Suomen julkinen talous velkaantuu edelleen, vaikka hallitus on tehnyt sopeutustoimia ja vaikka EU on pyrkinyt ohjaamaan Suomen talouspolitiikkaa. Nyt hallitus on kirjaamassa lakiin uuden tavoitteen, jonka mukaan Suomen julkisen talouden velka ei saisi olla yli 40 prosenttia suhteutettuna talouden kokoon. Tätä 40 prosentin rajaa kutsutaan velkajarruksi.
Velkajarru voisi olla ratkaisu velkaantumiseen, jos poliittiset puolueet sitoutuisivat siihen yli puoluerajojen ja pitkällä aikavälillä. Toistaiseksi täyttä varmuutta siitä ei kuitenkaan ole. Sitoutumiseen vaikuttaa myös se, mikä on ajan henki, millaista painetta media luo ja mitä äänestäjät haluavat. Myös sillä on vaikutuksia, ollaanko pakon edessä.
Kun poliittinen sitoutuminen velkajarruun ei ole vielä varmaa, herää kysymys: mitä jos velkaantuminen jatkuu samaan tapaan kuin tähänkin asti?
Yksityisen yrityksen kohdalla liika velkaantuminen voisi lopulta johtaa konkurssiin eli pysyvään maksukyvyttömyyteen. Valtion kohdalla konkurssi ei ole mahdollinen, mutta maksukyvyttömyys on.
Ja silloin kysymys ei enää koske vain Suomea, vaan koko euroaluetta, jossa vastuu kriiseistä on usein jaettu: euroalueen valtiot vastaavat yhdessä veloistaan. Valuuttaunioniin kuulumisesta seuraa myös se, että Suomi ei voi enää käyttää valuutan heikkenemistä sopeutumiskeinona, vaan sopeutuminen tapahtuu muuta kautta: muun muassa rakenteellisilla uudistuksilla.
Jos julkisen talouden sopeutuksille ja rakenteellisille uudistuksille ei löydy poliittista tukea eikä talouskasvu tuo apua velkaongelmien ratkaisemiseen, jäljelle jää epämieluisia vaihtoehtoja: velkasaneeraus, velkojen yhteisvastuullistaminen ja velkojen hoitaminen inflaation kautta.
Nämä kolme skenaariota nostaa esiin entinen Suomen Pankin ja valtiovarainministeriön osastopäällikkö Pentti Pikkarainen, joka käsittelee tätä teemaa tuoreessa Kanava-lehden (5/2025) artikkelissaan. Alla syvennyn siihen, mitä nämä vaihtoehdot käytännössä tarkoittaisivat veronmaksajan näkökulmasta.
1. Velkasaneeraus
Velkasaneeraus tarkoittaa tilannetta, jossa velkaa ei voida maksaa takaisin alkuperäisin ehdoin ja siksi velan ehtoja muutetaan. Maksuaikaa pidennetään, korkoja alennetaan tai osa velasta leikataan kokonaan. Näin tehtiin esimerkiksi Kreikassa vuonna 2012, jolloin valtion velkaa leikattiin yli 100 miljardilla eurolla ja lainaehdot uudistettiin.
2. Velkojen yhteisvastuullistaminen
Tämä tarkoittaa, että yksittäisen maan velasta tulee kaikkien euroalueen maiden yhteinen vastuu. Käytännössä tähän suuntaan on jo edetty.
-
- Vuonna 2012 luotiin Euroopan vakausmekanismi (EVM), jonka avulla jäsenmaat keräsivät rahaa yhteiseen kriisirahastoon.
- Myöhemmin, vuonna 2020, perustettiin NextGenerationEU-ohjelma, jossa EU otti yhteistä lainaa noin 712 miljardin euron edestä jäsenmaiden puolesta.
- Nyt komissio on ottamassa yhteistä velkaa myös puolustusinvestointeihin uuden Security Action for Europe (SAFE) -instrumentin avulla.
3. Velkojen hoitaminen inflaation kautta
Tässä skenaariossa inflaation annetaan kiihtyä, jolloin hintojen ja nimellisten tulojen nousu pienentää vanhan velan reaaliarvoa. Tämä edellyttäisi, että Euroopan keskuspankki (EKP) luopuisi nykyisestä inflaatiotavoitteestaan ja riippumattomuudestaan, mikä olisi hyvin ongelmallista talouden vakauden ja luottamuksen kannalta. Historiassa on kuitenkin useita esimerkkejä siitä, että inflaatiota kiihdyttämällä on hetkellisesti pienennetty velkaa.
Yhteistä näille kaikille skenaarioille on se, että maksaja näissä kaikissa on tavalla tai toisella veronmaksaja ja että ne kaikki heikentävät luottamusta valtiota kohtaan.
Velkasaneerauksessa osa velasta voi jäädä maksamatta, jolloin valtion velkakirjoihin sijoittaneet sijoittajat ja pankit kärsivät tappioita. Valtio usein tukee lopulta valtion velkakirjoihin sijoittaneita pankkeja, jotta ne eivät kaadu. Tukeminen tapahtuu verovaroin tai lisävelalla. Lisäksi velkasaneeraukseen pääseminen edellyttää usein, että maa vähentää julkisia menoja ja korottaa veroja.
Velkojen yhteisvastuullistamisessa maksaja on muiden maiden veronmaksaja. Valuuttaunionissa veronmaksajat ovat vastuussa valuutta-alueen valtioiden yhteisistä veloista, vaikka rahat käytettäisiin toisessa maassa. Tämä on ongelmallista, koska veronmaksajien vastuiden kokoluokka on todellisuudessa suurempi, kuin mitä oman maan velkatilasto antaa ymmärtää.
Velan hoitaminen inflaatiota kiihdyttämällä köyhdyttää veronmaksajaa, mutta epäsuorasti. Hintojen noustessa palkat eivät välttämättä nouse yhtä nopeasti kuin inflaatio. Sen seurauksena rahan ostovoima heikkenee. Inflaation seurauksena myös säästöt menettävät arvoaan.
On hyvä ymmärtää, että vaihtoehdot sopeutuksille ja rakenteellisille uudistuksille eivät ole veronmaksajalle ilmaisia. Velasta maksetaan hintaa joka tapauksessa. Kysymys on vain, milloin ja millä tavalla. Mitä aikaisemmin tähän Suomessa herätään, sen pienemmäksi hinta todennäköisesti jää.
Kommentoi