Lääketeollisuuden on mahdollista kasvaa Suomessa huomattavasti nykyistä suuremmaksi teollisuudenalaksi. Tämä selviää VTT:n pari viikkoa sitten julkaisemasta selvityksestä, joka tarkastelee lääkealan kilpailukykyä Suomessa.
Selvityksen mukaan Suomessa voitaisiin lisätä huomattavasti lääkealan tutkimusta, tuotantoa ja työpaikkoja. Alan investoinnit ovat jääneet Suomessa jälkeen eurooppalaisessa vertailussa, vaikka viime aikoina niissä onkin ollut ilahduttavaa kehitystä. Lääketeollisuus ry:n mukaan viime vuonna lääkealan investoinnit kasvoivat Suomessa noin 39 prosenttia. Kun investointien määrä vuonna 2019 oli 238 miljoonaa euroa, oli se viime vuonna 330 miljoonaa.
Miksi lääkealan kasvulla sitten on merkitystä Suomelle ja meille suomalaisille veronmaksajille?
Lääkeala työllistää
Lääketeollisuus on houkutteleva teollisuudenala muun muassa korkean osaamistarpeensa vuoksi. Esimerkiksi lääkealan tutkimus ja tuotekehitys työllistää erittäin pitkälle koulutettuja erikoisosaajia ja luo siten vaativaa osaamista edellyttäviä työpaikkoja. Suomessa on ainakin toistaiseksi ollut saatavissa korkeasti koulutettuja osaajia, mutta lääkeala on myös oleellisessa roolissa ulkomaisten huippuasiantuntijoiden houkuttelussa Suomeen.
Myös lääkealan tuotanto vaatii erikoisosaamista. Esimerkiksi Bayer työllistää Suomessa yli tuhat henkilöä, joista suurin osa lääketuotannossa Turun tehtaalla ja lisäksi merkittävä osa tutkimuksessa ja tuotekehityksessä. Viime vuonna rekrytoimme yli 100 uutta työntekijää, uusiin tehtäviin. Jokainen näistä työpaikoista vahvistaa suomalaista lääkealaa entisestään, mutta yleisesti ottaen alalla olisi mahdollisuus työllistää myös enemmän, jos T&K-toimintaa ja tuotantoa saataisiin Suomeen lisää.
Lääketutkimus tuo Suomeen investointeja, uusimpia lääkkeitä ja osaamista
Lääketutkimus puolestaan palvelee monin tavoin suomalaista terveydenhuoltoa ja kansalaisia. Kliininen lääketutkimus eli potilailla terveydenhuollossa tehtävä tutkimus tuo maahan paitsi rahallisia investointeja, myös uusimpia lääkkeitä potilaiden ja lääkäreiden käyttöön sekä lisää tutkimuksissa mukana olevien terveydenhuollon ammattilaisten asiantuntemusta uusimmista hoitomuodoista.
Vuosittain lääketeollisuus tuo Suomen terveydenhuoltoon noin 50 miljoonalla eurolla ilmaisia tutkimuslääkkeitä – toisin sanoen lääkeyritykset kustantavat tuolla summalla uusimpia lääkehoitoja suomalaisten käyttöön. Lisäksi lääketutkimusten kautta pystytään esimerkiksi sairaaloihin palkkaamaan lisää tutkijahoitajia ja -lääkäreitä. Samalla uusimmat ja vaikuttavimmat hoitomuodot saadaan potilaiden käyttöön, niille, jotka juuri kipeimmin esimerkiksi uusia syöpähoitoja tarvitsevat. Tutkimuspotilaat kun saavat ensimmäisenä uudet lääkkeet ja niihin liittyvät tutkimukset ja toimenpiteet käyttöönsä.
Suoria investointeja ja veroeuroja Suomeen
Lääketeollisuus voi olla Suomelle myös suorien ulkomaisten investointien ja veroeurojen lähde. Tunnen suurta ylpeyttä, että edustamani yhtiö investoi viime vuonna Suomeen noin 115 miljoonaa eli reilun kolmanneksen koko lääkealan vuonna 2020 tänne tekemistä investoinneista. Summa sisältää sekä T&K -investoinnit että investointeja Turun tehtaaseen. Samaan aikaan olimme Suomen toiseksi suurin yhteisöveronmaksaja 145 miljoonan euron yhteisöveropotilla.
Oleellista ei kuitenkaan ole sijoitus tällaisilla listoilla tai vertailuissa, vaan se, että ala ja sen yritykset voivat olla tuomassa suomalaiseen yhteiskuntaan vaurautta ja samalla ratkaisuja ihmisten ja terveydenhuollon hyvinvoinnin haasteisiin.
Mitä pitäisi tehdä?
VTT:n selvitys siis kertoo, että kaikkea tätä voisi tulla Suomeen paljon nykyistä enemmän. Mutta miten?
Yksi oleellinen tekijä on yhteistyö alan yritysten, julkisten toimijoiden ja muiden alojen yritysten välillä. Koronakriisi on jo antanut kansainvälisesti hyviä kokemuksia siitä, mihin hyvin toimiva yhteistyö ja nopea reagointi voivat johtaa – esimerkiksi nopeaan rokotekehitykseen. Yhteistyö on paikoitellen ilahduttavan vahvaa Suomessakin, mutta sen edellytyksiä on entisestään syytä parantaa. Yhteistyö on verkostoitumista – epämuodollista tai virallista, toinen toisemme tuntemista, yhteistä kilpailukyvyn tavoittelua ja siihen vaikuttavien tekijöiden oppimista, tavoitteiden ja visioiden ymmärtämistä. Näin parhaat lääkeinnovaatiot saadaan nopeasti kehityksen alle, tuotantoon ja käyttöön. Suomessa voisi olla paljon nykyistä enemmän myös lääketuotantoa, jonka tänne saamiseksi yhteistyö on myös tärkeässä roolissa.
On myös kiinnitettävä huomiota siihen, että toimintaympäristö on ennustettava ja vakaa. Kun alan suuret ulkomaiset, yritykset miettivät tulevia investointejaan, niiden sijaintimaasta käydään yritysten sisällä maailmanlaajuisesti raakaa kilpailua. Jos Suomi ei näyttäydy investointisuunnitelmissa esimerkiksi lainsäädännöltään ennustettavana ja muilta osin houkuttelevana paikkana T&K-toiminnalle tai tuotannolle, on kansainvälisen pääkonttorin vakuuttaminen erittäin vaikeaa.
Ja vielä: Suomessa on jo pari hallituskautta sitten laadittu Terveysalan kasvustrategia. Myös nykyinen hallitus on korostanut sen tärkeyttä ja jatkanut strategian kehittämistä. Erinomaista. Oleellista on kuitenkin saada se myös käytäntöön – tukemaan paitsi terveys- ja lääkealan kasvua, mutta samalla myös suomalaisen yhteiskunnan ja suomalaisten vaurautta ja hyvinvointia.
Kati Nyman
Koronapandemia on osoittanut, että Suomen ongelma on kansallisesti tärkeiden strategioiden tunnistaminen puute. Terveysturvallisuutta, huoltovarmuutta, kriisejä ja poikkeusoloja koskevat suunnitelmat on kyllä laadittu, mutta tärkein eli varautuminen konkreettisin toimenpitein puuttuu.
Koronapandemia osoitti myös, että kansalliset intressit sivuuttavat helposti kaupalliset sopimukset. Jos Suomen valtio on mukana kaivostoiminnassa, lento- ja rautatieliikenteessä, puolustusvälineteollisuudessa, kasvinjalostuksessa, turvetuotannossa jne. on vaikea ymmärtää, miksi kotimainen rokotetuotanto ei kuulu näihin strategisiin omistuksiin.
Eri toimijoiden yhteistyö on tärkeää, mutta se ei yksin riitä. Suurin ongelma on rahoitus. Lääketeollisuudessa hankkeiden pitkäkestoisuus ja lopputulosten epävarmuus ovat tyypillisiä. Yksityisten sijoittajien sijoitushorisontti ja riskinsietokyky eivät useinkaan täytä näitä vaatimuksia. Siksi julkisen tahon tulee toimia vähintään ankkurisijoittajana hankkeissa, jotka ovat kansallisesti strategisia.
Tämä on koko suomalaisen innovaatiorahoituksen rakenteellinen ongelma. Yhteiskunnallisen kokonaisnäkemyksen ja muutosjoustavuuden puuttuessa mitään edistystä tuskin tapahtuu, koska siihen tarvittaisiin uudenlaista ajattelua ja rakenteellisia muutoksia.
Kommentoi