veronmaksajat.fi

TYÖ & ELÄKE

Ansiopäivä­rahan hakijalta vaaditaan syyskuun alusta lähtien pidempää työhistoriaa

Ansiopäivä­rahan hakijalta vaaditaan syyskuun alusta lähtien pidempää työhistoriaa
28.8.2024

Ansiosidonnaisen työttömyysturvan ehdot kiristyivät syyskuun alussa.
Keskeisin tiukennus koskee ansiopäivärahan maksamiseksi vaadittua työhistoriaa.

Nykyisin ansiopäivärahaa voidaan maksaa puolen vuoden työn perusteella. Jatkossa vaaditaan vuoden työskentelyä.

Myös ansiosidonnaisen määrä alenee, koska porrastusta koskevaa lakia on muutettu. Ansiosidonnaisen porrastus tarkoittaa, että päiväraha vähenee asteittain.

Keskimääräinen ansiopäiväraha oli viime vuonna bruttona 1 690 euroa kuukaudessa. Keskimääräinen päiväraha laskee porrastuksen seurauksena noin kahden kuukauden maksujakson jälkeen 1 350 euroon ja noin kahdeksan kuukauden maksujakson jälkeen 1 270 euroon.

Porrastuksen vaikutuksen omaan päivärahaan voi laskea Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön sivuston päivärahalaskurilla.

Työskentelyvaatimuksen pidennys ja porrastus tulevat voimaan yhtä aikaa. Muutokset koskevat pääsääntöisesti syyskuussa ja sen jälkeen työttömäksi jääviin.

Työttömyyskassojen yhteisjärjestö arvioi, että porrastus vaikuttaa noin kahteen kolmesta ansiopäivärahan saajasta. Tämä tarkoittaa useimpina vuosina 150 000–200 000 henkilöä. Kolmannes työttömistä työllistyy kuitenkin niin nopeasti, että porrastus ei ehdi vaikuttaa etuuteen. Työssäoloehdon pidennys vaikuttaa ennen kaikkea nuoriin ja pitkäaikaistyöttömiin

Ikääntyneiden pitkäaikaistyöttömien tilannetta vaikeuttaa se, että samalla luovutaan poikkeuksista, jotka mahdollistivat tietyssä iässä ansiopäivärahaoikeuden kerryttämisen tuetusti. Kuntien velvoite löytää ikääntyneille työttömille töitä poistuu ja ansiopäivärahaoikeuden kerryttäminen palkkatukityössä rajoitetaan vain poikkeustilanteisiin.

”Ikääntyneiden työttömien tilanne heikkenee usealla tavalla. Työttömyyden kesto on ikääntyneiden joukossa tavallista pidempi ja työllistyminen vapaille markkinoille voi olla tietyn iän jälkeen vaikeaa. Käytännössä yhä useampi ikääntynyt työtön tippuu jatkossa työmarkkinatuelle”, Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön toiminnanjohtaja Aki Villman toteaa tiedotteessa. 

OLETKO JÄÄMÄSSÄ TYÖTTMÄKSI? TOIMI NÄIN! | Monelle palkansaajalle työttömyys on uusi tilanne, eivätkä viranomaisten toimintatavat ole entuudestaan selviä. Tai viimeisimmästä työttömyysajasta on vain kulunut pitkä tovi. Kerromme jutussa vinkit, joiden avulla saat työnhakusi voimaan ja hoidettua viranomaisasiat kerralla kuntoon.  

Minna Petäinen

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti