veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

VAPAALLA

Toyota C-HR on paluu nuoruuteen

Toyota C-HR on paluu nuoruuteen
12.12.2016

Toyotan brändi puree Suomessa, sillä lehdistöesittelyn aikaan jo kolmesataa asiakasta oli tilannut Toyotan uuden crossoverin C-HR:n, vaikka kukaan ei ollut vielä päässyt ajamaan sillä. 

Kokeneet autonkäyttäjät muistavat, että 1970-80-luvuilla Toyota oli nuorekas auto, kun Corolla ei ollut vielä taantunut pappamalliksi ja Coronatkin olivat reipaskulkuisia ajopelejä. Muutama vuosi sitten urheiluauto GT86 olisi ollut hyvä mahdollisuus nuorentaa merkin imagoa, mutta sitä tuotiin Suomeen liian hyvin varusteltuna ja kalliina versiona, jolloin mallin myynti jäi muutamaan autoon. Nyt Toyota hakee C-HR:llä merkin mielikuvaan uutta, nuorekasta ilmettä.

Toyota C-HR

Niin sanotut crossoverit ovat Euroopan nopeimmin kasvava segmentti, jonka osuus on nykyään jo viitisentoista prosenttia kokonaismyynnistä. Crossoverien ostajista löytyy monenlaista väkeä, mutta Toyota C-HR eli Coupe High-Rider on suunniteltu erityisesti elämäntapa-autoksi hipstereille. Kohderyhmänä ovat ihmiset, jotka matkustelevat paljon, rakastavat muotia ja tietävät, mikä on cool. Toyotan luonnehdintojen mukaan he ovat aikaisia omaksujia ja persoonallisuus näkyy heidän ajotyylissään.

Suomessa Toyotan uusi malli hakee kuitenkin hipstereitä laajempaa kohderyhmää. Mielenkiintoista on, että meillä Suomessa C-HR:n tilaajista peräti 70 prosenttia on päätynyt hybridiversioon, vaikka malli on saatavana myös Auriksesta tutulla 1,2-litraisella turboahdetulla bensiinimoottorilla. Toyotalla odotetaan, että koko Euroopassa kolme neljännestä uudesta mallista tullaan myymään hybridiversiona.

Toyota C-HR

Muotoilultaan C-HR muistuttaa Toyotan Pariisin autonäyttelyssä syksyllä 2014 ja seuraavana keväänä Frankfurtissa esittelemää konseptiautoa, josta uutukaisen ulkoasu eroaa varsin vähän. Myös C-HR:n voimakkaan kurvikkaassa kojetaulussa ja muutenkin sisätiloissa on konseptiautossa nähtyjä piirteitä. 

Ei mikään perheauto

Toyota C-HR on vain kaksi senttiä lyhyempi auto kuin suomalaisten suursuosikki Nissan Qashqai, mutta muotoilunsa vuoksi se näyttää pienemmältä. Myös Toyotan sisätiloista saa pienemmän vaikutelman, mutta käytännössä tilaa on kohtalaisen hyvin.

Toyota C-HR

C-HR:n ohjaamo on varsin onnistunut yhdistelmä modernia designia, Toyotan perinteitä ja järkevää käytännöllisyyttä. Joitakin epäkäytännöllisiä yksityiskohtiakin C-HR:ssä on kuten monitoiminäytön valikoihin kätketty Sport-ajomoodi selkeän valintakytkimen sijaan. Kojelaudan tuuletusaukot ovat matalat, mutta niissä on yksilölliset säädöt puhalluksen voimakkuudelle ja sulkemiselle.

Toyota C-HR

Ajoasennon valinnassa kuljettaja joutuu tyytymään kohtuulliseen kompromissiin, sillä ratin etäisyyssäätövara on aika lyhyt ja istuinten selkänojat säätyvät portaittain.

Toyota C-HR

Uusimman Priuksen tapaan etumatkustajan istuimen säätövarat ovat vielä vaatimattomammat, sillä Premium-varustellussakin C-HR:ssä vain kuljettajalla on korkeussäätö käytössään. Sähkösäätöjä ei ole missään varustetasossa. Toyotan istuinten muoviset säätimet ovat heppoisen tuntuisia eivätkä vastaa sisätilojen muuta laatutasoa, vaikka vivut todennäköisesti toimivatkin sen mitä tarvitsee.

C-HR:n takapenkillä on kokoluokkaan nähden kohtalaisen hyvin tilaa, mutta mikään tilaihme Toyota ei ole. Perheautona C-HR:n muotoilu rajoittaa sen käytettävyyttä, sillä pienten takasivuikkunoiden vuoksi takana on tavallista hämärämpää ja takaistuimilta näkee huonosti ulos, joten lapset tuskin viihtyvät siellä.

Eurooppalaiseen kurvailuun

Uuden C-HR:n ajettavuudessa on selvää sukulaisuutta uusimman sukupolven Priuksen kanssa, mikä ei yllätä, kun molemmissa autoissa on sama pohjalevy ja malleilla on muutenkin yhteisiä komponentteja. C-HR:n etu- ja takapyörillä on kuitenkin hieman Priusta leveämpi raideväli.

Priuksen tapaan matala painopiste tuntuu positiivisesti hybridivoimanlähteellä varustetun C-HR:n ajokäytöksessä. Valmistajan edustajat kehuivat myös uutukaisen koria erittäin vääntöjäykäksi, yhdeksi parhaista C-segmentissä.

C-HR:n kansainvälisessä lehdistöesittelyssä japanilainen pääinsinööri Hiroyuki Koba kertoi tuhansien kilometrien kokemuksella yllättyneensä siitä, kuinka kovalla nopeudella eurooppalaiset autoilijat ajavat kaarteet – pimeätkin kurvit. Tämän vuoksi uuteen malliin piti rakentaa tarkka ja nopeasti reagoiva ohjaus.

Toyotalla käytetään myös mielellään kuvailevia käsitteitä ja lehdistömateriaalissa ajettavuutta kuvataankin toteamalla, että ”C-HR:n käsiteltävyyden pyhän kolminaisuuden muodostavat response, linearity ja consistency”.

Toyota C-HR

Ajossa C-HR vastaa aika hyvin luonnehdintaansa: se on responsiivinen ja reagoi välittömästi mutta silti luontevasti ohjausliikkeisiin. Ajettavuudessa on myös lineaarisuutta eli auton reagointi on linjassa kuljettajan ohjausliikkeisiin. Kolmaskin luonnehdinta pätee, sillä C-HR:n käytös on hyvin samanlaista vauhdista ja ajotilanteista riippumatta, siitä ei ainakaan lehdistöesittelyn koeajoissa paljastunut mitään outoja tai erikoisia luonteenpiirteitä. Uusi Toyota on yllätyksetön ajettava ja pysyy nopeassakin kaarreajossa hyvin balanssissa.

Maantieajossa C-HR on suuntavakaa ja ohjaus keskittää hyvin mutta ei onneksi haraa väkinäisesti kääntöliikkeitä vastaan. Kokonaisuutena se toimii varsin jouheasti ja on miellyttävä käsiteltävä, vaikka ohjaustunto ei aivan huippuluokkaa olekaan.

Koeajoautossa olleilla 18-tuumaisilla pyörillä ja Michelin Primacy 3 -renkailla tienpinnan pienet epätasaisuudet tärisyttävät Toyotaa yllättävän selvästi.

Hybridi surisee

Madridin kaupunkiliikenteessä hybridivoimanlähde automaattivaihteiston kanssa osoitti taas kerran kätevyytensä, mutta Toyota kulki sähköllä todella lyhyitä matkoja moniin muihin nykyisiin hybrideihin verrattuna. C-HR:n vaihteistossa on B-asento, joka korostaa jarrutusenergian talteenottoa, mutta koeajossa ei ehditty havaita sillä olevan merkitystä sähkövoiman kertymiselle.

Maantieajossa hybridi-C-HR:ssä on vaisusti puhtia, mitä vielä korostaa Toyotan polttomoottorin äänekäs pörinä vauhtia kiihdytettäessä. Tuntuu kuin kone surraisi kaikilla voimillaan henkensä hädässä.

Sekä sähkökäytön toimintasäteen että hybridiversion suorituskyvyn suhteen Toyota tuntuu jääneen lepäämään laakereillaan. Toyota on ollut edelläkävijä hybridiratkaisuissa, mutta nykyään esimerkiksi Volkswagen Golfin hybridiversio GTE:n suorituskyky päihittää japanilaismerkin autot mennen tullen.

C-HR:ssä ei ole vastaavan hybridivoimanlähteen ja CVT-vaihteiston yhteydessä Lexuksessa käytettäviä virtuaalivaihteita, joten kuljettaja ei voi sitä kautta vaikuttaa voimalinjan toimintaan. Hybridi-C-HR:ssä pitäisi olla mahdollisuus vaihtaa ajotila S-moodiin, mutta koeajoautomme valikosta tällaista vaihtoehtoa ei löytynyt, joten sen vaikutus jäi kokeilematta.

Uuden Priuksen tapaan C-HR:n hybridiversiollakin saa vetää perävaunua ja jarruttoman perävaunun suurin vetomassa on 725 kiloa. Bensaturbolla ja manuaalivaihteistolla vetokyky nousee 1300 kiloon.

Toyota C-HR

1,2-litraisella turbokoneella varustettua C-HR:ää eli lehdistöesittelyssä ollut koeajettavana. Se on todennäköisesti perinteiseen kuskiin paremmin vetoava auto kuin hybridiversio, jota yksi kollega kuvasi ”nuorekkaan ekohörhön” ajopeliksi. 

Nanopuhdasta ilmaa

Uutta crossoveria myydään neljällä eri varustetasolla. Lähtötaso Life, jossa varustukseen kuuluu muun muassa mukautuva vakionopeussäädin, on saatavissa vain manuaalivaihteiseen, 1,2-litraisella turbomoottorilla varustettuun C-HR:ään. Toyotan adaptiivinen kruise kiihdyttää ja jarruttaa kyllä toimivasti, mutta ei pysäytä autoa ajoissa jos edellä menevä liikenne seisahtuu.

Active-varustukseen kuuluvat muun muassa kaksialueinen automaatti-ilmastointi, 8-tuumainen näyttö, liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä ja peruutuskamera. Yläpäässä Style ja Premium ovat samanhintaiset mutta sisällöltään eri tavoin painotetut varustetasot. Premiumin erikoisuutena on nanoteknologiaa hyödyntävä ilmanpuhdistusjärjestelmä.

Toyota C-HR

C-HR:n luonteeseen kuuluu, että JBL:n audiojärjestelmää ei ole vain kustomoitu Toyotan tarpeisiin vaan myös auton sisätilat on suunniteltu hyödyntämään kyseistä äänentoistolaitteistoa: esimerkiksi JBL:n patentoimat, sarven muotoiset diskanttikaiuttimet on sijoitettu optimaaliseen paikkaan A-pilareihin.

Katumaastureiden tapaan C-HR on saatavana myös nelivetoisena mutta vain 1,2 litran turbomoottorilla ja Multidrive S -vaihteistolla varustettuna. Kuuleman mukaan Toyota pystyy ryömimään  CVT-vaihteistolla todella hitaasti eteenpäin, joten voimalinjaratkaisu sopinee hyvin nelivedon hyödyntämiseen vaikeissa paikoissa. Nelivetoratkaisu on peräisin Toyotan isommasta RAV-4-katumaasturinsa, jossa se on osoittanut toimivuutensa. 

Vastinetta rahalle: Toyota C-HR tulee Suomessakin todella rajusti kilpailtuun luokkaan. Käytännöllisyydessä se ei vedä vertoja maasturimaisemmalle Seat Atecalle tai hybrideistä Kia Nirolle ja Nissan Qashqaikin tuntuu isommalta autolta. Muotoilultaan C-HR on lähempänä Nissanin pienempää mallia Jukea, joten olemuksen osalta Toyotalla ei ole selkeää kilpailijaa. Pirteä olemus ja Toyotan maine lienevätkin ratkaisevimpia tekijöitä, jotka voivat kallistaa valinnan C-HR:n kannalle. Hintaetua Toyotalla ei ole vaan se on samalla viivalla muiden kanssa, koeajoauton Premium-varustelulla hybridi-C-HR maksaa 32 979,24 euroa.

PLUSSAT

+ Tasapainoinen ajettavuus 
+ Kätevyys taajama-ajossa 
+ Perusversiossakin varustusta

MIINUKSET

- Hämärää takapenkillä 
- Surraava ääni hybridi-versiossa 
- Vaatimattomat istuinsäädöt 

TEKNIIKKAA

Merkki ja malli Toyota C-HR 1.8 Hybrid Toyota C-HR 1.2 T
FWD (Multudrive S)
Toyota C-HR 1.2 T
AWD Multidrive S
Bensiinimoottorin sylinteri-
tilavuus cm3
1197 1197 1197
Bensiinimoottorin suurin
teho kW/hv/r/min
72/98/5200  85/116/5200-5600  85/116/5200-5600
Sähkömoottorin
suurin teho 
53/71 - -
Sähkömoottorin suurin
vääntö Nm 
90/122/5200 - -
EU-kulutus, kaupunki/maantie/yhd. l/100 km (18 tuuman renkailla) 3,5/4,1/3,9 7,4/5,1/6,0 (7,3/5,1/5,9) 7,6/5,7/6,3
CO2-päästö g/km 
(18 tuuman renkailla)
87 136 (135) 144
Omamassa kg 1380-1460 (koeajossa 1495) 1320-1425 (1390-1440) 1460-1510
Kiihtyvyys 0-100 km/h sekuntia 11,0 10,9 (11,1) 11,4
Huippunopeus km/t   170 190 (185) 180
Kokonaishinta euroa alkaen Active
30 775,22
Life 26 491,60 (Active
29 252,53)
Active 34 423,25

Mitat mm (pituus/leveys/
korkeus (Hybrid)/akseliväli)

360/1795/
1555/2640

360/1795/
1555/2640

360/1795/
1555/2640

Juha Partanen

  

Rahat, verot, työ & eläke, koti