veronmaksajat.fi

TYÖ & ELÄKE

Yhdessä etäpikkujouluun – työnantaja voi tarjota etäosallistujille verovapaasti ohjelman, ruuat ja juomat

Yhdessä etäpikkujouluun – työnantaja voi tarjota etäosallistujille verovapaasti ohjelman, ruuat ja juomat
22.10.2020

Työpaikan pikkujoulut ja muuta virkistystoimintaa voi järjestää verovapaasti myös virtuaalisesti.

Etäpikkujouluun osallistuva työntekijä voi hakea työnantajan järjestämän ruoan ja juomat tietystä paikasta, tai työnantaja voi järjestää ruokien ja juomien toimituksen kotiin.

Etäosallistujille annetut ruoka- ja juomalahjakortit ovat sen sijaan työntekijälle veronalaista palkkaa, Verohallinto muistuttaa. 

Verovapaa joululahja koko henkilökunnalle

Työnantaja voi lähettää etätyöntekijöille pienimuotoisia muistamisia, esimerkiksi joululahjan verovapaasti kotiin. Kotiin lähetetty joululahja on kuitenkin verovapaa vain, jos koko henkilökunta saa lahjan. 

Verovapaiden lahjojen yhteenlaskettu arvo voi olla korkeintaan 100 euroa vuodessa. Lahja voi olla työnantajan valitsema esine, pääsylippu, palvelu tai yksilöity lahjakortti.

Yksilöyty lahjakortti tarkoittaa tietyn palvelun tai esineen ostamista tietystä paikasta. Työntekijä voi myös valita lahjan työnantajan määrittelemistä vaihtoehdoista.

Rahana tai rahaan verrattavana suorituksena annetut lahjat ovat aina työntekijän palkkaa.

Jos työnantajan antamien lahjojen yhteenlaskettu arvo on yli sata euroa, lahja on työntekijälle veronalainen etu. 

Minna Petäinen

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti