Pääministeri Antti Rinteen hallitusohjelma sanoo mm. näin (s. 148):
”Tiukennetaan hoitotakuuta perusterveydenhuollossa niin, että jatkossa kiireettömässä tapauksessa hoitoon pääsee viikon (7 pv) sisällä hoidon tarpeen arvioinnista. THL:n arvion mukaan 7 päivän hoitotakuu edellyttäisi nykyjärjestelmällä toteutettuna 1 600–2 600 lääkärin lisäämistä terveyskeskuksiin. Paljon voidaan kuitenkin saada aikaan kehittämällä järjestelmää ja sen toimintaa laaja-alaisesti.
Kehittämällä moniammatillisia sosiaali- ja terveyskeskuksia, joissa hyödynnetään digitalisointia sekä tuodaan vastaanottotoimintaan uudella työnjaolla eri ammattilaisten työpanosta ja erityistason konsultaatioita, voidaan tavoite nopeammasta hoitoon pääsystä saavuttaa noin 1 000 yleislääkärin lisäyksellä. Näistä noin 300 lääkärin lisäys on saatavissa pitkään täyttämättöminä olevien virkojen täyttämisellä ja tilapäisten vuokralääkäriostojen korvaamisella vakinaisilla lääkäreillä. Tämä edellyttää, että sote-keskukset ovat nykyistä houkuttelevampia työpaikkoja koko maassa.”
Hallitus aikoo siis palkata arviolta 1 000 uutta lääkäriä. Tämä olettaen, että kyseisen sektorin tuottavuus eli tavat toimia kehittyy suotuisasti. Jos tuottavuusparannuksiin ei päästä, niin tarve on THL:n laskelmien mukaan siis 1 600–2 600 lisälääkäriä.
Edellä linjattu tavoite on epäuskottava.
Jos tuottavuuden kasvattaminen tapahtuu yhtä helposti kuin tavoitteen ääneen lausuminen, niin ihmettelen, miksei sitä olla aiemmin tehty. Luulisi, että matalalla roikkuvat hedelmät olisi jo kerätty. Terveydenhuollon kokonaisuus on monimutkainen. Ei ole mitään takeita, että ”uusi työnjako”, ”digitalisoinnin hyödyntäminen” ja ”erityistason konsultaatio” ”kehittää” työtapoja riittävästi. Vaikka se lukee hallitusohjelmassa, niin ei se vääjäämättä ole totta. On ihan mahdollista, että 1 000 lääkärin arvio onkin oikeasti 2 600 lääkäriä.
Oli lopullinen lääkäritarve mitä tahansa, pahempi ongelma on se, että tyhjästä on paha nyhjästä; työttömien lääkärien reserviä ei yksinkertaisesti ole olemassa Suomessa. Laskin Finanssivalvonnan tilastojen perusteella, että lääkärien työttömyysriski on noin 16,5 kertaa alhaisempi kuin keskimääräinen riski. Tämän voi sanoa myös niin, ettei työttömyys kuulu lääkäreiden sanavarastoon. Joten mistä ne 1 000–2 600 lisälääkäriä sitten otetaan?
Suomessa on lääkärivaje. Lääkärivaje on käsitteenä lievästi epäselvä, enkä lähde sitä tässä avaamaan. Mutta jotain mittaluokkaa konkretiasta antaa vertaus muihin Pohjoismaihin. OECD:n tilastojen mukaan Suomessa lääkärin työtä tekee 3,2 lääkäriä jokaista tuhatta kansalaista kohti. Norjassa vastaava luku on 4,4. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Suomessa pitäisi olla noin 6 650 lääkäriä eli runsas kolmannes enemmän, jotta olisimme Norjan tasolla.
Lisäkierrettä lääkärivajeeseen tuo huono johtaminen ja työn puutteellinen organisointi, josta Taloustaidon päätoimittaja Antti Oksanen kirjoittaa tuoreessa blogissaan.
Lopputulos on joka tapauksessa se, että hallituksen tavoitteen saavuttaminen ei toteudu pelkästään virkojen määrää lisäämällä, koska työvoimareserviä ei yksinkertaisesti ole.
Jos taas julkisen puolen lääkäreiden palkkoja nostettaisiin niin paljon, että 1 000–2 600 henkilöä siirtyisi yksityiseltä puolelta julkiselle puolelle, niin kyllä kalliiksi tulisi. Kustannuksiin pitäisi siis laskea myös menetetyt verotulot ja taloudellinen aktiviteetti, kun yksityisen sektorin työllisyys pienentyisi ja julkinen sektori paisuisi. Eikä tämäkään muuten välttämättä tapahtuisi ihan hetkessä. Karkeasti ottaen sama idea pätee terveyskeskusten resurssien lisäämiseen, jotta lääkärin työstä tulisi mielekkäämpää.
Joka tapauksessa on vaikea nähdä, että hallituksen hieno tavoite toteutuisi suurellakaan todennäköisyydellä. Tai jos se toteutuu, niin resurssit ovat pois jostain, jossa ne ovat jo todennäköisesti kohtalaisen hyödyllisessä käytössä.
Lääkäripulan purkaminen vaatii edelleen lääkäreiden lisäkoulutusta. Olen käynyt asiaa läpi tarkemmin mm. täällä. En siis käy sen enempää läpi lääkäripulaa, vaan päätän kirjoitukseni seuraavaan arvoitukseen:
Yleensä työvoimapoliittisista syistä yhteiskunnassa haluaisimme tarjota ihmisille koulutuksen, joka a) edesauttaisi ihmisten hyvinvointia esimerkiksi parantamalla ihmisten terveyttä, b) joista on suuri ja kenties kasvava tarve, c) joiden työttömyysriski on pieni, d) joiden palkka suuri ja siten e) vaikutus sekä työllisyyteen että julkiseen talouteen suotuisa.
Mikä tällainen ammattiryhmä voisikaan olla?
Mauri Kotamäki
Ei vaadi. Sen sijaan vaaditaan, että joku kysyisi neuvoa lääkäreiltä. Ei siis Lääkäriliitolta, joka elää Käärmetornissaan omaa eliittielämäänsä, vaan ihmislääkäreiltä. Ei myöskään hallintolääkäreiltä tai muilta elämästä vieraantuneilta virkamieslääkäreiltä. Vaan käytännön tyotä tekeviltä lääkäreiltä, siis niiltä jotka tapaavat päivittäin potilaita, siis sairaita ihmisiä.
Ekonomistien, juristien ja poliitikkojen kanssa asiasta on turha edes avata keskustelua, koska he eivät ymmärrä edes kysymystä.
Lääkärin funktio ei ole numeerinen, taloudellinen, suoritteellinen, juridinen eikä ideologinen . Jos ihmisellä on ruokapula, siis suomeksi nälkä, se ei parane sillä, että hänen vatsaansa pumpataan ilmaa, vaikka näläntunne toki hetkeksi hellittää.
Kommentoi