Mariskooli on Armi Ratian perustaman Marimekon tunnetuimpia sisustusartikkeleja. Todellisuudessa tämä jo designikoniksi muotoutunut tuote ei ole ”Marimekon” suunnittelema. Mariskooliin ei yhdistetä suunnittelijaa lainkaan – toisin kuin moneen muuhun suomalaisten rakastamaan designesineeseen. Miksi näin?
Miten lasiskoolista tuli Mariskooli? Tarinasta on useita versioita. Kerrotaan, että vanha lasikulho löytyi aikoinaan Bökarsin ullakolta, Armi Ratia ihastui kulhoon ja käytti sitä kattauksessa. Sitten se otettiin Marimekolle myyntiin.
Skooli ei siis missään vaiheessa ollut Marimekon suunnittelema, eikä skoolin suunnittelijaa tunneta. Skoolin alkuperä on kuitenkin todennäköisesti Saksassa.
Vastaavia skooleja valmistivat tuolloin useat suomalaiset lasitehtaat. Ne kopioivat varsin surutta eurooppalaisten tehtaitten tuotantoa omiin katalogeihinsa – lisäksi ne kopioivat toinen toisiaan. Varsinaista tuotesuojaa ei tuolloin tunnettu.
Mariskoolista tuli suosittu ja keräilty esine.
Ametisti halutuin väri
Eri värit ovat erihintaisia. Yksi halutuimmista väreistä on ametisti, joka on neodyymilasia ja vaihtaa väriä valaistuksen mukaan. Sitä on valmistettu vuonna 1968 ja uudelleen 1988–92. Tällaisia erikoisuuksia, koe-eriä ja vain hetken tuotannossa olleita värejä intohimoiset keräilijät tavoittelevat kiihkeimmin.
Nyrkkisääntönä on, että lämpimän värisen lasin, esimerkiksi punaisen, valmistaminen on vaativampi prosessi kuin ns. kylmien sävyjen, mikä nostaa lämpimien värien hintaa. Värin tasaiseksi saaminen on haasteellista, ja valmistusprosessissa tarvitaan usein käsityötä.
Vaativa valmistus tuottaa myös paljon hylkyjä, jotka osaltaan nostavat tuotteen hintaa.
Keräilijät voivat maksaa paljon myös vahvoista mattaväreistä, mm. mattaluumusta ja mattamustasta, mutta mattakirkas ei yllä tähän joukkoon. Arvokkaampia mattapintaisia Mariskooleja väärennetään paljon. Aidon mattavärisen Mariskoolin erotat siitä, että vain ulkopinta ja pohja ovat mattapintaisia, sisäosa ei koskaan.
Keräilijät metsästävät myös erikoisuuksia: ns. ruokatuntitöinä tehdyt muotoilut, kuten Mariskoolista venyttämällä tehty kakkutarjotin, ovat haluttuja. Esimerkiksi värivirheet tai muut valmistusvirheetkin kiehtovat joitain keräilijöitä.
Mariskooli vai muunnelma?
Kun seuraa erilaisia Mariskoolin keräilyryhmiä, kysymys aitoudesta nousee usein pinnalle. Ehkä tässä jutussa kerrotun valossa voisi myös pohtia, mikä lopulta on aito ja mikä kopio – onhan Mariskoolikin muunnelma varhaisemmasta mallista.
Mariskoolia muistuttavia skooleja on paljon liikkeellä, eikä nopea vilkaisu aina paljasta eroja. Tässä kuvassa ruskea on aito Mariskooli, kellertävä ei ole. Kuva: Katja Weiland-Särmälä
Joka tapauksessa Mariskoolin kaltaisia esineitä on paljon myynnissä, eikä niiden erottaminen Mariskoolista ole aina yksinkertaista. Pienet yksityiskohdat ja laatu paljastavat kuitenkin, onko kyse Mariskoolista vai sen muunnelmasta.
Tunnista mariskoolin merkit
- Marimekko-paperitarra oli käytössä 1965–1980
- Marimekko-silkkitarra oli käytössä 1980–2004
- Muita merkkejä, joita Mariskooleista voi löytyä:
- Nuutajärven tarra, joko hopeapohjainen tai kirkas läpinäkyvä.
- Arabia Finn Chrystal -tarra.
- Pieni sininen Arabian kruunutarra.
- Sarpanevan suunnittelema i-tarra, jonka malli on vaihdellut. - Stanssimerkintä Mariskoolin pohjaan otettiin käyttöön vuonna 2004. Pienissä Mariskooleissa on aina stanssi pohjassa.
- Aidossa Mariskoolissa on muotista aina kolme saumaa.
HUOMAA | Tarra ei välttämättä kerro aitoudesta, onhan se saatettu irrottaa tai siirtää epäaitoon.
Artikkelin aloituskuva: Mariskooli on voitu merkitä i-merkillä tai pohjaan stanssaamalla tai silkkitarralla, kuten kuvan harmaassa skoolissa. Kuva: Katja Weiland-Särmälä
Katja Weiland-Särmälä
Kirjoittaja on taidehistorioitsija ja esinetutkija
