokset vaivaavat vähemmänTyön jatkuvat keskeytykset, liiallinen työn määrä ja kova työtahti aiheuttavat merkittävää psykososiaalista kuormitusta työpaikoilla. Kuormitusta lisäävät myös liiallinen tiedon määrä ja jatkuva ta...
-
RAHAT 8.2.2024Kotitaloudet säästävät hiki hatussa – asuntolainan ottaminen hirvittääMonella suomalaisella säästöpossu voi vielä hyvin ja jos lainaa on, sen hoitaminen sujuu useimmilla tunnollisesti. Tulevaisuus kuitenkin huolettaa: säästöjä kerrytetään taloudellisten yllätysten ja...
-
RAHAT 9.2.2024Piensijoittaja, haluatko äänesi paremmin kuuluviin pörssiyhtiössä? Tässä sinulle uusi palveluJoukkovoimalla piensijoittajien ääni voi kuulua paremmin pörssiyhtiöiden yhtiökokouksissa. Suomen Osakesäästäjien uusi osakasaloite.fi-palvelu tarjoaa kanavan vaikuttaa suomalaisten pörssiyhtiöiden...
-
VAPAALLA 9.2.2024Blinit ja valkoviini – kippis helmikuulleHelmikuun pakkassäihin sopisi lämmittävä punaviini, mutta suomalaiset ovat päättäneet toisin. Valkoviinien kysyntä on jatkanut kasvuaan ja on jo toista vuotta peräkkäin suurempaa kuin punaviinien m...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
VAPAALLA 11.11.2014Vertailu laskureilla paljasti isoja eroja autovakuutusten hinnoissaTestasimme muutamien vakuutusyhtiöiden nettilaskureita ja niiden tarjoamia hintoja. Syötimme laskuriin auton perustiedot ikään kuin ensimmäistä autoaan hankkivan, pääkaupunkiseudulla asuvan eläkeik...
-
KOTI 7.11.2014Taloyhtiön remonttia ei kannata lykätäNyt remontteihin saa rahoitusta edullisella korolla. Hyväkuntoiset asunnot hyvin hoidetuista taloista menevät myös selvästi keskimääräistä paremmin kaupaksi, vaikka asuntomarkkinat ovat hyhmeessä. ...
-
VAPAALLA 7.11.2014Nissan Pulsar sopii perheilleNissan laajentaa jatkuvasti mallistoaan kattamaan koko henkilöautoa tarvitsevan käyttäjäkunnan tarpeet. Tuorein esimerkki on kilpailluimpaan luokkaan iskevä Pulsar. Nissan ei halvaantunut autoalan ...
-
RAHAT 5.11.2014Määräaikaistalletus: Niukat ajat koroissaTalletuskorot olivat marraskuun alussa 0,2 prosenttiyksikköä korkeammat kuin lokakuun alussa. Kahdentoista kuukauden määräaikaistalletuksen korko 10 000 euron talletukselle oli keskimääärin 0,74 pr...
-
VAPAALLA 11.11.2014Autovakuutuksissa voi säästääAutovakuutusten hinnoissa on suuria ja yllättäviäkin eroja. Vertailu on kuitenkin työlästä. Mistä vakuutus kannattaa ottaa ja miten hinnan saa selville? Kun autojen vakuutushinnoittelu vapautettiin...
-
RAHAT 12.11.2014Talvivaara-kirjailija uskoo: rahoitus järjestyyKARON PÖRSSI Kun pörssilistatun Talvivaaran Kaivososakeyhtiön operatiivinen tytäryhtiö Talvivaara Sotkamo asetettiin viime viikolla konkurssiin, pörssi-Talvivaaran noteeraus Helsingin pörssissä kes...
-
KOTI 7.11.2014Viitekorot lokakuussa: Kolmen kuukauden euribor edullisinKolmen kuukauden euribor on ollut Taloustaidon esimerkkiasuntolainassa edullisin viitekorko jo kolmen vuoden ajan. Kuvio kertoo, miten asuntolainasta maksettava kuukausierä on kolmen viime vuoden k...
-
RAHAT 5.11.2014Lämpö nousee markkinamittareissaOsakkeet ovat viime vuosina tuottaneet hyvin, mutta nyt on jo aika vähentää osakesijoitusten osuutta salkussa reilusti, arvioi Lähi-Tapiola Varainhoidon pääekonomisti Jari Järvinen. Viime huhtikuus...
