Oikeasti ihana asumistuki

Mieleeni on viime aikoina noussut moneen kertaan yhteiskuntasuhdepäällikkömme Tuomas Viljamaan loistava teksti ”Asumistuelle kunnianpalautus”. Kaiho aiheeseen johtuu varmaan siitä, että mikään muu tuki ei ole saanut viime aikoina yhtä paljon ryöpytystä kuin asumistuki, ja niin kuin sen näen, melko oikeudettomasti. Asumistuki todella ansaitsee kunnianpalautuksen.

Asumistuki on pienituloisen tuki - tyypillisimmin yksinasuvan pienituloisen tuki.

Kelan lokakuun 2018 tilastojen mukaan asumistuen saajaruokakuntia on hieman yli 360 000, joista vajaa 70 prosenttia on yksin asuvia. Heillä tuki on keskimäärin 277 euroa kuussa, asumismenot 502 euroa ja tulot 657 euroa kuussa. Jos tukea ei olisi, asumismenot muodostaisivat noin 76 prosenttia tuloista. Tuki tasoittaa tilanteen niin, että asumismenojen osuus laskee noin 34 prosenttiin. OECD:ssa pidetään kohtuullisten asumismenojen ylärajana 40 prosenttia tuloista.

Vertailun vuoksi todettakoon, että kaikkien tuensaajien osalta yleinen asumistuki on keskimäärin 320 euroa kuussa, asumismenot 597 euroa ja tulot 936 euroa. Eli vaikka huomioidaan kaikki asumistuen saajat, kyse on edelleen pienituloisista. Asumistuen kritiikki tuntuu siksi oudolta, että yli puoluerajojen tuntuu kuitenkin olevan hellä yhteisymmärrys juuri pienituloisten tukemisesta.

Asumistuki on läpinäkyvä tuki.

Kuka tahansa voi käydä Kelan kotisivuilta tarkastamassa, kuinka paljon tukea on kulloinkin maksettu. Tukea maksetaan kaikkiaan nyt hieman yli 2 miljardia euroa, työttömyyskorvauksia on budjetoitu 2,4 miljardia, eläkkeitä 4,6 miljardia. Nämä kaikki ovat perustoimeentulon tukia, jotka kaikki vaikuttavat saajansa ostovoimaan. Asumistuen osalta monesti kysytään, nostaako se vuokria. Silti kukaan ei kysy, nostaako eläkkeet ja työttömyyskorvaukset porkkanoiden ja permanenttien hintaa.

Asumistukea on helppo sohia ison euromäärän vuoksi, mutta keskustelussa liian usein jätetään huomioimatta, että rinnalla on tukijärjestelmä, joka ei ole läpinäkyvä. Tuetun vuokra-asuntotuotannon osalta läpinäkyvää on käytännössä vain korkotuet, ja käynnistysavustukset, mutta laskuista jätetään yleensä aina takaukset, edullisemmat tontit ja kaupungeilta saamatta jäävä vuokratulo. Se kaikki on tukea sellaiselle vuokralaiselle, joka asunnon onnistuu saamaan.

Keskustelu ja kritiikkikin olisivat järkevällä pohjalla silloin, kun näitä tukimuotoja verrattaisiin läpinäkyvästi ja tunnustettaisiin kummankin tukimuodon realiteetit.

Asumistuki on oikeudenmukainen ja tasapuolinen tuki.

Tulot vaikuttavat selvästi ja tehokkaasti asumistuen määrään. Mitä enemmän tuloa, sitä vähemmän tukea. Kun tulot kasvavat, tuki pienenee ja lopulta putoaa pois. Helsingissä yksinasuva ei voi saada asumistukea enää, jos tulot ylittävät 1 860 euroa kuussa.

Tulorajat, jotka tuetussa vuokra-asuntokannassa aiemmin olivat, tuntuvat tässä valossa huomattavan korkeille (3 000 euroa/1 henkilö, 5 100 euroa/2 henkilöä). Tulorajojen poistoa perusteltiin sen aiheuttamalla byrokratialla ja sillä, että asunnoissa on jo nyt noiden tulorajojen mukaisia asukkaita. Kuitenkin kaikissa Helsingin vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa asuvista 85% on noiden tulorajojen mukaan katsottuna pienituloisia, joten perustelu ontuu.

Asumistuessa on tuettuun vuokra-asuntoon verrattuna myös se hyvä puoli, että se ei ole sidottu tiettyyn asuntoon eikä siten muodosta lukkiutumisvaikutusta eikä vaikeuta työn perässä muuttoa.

Tuen vaikutusta vuokratasoon on voimakkaasti liioiteltu.

Yleensä asumistuen kritiikki painottuu siihen, kuinka asumistuki nostaa vuokria, valuu asuntosijoittajien taskuihin ja mahdollistaa jopa pörssilistautumisia.

Jos tuki määrittelisi vuokratason pitäisi kaiken järjen mukaan tuen ja vuokrien kehittymisen välillä olla selkeä korrelaatio. Näyttää kuitenkin siltä, että sellaista ei ole.

Kasvukeskuksissa vuokrat ja vuokrien vaihteluvälikin ovat nousseet pitkälle asumistuessa hyväksyttyjen enimmäisvuokrien yläpuolelle. Helsingissä yksiön kokonaisvuokran mediaani on ollut Vuokraovi.comin tilaston mukaan 790 euroa alkuvuonna 2018, 780 euroa vuonna 2017 ja 750 euroa vuonna 2016. Samaan aikaan yksinasuva on saanut yleistä asumistukea maksimissaan 406,40 euroa (enintään 80 prosenttia maksimissaan 508 euron suuruisesta vuokrasta). Tuen taso on ollut jäädytettynä. Vaikka vuokrat ovat nousseet, tuki ei ole noussut. Vuokrien nousun syyt ovat kysynnässä ja tarjonnassa ja taustalla hyrräävässä kustannuskehityksessä, ei tuessa.

Myöskään tuoreempien tutkimustulosten mukaan asumistuki ei siirry vuokriin sen enempää kuin mikään muukaan tuki. Tämä on havaittu VATT:n tutkimusjohtaja Essi Eerolan ja erikoistutkija Teemu Lyytikäisen tutkimuksessa vuonna 2017. Asiaa on avannut useaan otteeseen ansiokkaasti myös Kelan johtava tutkija Pertti Honkanen Kelan tutkimusblogissa.

Ja sitten se tasku. Se vuokranantajan tasku, johon vuokra ja sen maksamiseen saatava asumistukikin menevät, on kovin reikäinen. Jos taskuun jotain valuu sisään, rei’istä rahat valuvat muualle. Sieltä taskusta nimittäin maksetaan kulut, teetetään remontit, kannetaan riskit ja pidetään huolta, että vuokra-asuntoja on tarjolla myös jatkossa kaupungistuvan Suomen tarpeisiin.