Tänne tultiin halki Suomen
Missä lienee koittaa huomen
On sinne matkaa kuitenkin
Daa-da-daa-da on kesän varma nostalgiapläjäys, tien päällä ja muutenkin. Sammy Babitzinin laulua mukaillen liikenteen huomen on sähköinen, vaikka matkaa sinne vielä on.
Viime aikojen uutisoinnista on voinut saada toisenlaisenkin käsityksen.
Suuret autovalmistajat hakevat helpotusta EU:n tiukkoihin päästösanktioihin, lykkäävät mallistojensa sähköistämistä ja koettavat näin hankkia polttomoottoreille lisäaikaa. Teslan perustajan Elon Muskin harharetki presidentti Trumpin hallinnossa on puolestaan syönyt sähköautoilun tunnetuimman merkin maineen.
Suomenkin hallitus on ojentanut kättään bensalla ajaville polttoaineveroa keventämällä. Autokantamme onkin maavertailussa vanha ja väsynyt. Kohta 20 vuotta kestänyt talouskasvuton kausi ei ole varsinaisesti kannustanut uusille autokaupoille.
Sähköautojen ostamisen kynnystä nosti pitkään niiden kallis hankintahinta. Jos perusperheauton keskihinta on yli 50 000 euroa, niin siinä on turha todistella sähkömenopelin alemmista elinkaarikustannuksista.
Hintamielikuvat istuvat tiukassa, mutta eurooppalaisvalmistajien tiekartoissa vilisee nyt 25 000–30 000 euron sähkökäyttöisiä volyymimalleja. Ei vähiten kiinalaismerkkien aiheuttaman hintapaineen takia.
Toinen kuluttajien kukkaroa helpottava tekijä on sähköisten työsuhdeautojen valuminen käytettyjen markkinoille. Autoalan mukaan ensirekisteröidyistä firma-autoista jo 75 prosenttia on ladattavia ja täyssähköisiä jopa 50 prosenttia.
Vaihtoautojen kauppaketju Saka ilmoittikin juuri kasvattaneensa alkuvuodesta sähköautojensa myyntiä 150 prosenttia viime vuodesta. Sen myydyin hintaluokka on 25 000–40 000 euroa.
Hinta on kuitenkin vain osa hankintayhtälöä. Insinööreillä ja markkinoijilla on vielä tekemistä, jotta sähköauton käyttökokemus olisi tavallisen ja usein iäkkäämmän ostajan mieleen.
Pelkistetty kojelauta suurine näyttöineen ilman nappuloita on ymmärrettävä design-lähtökohta, mutta se ei saisi tarkoittaa, että kokematon kuski ei tahdo löytää auton perustoimintoja ilman manuaaleja tai opetusvideoita.
Vielä suurempi käytettävyysongelma on auton ulkopuolella, latausinfrastruktuurissa.
Latausasemia on kyllä parin viime vuoden aikana tullut hyvin lisää kaikkien pääväylien varrelle. Itse lataaminen on kuitenkin epävakaata, hidasta ja siitä maksaminen huonosti suunnitelluilla mobiilisovelluksilla silkkaa tuskaa.
Apuun tulee EU:n Afir-sääntely, joka velvoittaa latausoperaattorit tarjoamaan tavallista kortti- tai lähimaksumahdollisuutta uusilla teholatureilla. Vasta sen myötä maksaminen muuttuu yhtä vaivattomaksi kuin marketin kassalla.
Suomessa menee vielä kymmenkunta vuotta, kunnes ladattavat hybridit ja täyssähköautot ovat koko autokannan yleisin käyttövoima. Niiden hidas mutta varma yleistyminen on sinänsä edennyt kuten muunkin uuden teknologian.
Aikaiset omaksujat maksoivat enemmän, painivat lastentautien kanssa ja keräsivät kehitysideoita valmistajille. Tuleva sähköautoilijamassa pääsee paljon vähemmällä.
Antti Oksanen
Kommentoi