veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

Pienet tuloerot Suomen etu? IMF ei enää saarnaa tuloerojen kasvattamisesta

Pentti Pikkarainen
Pentti Pikkarainen

Tarkan euron linja

Pentti Pikkarainen on valtiovarainministeriön ja Suomen Pankin ex-osastopäällikkö sekä talouspolitiikan ja rahamarkkinoiden vapaa tarkkailija.  

Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n missio vieraili Suomessa loka-marraskuun vaihteessa. IMF:n asiantuntijoiden alustavat suositukset julkistettiin 6. marraskuuta. Lopullinen raportti ja siihen liittyvät selvitykset julkaistaan myöhemmin sen jälkeen, kun IMF:n johtokunta on käsitellyt asiaa. 

IMF, OECD ja Euroopan komissio tekevät säännöllisesti arvioita Suomesta. Tämän lisäksi myös luottoluokittajat ja yksityiset markkinatoimijat tekevät raportteja ja arvioita Suomesta. 

Pidän IMF:n työtä erittäin korkeatasoisena. IMF pystyy vertailemaan Suomen kehitystä lähes kaikkien maiden kehitykseen. IMF:n asiantuntijat ovat erittäin osaavia. Vaikka IMF:kin asiantuntijat keskustelevat monien Suomen viranomaisten ja muiden kotimaisten tahojen kanssa, he tekevät analyysinsä ja suosituksensa täysin itsenäisesti. 

IMF:n alustavissa näkemyksissä ei ole sinänsä paljon uutta verrattuna muiden ulkomaisten ja kotimaisten tahojen esittämiin näkemyksiin. Viime vuosina jotakin on kuitenkin muuttunut.

IMF:n näkemyksen mukaan Suomen talouden kasvu on tänä vuonna noin 3 prosenttia ja hidastuu ensi vuonna noin 2 prosenttiin. Talouden pitkän aikavälin kasvuksi IMF arvioi hieman yli 1 prosentin. 

IMF kuuluttaa lisää dynaamisuutta työmarkkinoilla. Palkkojen paikallista sopimista tulisi lisätä ja työttömyysturvaa pitäisi kehittää siten, että halukkuus työnhakuun lisääntyisi pian työttömäksi jäämisen jälkeen. 

IMF korostaa, että Suomen on jatkettava finanssipoliittisten puskureiden rakentamista. IMF on ilmeisesti kohtuullisen tyytyväinen Suomen veropolitiikkaan, kun alustavissa suosituksissa ei nosteta esille mitään verotukseen liittyviä kysymyksiä. Jonkinlaista hienosäätöä verotuksessa on kuitenkin odotettavissa ensi vuonna, kun maassa on uusi hallitus.

Rahoitusmarkkinoiden osalta IMF korostaa, että viranomaisten on seurattava tarkasti pankkien vastuita kiinteistömarkkinoilla ja kotitalouksien velkaantumista. 

Mielenkiintoista on se, että IMF ei enää nosta esille tuloeroja eikä erityisesti tuloerojen lisäämistä. IMF ja muut kansainväliset arvioijat suosittelivat pitkään, että Suomessa tulisi lisätä tuloeroja työllisyyden parantamiseksi. Viime vuosina tämä pitkään vallassa ollut näkemys on muuttunut eikä siitä enää saarnata.

Kun tulo- ja varallisuuserot ovat monissa maissa kasvaneet hyvin suuriksi, tällä on koettu olevan negatiivisia vaikutuksia sekä talouden kehitykseen (kasvu, työllisyys) että sosiaalisesti. Myös monet taloustieteilijöiden tutkimukset puhuvat hyvin suuria tulo- ja varallisuuseroja vastaan.

Vaikka optimaalista tulojen ja varallisuuden jakautumista on vaikea määrittää, Suomen ja Pohjoismaiden globaalisti tarkasteluna varsin maltilliset tulo- ja varallisuuserot on nähty kutakuinkin oikeana tulemana.

Pentti Pikkarainen

Kommentit (0)
 

Kommentoi
Kommentoinnin yhteydessä kerättävät tiedot on tarkoitettu vain kommentoinnin pitämiseksi asiallisena. Kommentoinnin yhteydessä annettuja tietoja ei tallenneta asiakasrekisteriin, eikä niitä käytetä tai luovuteta muuhun tarkoitukseen.
Nimesi Sähköpostiosoitteesi (ei näy julkisesti)
Kommenttisi
Varmistus robottien varalta: Mitä onkaan kahdeksan ynnä neljä?
Välitä Taloustaidon ylläpidolle huomiosi siitä, että kommentti on mielestäsi asiaton ja toivoisit sen poistamista.
Voit myös halutessasi antaa lisätietoja ylläpidolle:
Haluatko varmasti poistaa kommentin?

Blogit

Haluatko lisää hyötytietoa taloudesta?

Tilaa tästä Veronmaksajien ilmainen uutiskirje.
Voit peruuttaa sen koska tahansa.