-
TYÖ & ELÄKE 12.11.2014Työeläkemaksuun korotus ensi vuonnaTyöntekijän keskimääräinen työeläkevakuutusmaksu on ensi vuonna 24,0 prosenttia palkasta. Keskimääräinen työeläkevakuutusmaksu nousee 0,4 prosenttiyksikköä vuodesta 2014. Sosiaali- ja terveysminist...
-
VAPAALLA 12.11.2014Yritykset eivät löydä taidettaYritykset arvostavat taidetta ja taidekäsityötä, mutta ostaminen koetaan hankalaksi. Ostajat ja taiteilijat eivät kohtaa, kertoo Teollisuustaiteen liitto Ornamon tuore tutkimus. Toisaalta taiteilij...
-
VEROT 6.11.2014Ympäristöveroja kertyi 5,8 miljardia euroaYmpäristöveroista kertyi viime vuonna valtion kassaan 5,8 miljardia euroa. Vuoden 2013 ympäristöveroista 40 prosenttia saatiin liikennepolttoaineista eli moottoribensiinistä ja dieselöljystä, ilmen...
-
KOTI 6.11.2014Käteisen käyttäjälle uusi palveluKolikot ja setelit pitävät edelleen pintansa pikkuostosten maksuvälineinä. Niillä maksamisessa kokeillaan uutta palvelua, joka nopeuttaa laskemista ja vähentää virheitä. Käteinen kilpailee edellee...
-
KOTI 7.11.2014Marraskuussa valvotaan kuittejaVerohallinto, Poliisi ja aluehallintoviranomainen valvovat kuittien tarjoamista yrityksissä eri puolilla Suomea. Käynneillä kiinnitetään huomiota kuittien sisältöön ja kuitin antamiseen asiakkaalle...
-
TYÖ & ELÄKE 4.11.2014Ikääntyvän koti kuntoonIkääntymisen myötä Suomeen tarvitaan lähivuosina miljoona esteetöntä asuntoa. Ympäristöministeriö haluaa Ikäkoti kuntoon-kampanjallaan herätellä suomalaisia pohtimaan, pärjääkö omassa kodissa myös ...
-
VAPAALLA 13.11.2014Näin nostat taideteostesi arvoaVain pieni osa taideteoksista säilyttää arvonsa tai jopa kasvattaa sitä ajan mittaan. Näkemällä vähän vaivaa voit kuitenkin myös itse vaikuttaa taideteostesi arvoon. Taideteos on runsaudensarvi. Se...
-
RAHAT 5.11.2014Lisää rahaa pörssiin – United Bankers listautuuKARON PÖRSSI Investointipankkitoiminta on syklistä. Se on tärkein asia, joka United Bankersin listautumisantiin osallistumista harkitsevan kannattaa muistaa. Helsingin keskustassa Kolmen sepän pats...
-
RAHAT 4.11.2014Säästö- ja sijoitustilit: korko pienimmillään 0,10 prosenttiaSäästö- ja sijoitustilien korot alenevat kuukaudesta toiseen. Vertailemiemme tilien vuosikorot vaihtelivat lokakuun lopussa 0,10 prosentista 1,65 prosenttiin. Alinta 0,10 prosentin vuosikorkoa tarj...
-
VAPAALLA 12.11.2014Ostaako vai eikö ostaa?Autontarvitsijoilla riittää tätä nykyä pähkäiltävää. Uuden auton hankkijalle pöytä on katettu ja koristeltu viimeisen päälle. Tarjolla on jos jonkinlaista rahoitusmallia. Lisäksi houkuttimena on li...
-
VAPAALLA 11.11.2014Mini Cooper käytännöllistyiMini Cooper viisiovisena ja dieselmoottorilla kuulostaa niin käytännölliseltä, että herää epäilys, voiko ajatus toimia. Käytännössä viisiovinen Mini jättääkin toivomisen varaa, mutta enemmän jousit...
-
KOTI 6.11.2014Saako avopuoliso kotitalousvähennyksen?Olemme avopari. Avopuolisoni omistaa kokonaan asunnon, jossa me molemmat asumme. Minä haluaisin teettää asunnossa keittiöremontin, jonka maksaisin itse kokonaan. Olenko oikeutettu kotitalousvähenny...






