veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

TYÖ & ELÄKE

Uusi alku vai vauhtia olemassa olevaan? Yrityksen osto voi olla yrittäjälle fiksu siirto

Uusi alku vai vauhtia olemassa olevaan? Yrityksen osto voi olla yrittäjälle fiksu siirto
7.3.2022

Yrityksen ostaminen voi olla tapa ryhtyä yrittäjäksi. Olemassa olevalle yritykselle se voi olla myös hyvä tapa laajentaa toimintaa. Tästä on kokemusta nokialaisella perheyrityksellä FSM Oy:llä, joka on ostanut viimeisten kuuden vuoden aikana peräti kymmenen yritystä.

”Vuonna 2014 päätimme visiosta, johon kuuluu liikevaihdon kaksinkertaistaminen viiden vuoden välein. Laskimme, että saavutamme tämän tavoitteen, jos orgaanisen kasvun lisäksi ostamme 1–2 yritystä vuodessa. Tähän mennessä olemme saavuttaneet kasvutavoitteemme, ja näyttää, että saavutamme ne myös tulevina vuosina”, FSM:n toimitusjohtaja Harri af Hällström sanoo.

FSM:n yritysryppääseen kuuluu nyt neljä liiketoiminta-aluetta: turvatekniikka, ammattivideo- ja striimausjärjestelmät, tietoliikenne ja aktiiviset tietoverkkolaitteet sekä tietoverkkokaapelit ja IT-mekaniikka. Käytännössä yritys maahantuo ja myy näiden liiketoimialueiden laitteita ja järjestelmiä.

Ostamisen lisäksi FSM on strategiansa terävöittämiseksi myös luopunut joistain liiketoiminnoistaan.

Yritysostoilla tarkat kriteerit

FSM seuloo ostettavia yrityksiä tiukoilla ennalta määrittelemillään kriteereillä. Jokaisen yritysoston pitää täyttää joukko ennalta asetetuista vaatimuksista.

Yrityksen ostamista voivat puoltaa esimerkiksi megatrendit. Plussaa on myös se, jos ostettavalla yrityksellä on synergiaa olemassa olevien liiketoimintojen kanssa, eli käytännössä toivottavaa olisi, jos uusia tuotteita voidaan myydä nykyisille asiakkaille ja nykyisiä tuotteita uusille asiakkaille.

Lisäksi ostettavista yhtiöistä tarkastellaan sitä, tukeeko oman organisaation osaaminen ja prosessit yrityskaupassa tulevaa uutta liiketoimintaa sekä sitä, parantaako ostettava yritys kasvun lisäksi konsernin kannattavuutta.

Kilpailija-analyysi avaa ostokohteita

Ostettavien yritysten löytämiseksi FSM:ssä tehdään aktiivisesti töitä.

”Etsimme ostettavia yrityksiä tehokkaalla kilpailija-analyysillä, jossa kartoitamme jatkuvasti kilpailijakenttää. Saamme myös paljon yhteydenottoja, joissa meille tarjotaan yrityksiä ostettaviksi.” 

Yhtiössä on arvioitu, että tehdyt yritysostot ovat olleet kannattavia jo pelkästään synergiahyötyjen ansiosta. 

Af Hällströmit kertovat, että yrityskappojen läpiviemiseen on kehittynyt FSM:ssä toimivat prosessit, eikä aina ole ollut tarvetta edes ulkopuolisille asiantuntijoille. Yritysostojen rahoituksessa FSM:ssä ovat käytössä niin yhtiön omat kassavarat, pankkilainat, osakepääoman korotukset kuin myös omien osakkeiden käyttö maksuvälineenä.

Pääosin yhtiö pyrkii sitouttamaan vanhat omistajat yrityksiin siirtymäajaksi.

”Joissain pienemmissä yrityskaupoissa ostamme vain osan liiketoiminnasta, jolloin kaupan mukana ei välttämättä siirry yhtään henkilöä”, af Hällströmkertoo.

IT-järjestelmien yhteensovittaminen on tärkeää

Mikä on ollut af Hällströmien kokemuksen mukaan yllättävintä yritysostoissa?

”Yrityskaupoissa on oikeastaan yllättänyt eniten se, miten hyvin haltuunotto on onnistunut. Meillä on tähän kehitetty tarkastuslista, jota kehitämme edelleen jokaisen yritysoston yhteydessä. Haastavinta ovat olleet IT-projektit, mutta niissäkin olemme pystyneet vakiomaan tehokkaan toimintamallin. Järjestelmäprojektit ovat kalliita, mutta on tärkeää, että koko konsernin järjestelmät ovat yhdenmukaiset”, viestintäjohtaja Henna af Hällström kertoo.

Vaikka lähtökohdat olisivat kuinka hyvät, Harri af Hällström muistuttaa, että yritysostoihin sisältyy aina yrittäjäriski. Yksi riskitekijä liittyy verotukseen.

”Yrittäjä tinkii usein senhetkisestä tulotasostaan sijoittaessaan tulevaisuuteen. Jos näköpiirissä on esimerkiksi osinkoverotuksen kiristyminen, yrityskaupat voivat jäädä toteutumatta”, Harri af Hällström sanoo.

YRITYS MYYNNISSÄ! Mistä myynnissä olevia yrityksiä voi löytää ja mitä asioita on syytä ottaa huomioon, jos suunnittelee valmiin yrityksen ostamista. Lue koko juttu yrityksen ostamisesta helmikuun Taloustaidosta. Kirjaudu ja lue juttu näköislehdestä.

Outi Airaksinen

Kuva: Harri ja Henna af Hällström. Valokuvaaja: Jyrki Luukkonen.

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti