veronmaksajat.fi

KOTI

Miten voin lahjoittaa ukrainalaisille Suomessa?

Miten voin lahjoittaa ukrainalaisille Suomessa?
5.12.2022

Joulun alla voi osallistua keräykseen. Kotimaanapu ohjaa varoja seurakuntien välityksellä muun muassa eri puolille Suomea sijoittuneille ukrainalaisille sekä elinkustannusten nousun kanssa painiville kotitalouksille.

Miten lahjoitus kannattaa tehdä? 

Eija Kilgast”Helpoin on avustaa rahallisesti. Silloin diakoniatyöntekijä pystyy räätälöimään avun tarpeen yksilöllisesti. Usein varoja ohjataan ihan perusasioihin, kuten peitteisiin ja tyynyihin tai kotitalousvälineisiin.

Jos haluaa lahjoittaa tavaroita, monella paikkakunnalla on Ukraina-keskuksia. Myös Facebook-ryhmissä voidaan ilmoitella, minkälaista tavaraa missäkin tarvitaan”, Kirkkopalvelut ry:n varainhankinnan päällikkö Eija Kilgast kertoo. 

Kenelle avustuksia annetaan?

”Kaikki seurakunnat voivat hakea Kotimaanavun avustuksia. Avustukset kohdennetaan sitten diakoniatyön kautta parhaalla mahdollisella tavalla.

Ukrainalaisia on sijoittunut eri puolille Suomea. Alussa ukrainalaiset tarvitsivat seurakuntien apua majoittumiseen, ruokailukustannuksiin, vaippojen hankintaan jne.”

Miksi rahaa kannattaa antaa juuri teidän keräyksiinne?

”Diakoniatyöntekijä arvioi, että apu menee todelliseen tarpeeseen. Rahan lisäksi perheet saavat muutakin konkreettista apua. Monesti diakoniatyöntekijä on samalla myös rinnalla kulkija. Hän on koulutettu auttamisen ammattilainen.”

Paljonko Kotimaanapu kerää rahaa vuodessa?

”Kotimaan avun keräyksillä kerätään vuodessa yhteensä noin miljoona euroa. Ukrainalaisille suunnattu valtakunnankeräys on alkanut jo vähän hiipua, eikä lahjoituksia ole enää juuri tullut.

Mutta meillä on myös paikallisia keräyksiä. Yksi keräyksemme on ”kaikille kone kampanja”, jossa kerätään koneita ja tabletteja, jotta ukrainalaiset lapset voisivat käydä koulua ja perheet pitää yhteyttä kotimaahansa.”

Miksi keräykseen kannattaa lahjoittaa rahaa?

”Moni avunsaaja on väliinputoaja, joka ei välttämättä saa apua virallisia reittejä pitkin. Olemme saaneet autettavilta palautetta, että kukaan muu ei ole pystynyt heitä auttamaan. Avunsaajat eivät ole tulleet kohdatuiksi. Järjestelmä on siinä mielessä rikki.

Nyt elinkustannusten nousun takia diakoniatyöntekijöillemme on tullut paljon uusia asiakkaita, jotka eivät ole ennen hakeneet apua.”

Annetaanko avustettaville rahaa?

”Hankimme palveluja tai maksamme laskuja. Usein avustus on ruokakasseja tai ruokakaupan lahjakortteja. Suoraan rahaa ei kenellekään anneta. Yksittäisissä keräyksissä voidaan kerätä varoja vaikkapa pesukoneen tai huonekalujen hankintaan.”

Korostuuko jokin ryhmä avuntarvitsijoissa?

”Joulun alla lapsiperheitä on enemmän. Työssä käyvien ja lapsiperheiden osuus avustusten haussa on kasvanut. Perheet joutuvat nyt katsomaan, minkälaisia ruokatarvikkeita he voivat kaupasta ostaa.”

Paljonko kerätyistä varoista menee hallinnon pyörittämiseen?

”Kotimaanavussa katto on 15 prosenttia. Toimimme yhdellä rahankeräysluvalla, jota kaikki seurakunnat voivat hyödyntää. Se vähentää byrokratian määrää.”

Miksi kannattaa auttaa?

”Siitä saa hyvän mielen, että pystyy auttamaan konkreettisella tavalla muita ihmisiä. Moni haluaa tarjota apua omalle paikkakunnalle tai ihmisille, jotka ovat samanlaisessa tilanteessa, missä itse on ollut aiemmin.

Apu menee varmasti tarpeeseen ja luotettavasti perille. Koulutettu auttamisen ammattilainen, diakoniatyöntekijä on arvioinut tilanteen ja tiedämme, kenelle yksittäiselle henkilölle apu menee.”

Kotimaanavun Ukraina-keräyksiä:

  1. Ukrainalaisten valtakunnallinen keräys 

  2. Paikallisia keräyksiä ukrainalaisten hyväksi mm. Turku, Raisio, Helsinki, Riihimäki, Rauma, Espoo, Lahti ja Kokkola. Näillä seurakunnat voivat auttaa suoraa omalle paikkakunnalle saapuneita ukrainalaisia. 

  3. Kaikille kone -keräys ukrainaisten auttamiseksi. Laitteita koulunkäyntiin, mutta myös yhteyksien yllä pitämiseksi. 

Outi Airaksinen

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti