veronmaksajat.fi

KOTI

Asuntovelallinen saa korkosuojaa säästämälläkin – ja vieläpä ilmaiseksi

Asuntovelallinen saa korkosuojaa säästämälläkin – ja vieläpä ilmaiseksi
15.6.2021

Jos hyvin käy, asuntolainojen korot kääntyvät jossain vaiheessa nousuun. Korkomenojen kasvua tuskin toivoo kukaan velallinen. Ehkä silti voi sanoa käyvän hyvin, jos korkojen nousu liittyy talouden virkoamiseen globaalista pandemia-alhosta.

Asuntovelallinen voi halutessaan pyrkiä suojautumaan korkojen nousulta. Hän voi ostaa pankilta esimerkiksi korkosuojaustuotteen, jonka ansiosta lainan korko ei nouse tietyn rajan yli. Tarjolla on monenlaista putkea ja kattoa ja kiinteää korkoa.

Yhteistä korkosuojauksille on, että ne maksavat. Ison lainan suojaus jo 10 vuodeksi maksaa yleensä useita tuhansia euroja. Jos korot eivät suojausaikana nousekaan ”tarpeeksi”, suojauksesta ei hyödy. Korkosuojauksen ostaminen onkin harvoin osoittautunut rahallisesti kannattavaksi.

Suojaaminen saattaa siitä huolimatta olla järkevää. Se voi auttaa oman talouden hallinnassa tai toimia ”vakuutuksena”, joka antaa turvallisuudentunnetta.

On kuitenkin myös täysin maksuton tapa rakentaa suojaa korkojen nousun varalta. Se on säästäminen lainan lyhentämisen ohella.

Alkuun voisi esimerkiksi panna säästöön summan, jolla olisi aikeissa ostaa korkosuojausta. Tai voisi miettiä, kuinka korkeaksi uskoisi lainakoron voivan nousta, ja laskea pankin laskurilla, paljonko lainan hoitoon silloin menisi kuukaudessa. Tuon summan ja nykyisen kuukausimaksun erotus säästöön puskuriksi. Jos korko ei nousekaan, kertyneet säästöt ovat käytettävissä muuhun.

Tänä keväänä inflaation kiihtymisestä ja korkojen noususta on puhuttu paljon. ”Pitkät, kymmenen ja 30 vuoden markkinakorot ovat kuitenkin vasta toipuneet suunnilleen samalla tasolle kuin ennen koronakriisiä”, kertoo asuntorahoittaja Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus.

”Tilannetta ehkä hämärtää se, että Yhdysvalloissa inflaatio-odotukset ovat selvästi korkeammat ja korkojen nousu lähempänä kuin euroalueella. Täällä korkotaso näyttäisi pysyvän hyvin matalana vielä pitkään.”

Asuntovelallisille tärkeät euriborkorot eivät toistaiseksi ole paljon liikahdelleet ja ovat edelleen tömäkästi nollan alapuolella.

Asuntolainan korko, % Lähde: Taloustaito

Ulla Simola

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti