veronmaksajat.fi

VAPAALLA

Ford Focus Active on töksähtelevän urheilullinen

Ford Focus Active on töksähtelevän urheilullinen
24.7.2019

Ford Focus Active ei ole huono auto, mutta se tuottaa pettymyksen, jos odottaa mallin toistavan Fiesta Activen mainion konseptin. Tavallista tilavamman kulkuvälineen sijaan Focus Active on pikemminkin hieman töksähtelevästi urheilullinen.

Ford Focus Active on ulkonaisesti erikoinen ilmestys, johon sopii maahantuojan mainoksissa käyttämä, mitäänsanomaton crossover-termi. Pienempi malli Fiesta Active näyttää selvästi korkeammalta kuin perus-Fiesta, mutta Focus Active on outo sekoitus matalan näköistä autoa ja offroad-versioille tunnusomaisia kurakaarien ja pohjan suojuksia. Varsinkin nuorten koeajajien mielestä Focus Active on menevän näköinen. He pitivät myös Metropolis White -nimellä kulkevasta kitin sävyisestä ulkoväristä.

Focus Activen ohjaamossa on kohtalaisen hyvin tilaa, mutta korkeussuunnassa ei ole maasturimaista tilan tunnetta. Oudointa kuitenkin on se, että alusta on todella tiukka ja sporttinen, yllättävän täristäväkin. Siinä ei ole Fiesta Activen mukavuutta ja pitkän tuntuisia joustovaroja, vaikka maavaraa on kolme senttiä perusmallia enemmän. Päinvastoin, perusversio jätti itsestään mukavamman kuvan kuin Active, vaikka se oli varustettu urheilullisilla, hyvin matalaprofiilisilla 235/40 ZR 18 -koon Michelin Pilot Sport 3 -renkailla. Koeajetun Activen alla pyörivät 215/55 R 17 –koon Hankook Ventus Prime 3 -kumit.

Ilta-Sanomien kollega vähätteli aikoinaan Fiesta Activea sanoen, että se on maasturimaisesti koristeltuna henkilöautona turhan tuntuinen malliversio Hänen toteamuksensa sopisi paremmin Focus Activeen.

Active ei tunnu tuovan juuri mitään lisäarvoa tavalliseen Focukseen verrattuna. Sen parhaat puolet kuten urheiluautomainen ajokäytös, kevyen mutta hyvin solidin tuntuinen kori, jonka Fordin edustajat kertoivat perusmallissa olevan 20 prosenttia aiempaa vääntöjäykempi, hyvä suorituskyky ja järkevästi suunnitellut sisätilat ovat perus-Focuksenkin vahvuuksia.

Ford Focus Active takaa

Luonteva ohjaamo

Tavallisen Focuksen tavoin Activen hallintalaitteet on sijoitettu luontevasti, epäergonomisesti kohti kuljettajaa käännettyä käynnistinnappia lukuun ottamatta. Pyöreä vaihteenvalitsin jakoi koeajajien mielipiteitä. Naiskuljettajan mielestä perinteinen automaattivaihteiston valitsin on kätevämpi käyttää. Kojelaudan keskellä on kahdeksantuumainen kosketusnäyttö, mutta Fordilla ei ole riehaannuttu tunkemaan keskeisiä toimintoja valikoiden kätköihin. Kojetaulussa on niille selkeät painikkeet ja säätimet.

Koeajoautossa oli adaptiivinen vakionopeussäädin, joka toimi hyvin ja jota oli helppo käyttää ohjauspyörän vasemmasta puolasta. Ajotilojen valintapainike on keskikonsolissa ja tiloissa on valinnanvaraa: eco-, normal- ja sport-moodien lisäksi tarjolla ovat myös liukas- ja maastovaihtoehdot.

Fordin etuistuimet ovat kohtalaisen hyvät, jopa paremmat kuin mitä ensituntuma antaisi olettaa. Vaikka istuimet voivat aluksi tuntua kovilta, paikat eivät puudu niin kuin monissa urheilullisissa istuimissa. Säädötkin riittävät luontevan ajoasennon löytämiseen erimittaisille kuljettajille ja istuinlämmittimet ovat tehokkaat.

Focus Activen takaovien aukot ovat ahtaanlaiset, joten takapenkille ja sieltä ulos kampeaminen on vaivalloista. Takapenkin istuinkulma on aika jyrkkä eikä tunnu pitemmän päälle kovinkaan mukavalta. Jaloille on tilaa, jos etupenkeillä ei istu koripalloilijoita, mutta istuinkulman vuoksi jalat joutuvat olemaan liian koukussa. Perusmallin tavoin jokaisen oven yläpuolella on kauhukahva.

Tavaratilaa on 375 litraa, mikä ei ole kovin paljoa, mutta tila on hyvin käsillä. Takapenkin selkänoja kaadettuna pienikokoisella varapyörällä varustetun Activen tavaratila kasvaa 1320 litraan.

Ford Focus Active ohjaamo

Väkisin väännettävä

Yhden litran koneella Focuksessa on jäykkä taka-akseli, mutta isompikoneisten versioiden perä on varustettu monitukivarsiratkaisulla. Monille Fordeille tyypillisesti Focus Activen ajettavuus on mainio, auto ohjautuu tarkasti ja vetävien etupyörien pito on hyvä. Tasaisen painojakautuman ansiosta ajokäytös on varsin neutraalia. Tiukasti jousitettu alusta pitää Fordin hyvin ryhdissä: Focus Active ei juurikaan kallistele eikä auto heilu eikä huoju kovavauhtisessakaan ajossa. Hyväpintaisella asfaltilla Ford on hyvä matka-auto. Tiukan alustan kääntöpuoli on se, että huonolla pinnalla Focus Active täristää yllättävän selvästi.

Focus Active on suuntavakaa auto, mutta 215 milliä leveät renkaat reagoivat uriin sen verran, että tiukasti keskittävästä ohjauksesta huolimatta autoa joutuu jonkun verran paimentamaan suoraan ajettaessakin. Huonoin piirre ohjauksessa on jouheuden puute, mikä on rasittavimmillaan voimakkaassa sivutuulessa valta- tai moottoritiellä tai tien ollessa selvästi kalteva, kun autoa pitää jatkuvasti ohjata sivusuuntaista voimaa vastaan. Silloin ohjausta joutuu koko ajan kampeamaan, ettei väkisin palauttamaan pyrkivä vaste oikaisisi sitä.

Kaarreajossa väkinäisen äkkinäisesti palauttava ohjaus häiritsee vähemmän, mutta silloinkin ajamisesta puuttuu rentous. Focus Activen ratista on pidettävä tiukasti kiinni ja sitä on käänneltävä kovalla kädellä. Fordin vastaan haraavasta ja liian äkkinäisesti palauttavasta ohjauksesta seuraa helposti vähän tempoileva ajokäytös.

Ford Focus Active tavaratila

Terävää reagointia

Kolmisylinterisen 1,5-litraisen EcoBoost-moottorin tehokkaammalla versiolla varustettuna Focus Active on ripeä auto. Sen 182-hevosvoimaisen, Dragoniksi huoltokirjaan kirjatun koneen kanssa hyvin yhteen pelaavan automaattivaihteiston ansiosta suorituskyky on kenen tahansa helposti käytettävissä. Varsinkin Sport-moodilla Focus Active kulkee iloisen kepeästi, mutta se kiihtyy normaalissa ajotilassakin mainiosti kaikilla nopeuksilla. Maantieajossa ohitukset sujuvat vaivattomasti.

Kaikki koeajajat kehuivat Fordin kolmipyttyisen moottorin hienoa äänimaailmaa. Se on korkeilla kierroksilla hauskasti urheiluautomainen, tyylikkäämmin kuin monissa muissa kolmisylinterisissä koneissa. Ratin takana voi kuvitella ajavansa oikein kunnon raaseria. Sen sijaan tasakaasulla voimanlähde on sivistyneen äänetön.

Kahdeksanvaihteinen automaattivaihteisto vaihtaa hyvin huomaamattomasti ja reagoi kohtuullisen hyvin kaasupolkimen liikkeisiin. Joissain nopeuksissa vaihteisto pitää kierroksia kuitenkin liian alhaalla. Esimerkiksi 100 km/t nopeudessa kone pyörii 1600 kierroksen minuuttinopeudella ja jyristää. Sport-moodiin siirtyminen nostaa sen verran kierroksia, että jyrinä loppuu.

Toinen tylsä piirre on voimalinjan turhan äkäinen reagoiminen etenkin kaasun hölläämiseen. Moottorin käytös tekee ajosta helposti vähän nykivää, mikä vielä korostuu Sport-ajotilassa, jossa reagointi on terävää myös kiihdytettäessä.

Reipasvauhtisessa koeajossa Focus Activen kulutus vaihteli 6,6 litran ja 8,4 litran välillä sataa kilometriä kohden.

Ford Focus Active bensatankki

Järkevä vakiovarustelu

Ford Focus Active -malliston hinnat alkavat 125-hevosvoimaisen version 24 141,26 eurosta. Focus Active on jo lähtökohtaisesti kohtalaisen hyvin varustettu: muun muassa navigointi, parkkitutkat eteen ja taakse, vakionopeussäädin, ajotilojen valintajärjestelmä, ajovaloautomatiikka ja pieni varapyörä kuuluvat perusvarustukseen. Koeajoautossa oli myös peruutuskamera.

Turvavarustelun puolella kaistanpitoavustin, törmäyksenestoavustin, älykäs nopeudenrajoitin ja liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä ovat vakiovarusteita.

Active maksaa 150-hevosvoimaisella 1,5-litran koneella 25 939,70 euroa ja nyt koeajettu 182-hevosvoimainen versio automaattivaihteistolla lähes 30 000 euroa. Kahdessa muussa versiossa automaatista saa maksaa 700 euroa lisää. Focus Active on saatavana myös 1,5-litraisella tai 2-litraisella dieselmoottorilla.

Vastinetta rahalle: Koeajetussa Focus Activessa oli niin monta eroavaisuutta aiemmin ajettuun perus-Focukseen verrattuna, että on vaikea sanoa, minkä takia Active ei ollut yhtä sulavakäytöksinen kuin perusmalli. Puolet isompi kone, erilainen takajousitus, erimerkkiset ja -kokoiset renkaat sekä kolme senttiä korkeamman maavaran muutokset alustassa voivat kukin yksin tai kaikki yhdessä vaikuttaa asiaan. Active on 125 hevosvoiman koneella 1 800 euroa kalliimpi kuin Trend-varusteinen perusmalli. Niin 125- kuin 150-hevosvoimaisella koneella Active maksaa 400 euroa enemmän kuin Titanium-varusteltu perus-Focus, joka tuntuisi antavan paremman vastineen rahalle. Kumpi vain näistä autoista kannattaa koeajaa juuri sillä varustuksella, millä sen ostaisi, että saa oikean kuvan ajopelistä.

 

PLUSSAT

+ Hyvä ajokäytös

+ Hyvä suorituskyky

+ Korkeilla kierroksilla hieno sointi

 

MIINUKSET

- Äkkinäisesti palauttava ohjaus

- Hidastuksiin terävästi reagoiva voimalinja

- Täristävä alusta

 

TEKNIIKKAA

Merkki ja malli

Ford Focus Active 1.5 EcoBoost 182 hv A8

Sylinteritilavuus cm3

1497

Suurin teho kW/hv/r/min  

134/182/6000

Suurin vääntömomentti Nm/r/min 

240/1600

EU-kulutus l/100 km (NEDC) kaupunki/maantie/yhdistetty

7,5-7,6/4,9-5,0/5,9-6,0

CO2-päästö g/km (NEDC/WLTP)

132/160

Mitat mm (pituus/
leveys ilman peilejä/korkeus/akseliväli)

4397/1844

1483/2700

Omapaino ilm./rekisteriote kg

1329 / 1404

Kiihtyvyys 0-100 km/h s.   

8,7

Huippunopeus km/t   

216

Kokonaishinta euroa

29 369,48

Juha Partanen

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti