veronmaksajat.fi

KOTI

Väsähtänyt euribor uudistuu, mutta jaksaako asuntolainojen suosikkikorko nousta?

Väsähtänyt euribor uudistuu, mutta jaksaako asuntolainojen suosikkikorko nousta?
2.12.2019

Asuntokauppa on tänä vuonna piristynyt. Kiinteistönvälittäjät kertoivat siitä jo kesällä. Sittemmin uutinen on uinut myös ekonomistien talouskatsauksiin.

Osasyy kaupankäynnin elpymiseen lienee se, että yllättäen Suomen talous ei olekaan vaipunut niin syvälle kuin odotettiin. Toisaalta järin valoisaltakaan ei nyt näytä. OP Ryhmän talousennusteessa todetaan osuvasti Suomen talouden olevan ”pehmeässä laskussa”: ensi vuonna työllisyys kasvaisi vain hitusen, ja työttömyysaste pysyisi ennallaan. Riittääkö tuo pitämään asuntomarkkinat käynnissä?

Asuntorahoittaja Hypo raportoi, että asuntolainoja nostetaan nyt enemmän kuin kertaakaan kahdeksana viime vuonna. Nordea kuitenkin arvelee, että asuntokaupan vilkastumisessa on ehkä myös kysymys patoutuneen kysynnän purkautumisesta. Jos talous ei tokene, piristyminen saattaa jäädä väliaikaiseksi iloksi.

Mutta on yksi, joka pysyy ja pönkittää asuntokauppaa: ällistyttävän matala korkotaso.

 Asuntolainan korko, %

Talousennusteiden vahva valtavirta uskoo, että korkotaso pysyy matalana vielä ”pitkään”, ehkä vuosia. Asuntovelallisille tämä tarkoittaa etenkin asuntolainojen suosituimman viitekoron euriborin mataluutta. Esimerkiksi 12 kuukauden euribor on ollut nollan alapuolella yhtäjaksoisesti vuoden 2016 alusta.

Euriborien tarkoitus on kuvata markkinakorkojen tasoa euroalueella. Tapa, jolla euriborit kauan laskettiin, jäi kuitenkin ajastaan jälkeen. Lisäksi taannoin jotkut diilerit yrittivät peukaloida euriboreja. Siksi aloitettiin euriborien laskentajärjestelmän uudistaminen vuonna 2013.

Uuden systeemin pitäisi olla täydessä käytössä tämän vuoden lopussa. Silloin euriborien on määrä kuvata entistä luotettavammin pankkien oman varainhankinnan hintaa ja siten vallitsevaa korkotasoa.

 Asuntojen hinnat, kaksiot e/m2 Lähde: Kiinteistönvälitysalan keskusliitto KVKL Ry/KVKL-HSP-hintaseurantapalvelu

Kansalaisten ei tarvitse ryhtyä mihinkään euriboruudistuksen vuoksi. Uudistus ei todennäköisesti myöskään laske tai nosta korkoja, mutta uudistetut euriborit saattavat heilua hieman vanhoja enemmän. Mutta jos asuntolainan viitekorkona on 12 kuukauden euribor, lainan korko muuttuu kerran vuodessa, kuten tähänkin asti.

Ulla Simola

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti