veronmaksajat.fi

KOTI

Sinkku arkailee ensiasunnon ostamista

Sinkku arkailee ensiasunnon ostamista
17.1.2017

Peräti 78 prosenttia yksinasuvista nuorista aikuisista ei ole koskaan omistanut asuntoa, kun taas lapsiperheistä 75 prosenttia on asunnon omistajia. Perheelliset myös haaveilevat omistusasunnon hankkimisesta useammin, ilmenee Danske Bankin kyselystä.

Ensiasunnonostajat 2016 -kyselyn mukaan peräti 82 prosenttia yksinasuvista kokee, että elämäntilanne estää oman asunnon hankinnan. Perheellisistä näin ajattelee vain 63 prosenttia.

”Vuokrat ovat nousseet nopeammin kuin omistusasumisen kustannukset viime vuosina. Yksinasuvalle ensiasunnon ostaminen on haastavampaa, mutta omat taloudelliset mahdollisuudet kannattaa silti tarkistaa. Suunnitelmallisuus ja säästäminen kannattavat joka tapauksessa, vaikkei asuntoa olisikaan hankkimassa heti lähitulevaisuudessa”, Danske Bankin ekonomisti Henna Mikkonen toteaa.

Mahdollisuudet ostaa oma asunto kannattaa kuitenkin tarkistaa, sillä tutkimuksen mukaan yksinasuvista jopa 64 prosenttia ei tiedä, millaiseen omistusasuntoon heillä olisi varaa.

Kyselyn mukaan nuoret aikuiset kuitenkin haaveilevat omistusasunnosta perhemuodosta riippumatta. Yksinasuvista 87 prosenttia ja perheellisistä 90 prosenttia haluaisi ostaa ensiasuntonsa joskus tulevaisuudessa, vaikkei harkitsekaan asunnon hankkimista tällä hetkellä.

Minna Petäinen

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti