veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

KOTI

Kasvaako pihassasi vanhoja raparpereja tai sipulikukkia?

Kasvaako pihassasi vanhoja raparpereja tai sipulikukkia?
9.4.2015

Luonnonvarakeskus kerää parhaillaan tietoja vanhoista paikallisista puutarhakasveista. Nyt kiikarissa ovat koristekasvit ja etenkin sipulikukat. Lisäksi kaivataan vanhoja, punamaltoisia raparpereja.

Luonnonvarakeskus Luke etsii toetoja vanhoista tulppaaneista ja muista sipulikukista.

Vanhat puutarhakasvit kiinnostavat Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkijoita monesta syystä.

”Vanhat koristekasvit ovat usein pitkäikäisiä, kestäviä ja helppohoitoisia. Lisäksi ne ovat sopeutuneet pohjoiseen ilmastoon ja sopivat suomalaiseen kulttuuriympäristöön”, vanhempi tutkija Sirkka Juhanoja Lukesta perustelee.

Lukessa etsitään tietoa kaikista sipulikukista, jotka ovat kasvaneet 1950-luvulla tai sitä ennen. Tutkijoita kiinnostavat yhtä hyvin laajoina kasvustoina leviävät lajit kuin harvinaiset yksittäiset kasvit.

Tietoa kaivataan helmililjoista, hyasinteista, kevättähdistä, krookuksista, käenrieskoista, laukoista, lumikelloista, narsisseista, pienistä varhaiskevään kurjenmiekoista, pikarililjoista, posliinihyasinteista, rusko- ja sahramililjoista, sinililjoista, tiikerililjoista, tulppaaneista ja varjoliljoista.

Lukeen toivoo yhteydenottoja myös harvinaisista sipulikukista, kuten kellohyasinteista, kevätlumipisaroista (kevätkelloja), koiranhampaista, kuningasliljoista, madonnanliljoista, miekkaliljoista, paratiisililjoista, kesälumipisaroista (suvikelloja) tai tähdikeistä.

Punamaltoiset raparperit etsinnässä

Raparperi on yksi yleisimmistä kotipuutarhojen monivuotisista ja pitkäikäisistä kasveista. Siitä on kuitenkin vähän tietoa. Suomessa on ennen 1940-lukua viljelty puna- tai valkomaltoisia sekä aikaisia ohutvartisia raparperilajikkeita. Harvinaisia ovat myös vanhat makeat ja vähähappoiset raparperit.

Vanhat viljelyssä olevat härkäpavut ja herneet kiinnostavat tutkijoita. Tietoa kaivataan myös Hannulan Talvi, Lemun Talvi ja Tammisaari -omenalajikkeista.

Ilmoita viljelykasvista kasvikuulutuslomakkeella

Lisätietoa kasvikuulutuksista

Minna Petäinen

Rahat, verot, työ & eläke

Haluatko lisää hyötytietoa taloudesta?

Tilaa tästä Veronmaksajien ilmainen uutiskirje.
Voit peruuttaa sen koska tahansa.