veronmaksajat.fi

VAPAALLA

Nostaako kuskin ikä vakuutusmaksuja? Vertailussa seitsemän yhtiötä

Nostaako kuskin ikä vakuutusmaksuja? Vertailussa seitsemän yhtiötä
30.5.2022

Onko vakuutusmaksuissa ikäsyrjintää? Asia varmasti kiinnostaa, koska ikävuosia karttuu tasaista tahtia, eikä kukaan meistä ole ikuisesti nuori. Vertailimme vakuutusyhtiöiden hintoja 40–80-vuotiaille kuljettajille.

Auton vakuutusmaksun muodostumisen taustalla on monimutkainen laskenta, johon vaikuttavat auton ja sen teknisten tietojen lisäksi vakuutuksenottajan eli auton haltijan vahinkohistoria, ikä, asuinpaikka ja joissakin yhtiöissä myös ajokilometrit.

Vakuutusmaksujen hintataulukoita ei enää ole ollut saatavilla noin 20 vuoteen, koska laskennassa käytettävien tekijöiden määrä on kasvanut. Tarvittaisiin erilliset taulukot jokaiselle paikkakunnalle, kaikkiin ikäryhmiin sekä kaiken merkkisille ja mallisille autoille erilaisilla moottorin tehoilla. Siis mahdoton tehtävä paperilla.

Henkilökohtainen vakuutusmaksu on kuitenkin helppo laskea vakuutusyhtiöiden nettisivuilta löytyvillä laskureilla. Vakuutuksen ostaminen ja yhtiön vaihtaminen sujuu myös tällä samalla ”laske ja osta” -työkalulla. Edes puhelinsoittoa vakuutusyhtiöön ei tarvita.

Laskuri kysyy henkilötunnuksen, asuinpaikan postinumeron, auton rekisterinumeron ja muutamia muita tietoja. Auton tekniset tiedot tulevat automaattisesti rekisterinumerolla, laskuri poimii tiedot Traficomin tietojärjestelmästä. Henkilökohtaiseen vahinkohistoriaan perustuva bonus tulee puolestaan henkilötunnuksen perusteella.

Vahinkoriski kasvaa yli 75-vuotiailla

Hinnat muodostuvat pitkälti vahinkotilastojen mukaan. Kysyimme vakuutusyhtiöiltä, millaisia eroja keski-ikäisten ja iäkkäämpien kuljettajien vahinkojen välillä on nähtävissä.

Viestintäpäällikkö Henri Lassander Fenniasta vastaa: ”Keski-ikäisten ja iäkkäämpien kuljettajien liikennevahinkotiheydessä ei ole merkittävää eroa, paitsi että 75–80-vuotiailla riski on korkeampi. Kaskovahinkoja tapahtuu 40–60-vuotiaille noin 30 prosenttia enemmän kuin 60–80-vuotialle.”

Kommenttia kaskovahinkojen määrästä selittää jonkin verran se, että 40–60-vuotiaiden autoja ajavat usein myös heidän ajokortti-ikäiset lapsensa. Lisäksi autoilu on tuossa iässä yleensä aktiivisinta ja kaskovakuutus on tyypillisesti mahdollisimman laaja.

Lassanderin mukaan vahinkofrekvenssiin vaikuttaa muun muassa se, onko asiakkaalla lasivakuutus vai ei. Lasiturvan puuttuminen pienentää vahinkojen määrää, mutta nostaa keskimääräisen vahingon korvausmäärää.

Pohjola Vakuutuksen korvauspäällikkö Sami Reinikka on samaa mieltä siitä, että yli 75-vuotiailla vahinkoriski kasvaa voimakkaasti. ”Tämä näkyy myös vertailuhinnoissa, suhteellisesti enemmän liikennevakuutuksessa kuin kaskossa”, hän sanoo.

Henri Lassander sanoo, että 80 ikävuotta lähestyttäessä heikentynyt ajotaito ja -kyky alkavat näkyä liikennevahinkojen määrissä, mutta pienentyneet kilometrimäärät tasoittavat muutosta.

”Lisäksi voisi mainita, että yli 70-vuotiaiden kuljettajien määrä on kasvanut Fennian kannassa muuta kantaa nopeammin – tästä voi päätellä väestön harmaantuvan ja toisaalta toimintakyvyn ja aktiivisuuden säilyvän entistä pidempään.”

Vertailussa seitsemän vakuutusyhtiötä

Kysyimme seitsemältä suurimmalta autovakuuttajalta vakuutushinnat eri ikäisille autoilijoille.

Esimerkkiautona laskennassa on Škoda Octavia 1,4 TSI vuosimallia 2012. Valitsimme neutraalin perusauton, jotta automalli vaikuttaisi mahdollisimman vähän yhtiöiden välisiin hintaeroihin.

Esimerkkihenkilö asuu Espoon Leppävaarassa. Eri puolilla pääkaupunkiseutua hintaerot ovat pieniä, joten hintaesimerkki on tarkasti suuntaa antava myös helsinkiläisille ja vantaalaisille. 

Liikennevakuutuksen sisältö ja ehdot ovat samat kaikissa vakuutusyhtiössä, mutta kaskon vakuutussisällössä on pieniä eroja. Siksi taulukon hinnat eivät näytä yhtiöiden välisiä eroja täysin luotettavasti.

Kun pyysimme hintatiedot, vaatimuksena oli kolarointiturvan sisältävä kasko, jossa on mukana myös lasivakuutus. Näiden perusasioiden osalta tiedot ovat vertailukelpoisia.

Hinnoissa löytyi eroja

Taulukosta on helppo havaita, että liikenne- ja kaskovakuutuspaketin hinta nousee monessa yhtiössä aika voimakkaasti 70 ja 80 ikävuoden välillä. Fennia ei näytä harrastavan ikärasismia, koska 40- ja 80-vuotiaan maksuissa on kaikkein pienin ero, ainoastaan 59 euroa. Seuraavaksi pienimmät erot 40- ja 80-vuotiaan vakuutuksissa ovat POP Vakuutuksessa (147 e)  ja Ifissä (216 e).

MIKÄ LIIKENNEVAKUUTUS? Liikennevakuutus on lakisääteinen vakuutus kaikille liikenteessä käytettäville moottoriajoneuvoille. Liikennevakuutus korvaa liikenteessä sattuneet henkilövahingot sekä syyttömälle vastapuolelle aiheutuneet omaisuusvahingot (tyypillisimmin ajoneuvon korjauskulut).

MIKÄ KASKO? Kaskovakuutus on vapaaehtoinen vakuutus, joka korvaa omalle autolle liikenteessä sattuneet vahingot. Kaskovakuutusten sisältö vaihtelee ja jokainen voi valita omaan tarpeeseen ja tilanteeseen sopivan. Kaskon sisältämät yleisimmät osavakuutukset ovat hirvieläin-, palo-, varkaus-, ilkivalta-, kolarointi- ja lasivakuutus. Oman tarkemman vakuutussisällön voit tarkistaa vakuutuskirjasta, joka löytyy ainakin sähköisenä versiona vakuutusyhtiön nettipalvelusta.

80-vuotiaan vakuutusmaksu korkein

Liikennevakuutuksen ja täyskaskon yhteenlaskettu vuosimaksu täydellä bonuksella, euroa

Haltijan ikä Pohjola Lähi-Tapiola If Fennia Turva POP Pohjantähti
40 589 679 497 532 611 416 755
50 611 736 526 576 663 420 795
60 543 690 482 584 621 408 822
70 580 751 520 626 678 416 883
80 847 1 019 714 591 925 563 1 042

 

 

Auto Škoda Octavia 1,4 TSI vuosimallia 2012. Kotipaikka Espoo (Leppävaara).

Mielenkiintoinen vertailu saadaan aikaiseksi, kun tutkitaan taulukon nuorimman ja vanhimman, eli 40- ja 80-vuotiaan autoilijan maksuja. Ei ole yllätys, että jokaisessa yhtiössä 80-vuotiaan kuljettajan vakuutusmaksu on korkeampi. Erot yhtiöiden välillä saattavat yllättää.

Suurimmat erot nuorimman ja vanhimman esimerkkiasiakkaan välillä ovat Lähi-Tapiolassa, Turvassa ja Pohjantähdessä. Myös Pohjolassa hintaero on merkittävä. Lähi-Tapiolassa hintaero on kaikkein suurin, 340 euroa. Ilmeisesti Lähi-Tapiolan asiakaskunnassa vanhemmat ikäryhmät kolaroivat enemmän kuin muissa yhtiöissä, tai sitten taustalla on muita selittäviä tekijöitä.

Kyselymme kalleimmat vakuutukset löytyvät Pohjantähdestä ja Lähi-Tapiolasta lähes jokaisessa ikäryhmässä. POP Vakuutuksen hinnat ovat halvimmat. Myös If pärjää hintavertailussa hyvin. Ifin esimerkkihinnat ovat toiseksi edullisimmat 40-, 50-, 60- ja 70-vuotiaiden kohdalla. 80-vuotiaissa Ifin hinta on kolmanneksi halvin, Fennia kiilaa siinä ikäryhmässä POP:n jälkeen kakkoseksi.

Kannattaa muistaa, että taulukon hinnat on laskettu yhdelle autolle esimerkkikunnassa Espoossa. Toisella autolla ja eri asuinpaikkakunnilla laskettuna tilanne yhtiöiden välillä voi olla erilainen. 

Ei korotuspaineita näkyvissä

Kysyimme vielä neljästä suurimmasta vakuutusyhtiöstä, ovatko korkeampien ikäryhmien vahinkomäärät kasvussa ja olisiko sitä kautta odotettavissa hintojen nousua. Tuotepäällikkö Henna Hellman vastaa Lähi-Tapiolasta: 

”Vuosien 2014 ja 2019 välillä vahinkomäärät, -tiheys ja keskikorvaukset kasvoivat kaikissa ikäryhmissä. Koronapandemian seurauksena ne taas laskivat melko tasaisesti kaikissa ikäryhmissä. Iäkkäämpien ikäryhmien vahinkokehitys ei näytä poikkeavan muista ikäluokista.”

Henna Hellmanin lisäksi muidenkin yhtiöiden asiantuntijat kommentoivat, että hinnankorotuspaineita ei tällä hetkellä ole.

Markus Nieminen

Taloustaidon autoaineiston tuottaja

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti