veronmaksajat.fi

KOTI

Joululahjaksi elektroniikkaa tai muuta tavaraa – vältä tämä tuplavakuutusmoka

Joululahjaksi elektroniikkaa tai muuta tavaraa – vältä tämä tuplavakuutusmoka
15.12.2022

Etenkin elektroniikkalaitteiden ohessa myydään tuotevakuutuksia, jotka vähänkin kalliimman tuotteen hintalappua tuijotellessa tuntuvat houkuttelevalta vaihtoehdolta. Tuotevakuutusta tarvitsee kuitenkin harvoin, sillä yleensä voimassa oleva kotivakuutus kattaa laajasti kodin koko irtaimiston, POP Vakuutus muistuttaa.

Tuotevakuutus korvaa vain yhdelle tuotteelle sattuneita vahinkoja, ja yleensä se hankitaan kaupantekohetkellä. Vakuutuksen hintaan vaikuttavat sekä tuote että vahinko, jonka varalta tuote vakuutetaan. Tuotevakuutuksen ehtoihin kannattaa tutustua huolellisetsi aina ennen ostopäätöstä.

"Tuotevakuutuksissa on usein ostohetkellä houkuttelevan pieneltä kuulostavat omavastuut ja laajat vakuutusehdot, mutta hinta voi sitten lopulta vuositasolla muodostua jopa isommaksi kuin kotivakuutuksen hinta, joka kattaa aina laajemmin koko kodin irtaimistoa", kertoo POP Vakuutuksen vakuutuspalveluiden päällikkö Hanna Toivanen tiedotteessa.

Kotivakuutus kattaa koti-irtaimistoon kohdistuvat vahingot sen mukaan, minkä laajuinen turvataso kotivakuutukseen on hankittu. Korvattavat vahingot määritellään aina vakuutusehdoissa.

Korvausta voi hakea vain yhdestä vakuutuksesta – päällekkäinen vakuuttaminen ei kannata

Aina ennen tuotevakuutuksen ostamista on tärkeää tarkistaa, ettei kyseinen turva kuulu jo omaan kotivakuutukseen.

Jos hajonnut laite kuuluu sekä kotivakuutuksen että sille otetun tuotevakuutuksen korvattavaksi, voi korvausta hakea vain yhdestä vakuutuksesta. Tällöin toisesta vakuutuksesta maksaa käytännössä turhaan.

Jos korvauksen hakee kahdesta eri vakuutuksesta, voidaan tällaisen yrittäminen katsoa vakuutuspetokseksi.

Milloin tuotevakuutusta kannattaa harkita?

Jos lahjan ostaa toiselle henkilölle eikä ole varma hänen vakuutuksistaan, voi tuotevakuutuksen hankkiminen olla järkevää.

Tuotevakuutuksen hankkimista kannattaa harkita myös silloin, jos se korvaa jotakin sellaista, mitä oma kotivakuutus ei kata. Toisaalta kannattaa myös tarkistaa, voiko oman kotivakuutuksen turvatasokorotus muuttaa tilannetta.

"On myös hyvä muistaa, että kaiken kattavaa vakuutusta ei ole olemassa. Olipa kyseessä sitten kotivakuutus tai erillinen tuotevakuutus, niin esimerkiksi katoamiset ja unohtamiset ovat usein rajattu vakuutusten ulkopuolelle", Hanna Toivanen muistuttaa.

Minna Petäinen

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti