veronmaksajat.fi

VAPAALLA

Eva Cederström on sinisen kubismin mestari

8.7.2016

Eva Cederström (1909–1995) tunnetaan parhaiten suomalaisen sinisen kubismin mestarina. Hänen tuotantonsa on tunnettu nimenomaan puoliabstraktisista aiheista, jotka on toteutettu kubistisella tyylillä ja sinisen eri väriskaaloilla. Aiheet ovat enimmäkseen maisemia ja asetelmia, mutta myös ihmiskuvauksia.

Hänen tuotantonsa koostuu öljymaalauksista, vesiväritöistä, grafiikasta, sekatekniikasta sekä pastelleista.

Eva Cederström opiskeli Viipurissa Taiteenystävien piirustuskoulussa vuosina 1931–33 ja Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1933–38. Tämä lisäksi hän opiskeli vuonna 1951 Pariisissa Académie André Lhotessa ja Académie de la Grande Chaumièressa.

Hän debytoi vuonna 1938 ja voitti samana vuonna ensimmäisen palkinnon dukaattikilpailussa. Cederström opetti vapaassa taidekoulussa 1947–48 sekä Suomen Taideakatemian koulussa vuosina 1965–74.

Eva Cederströmin maalauksia tuli enemmän myyntiin 1990-luvun puolivälissä taiteilijan poismenon jälkeisinä vuosina ja myös 2000-luvun alkupuolella. Tämän jälkeen teoksia on tullut myyntiin silloin tällöin.

Teosten hinnoittelu tasaista

Maalausten hinnat ovat tällä hetkellä noin 800–2 000 euron välimaastossa, joten taiteilijan teosten hintataso on pysynyt yllättävänkin tasaisena muuttuvista suhdanne- ja muotivaihteluista huolimatta. Joistakin taidemarkkinapaikoista muun muassa kuukausihuutokaupoista voi tosin tehdä löytöjä ja saada hankittua Cederströmin hyvänkin maalauksen 500–600 eurolla.

Eva Cederströmin töitä voi ostaa huoleti, sillä hän on arvostettu, työt sopivat suomalaiseen taidemakuun myös tulevaisuudessa ja hänen töidensä hinnat ovat säilyneet vahvoina.

Eva Cederström on yleensä signeerannut työnsä. Eva Cederströmin nimiin tehtyihin väärennöksiin en ole törmännyt.

Riitta Konttinen on kirjoittanut Cederströmin tuotannosta kirjan (Eva Cederström Taiteilijan muotokuva), josta löytyy hyvin tietoa taiteilijan tuotannosta, urasta sekä esimerkkejä teoksista. Muutoinkin Ateneumissa löytyy paljon tietämystä tämän taiteilijan tuotannosta, sillä hänen arkistonsa on lahjoitettu Kuvataiteen keskusarkistoon.

Hän sai elämäntyöstään ansaitusti Pro Finlandia -mitalin 1959, Valtion taidepalkinnon 1980 ja professorin arvonimen vuonna 1982.

Tutustu Eva Cederströmin teoskuviin Kansallisgallerian kuvakokoelmassa

Pauliina Laitinen-Littorin

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti