Julkishallinnon ja yksityisten yritysten kumppanuus on juhlapuheiden kestoaihe. Jos nämä osapuolet eivät yhdistä voimiaan koronan kaltaisen ulkoisen shokin edessä niin milloin sitten?
Silti elinkeinoelämän järjestöt ovat valitelleet pandemian alusta lähtien, että viranomaiset eivät ole ottaneet heitä mukaan taudin torjuntaan.
Mahdollisuuksia on ollut. Esimerkiksi Huoltovarmuuskeskuksen kuuluisassa maskigatessa olisi voinut hyödyntää maan vientiyritysten toimitusketjuosaamista ja laadunvalvontaa.
Valitusten takana on toki aimo annos politiikkaa, jonka tarkoitus on horjuttaa itselle epämieluisan hallituksen asemaa. Kumppanuusvaje kertoo kuitenkin jostain rakenteellisemmasta ja hankalammasta ongelmasta kuin mitä edustaa pääministerin ja yritysjohtajien välinen naljailu yhteiskuntavastuusta.
Kulloinkin vallassa oleva hallitus määrittelee luonnollisesti lainvalmistelun yleisen hengen. Viimeisin esitys sote-palvelujen järjestämiseksi on karua luettavaa alan tuhansien pk-yritysten kannalta, jos ostopalvelujen käyttöä maakunnissa rajoitetaan dramaattisesti.
Aitoja kumppanuuksia rakennetaan kuitenkin viranomaisarjessa läpi vaalikausien, mieluummin hyvinä aikoina.
Hallinnon ja yritysten pitäisi rakentaa keskinäistä luottamuspohjaa, kehittää ja suunnitella ratkaisuja julkisen palvelutuotannon haasteisiin. Esimerkiksi terveydenhoidon tarjoamiseen kansalaisille mahdollisimman laadukkaasti ja kustannustehokkaasti.
Yleensä vasta yhteiskunnan kriisi testaa, toimiiko kumppanuus oikeasti. Kun päätöksiä pitää tehdä nopeasti ja kun epävarmuutta on paljon.
Koronan vastaisessa taistelussa on ollut paljon hyvää tahtoa, mutta valmius käytännön yhteistyöhön on puuttunut. Yritykset kertovat rakentavista keskusteluista, jotka eivät kuitenkaan johtaneet mihinkään.
Esimerkiksi Pohjola Sairaala tarjosi keväällä 200 terveydenhuollon ammattilaistaan viruksen jäljitystehtäviin, juuri kun pula altistuneiden jäljittäjistä oli pahimmillaan. Apu ei kelvannut sosiaali- ja terveysministeriölle (stm), vaikka yritys olisi itse hoitanut vapaaehtoisten kulut.
Jäyhä suhtautuminen yrityksiin on kulminoitunut juuri stm:n hallinnonalaan, joka on ollut viime vuodet kovimmassa rakennemuutosten paineessa. Liiketaloudellista toimintaa lähtökohtaisesti epäilevä hallintokulttuuri on ilmiönä paljon laajempi.
Jokaisella alalla on myös järjestelmää väärinkäyttäviä yrityksiä, jotka tekevät parhaansa pitääkseen viranomaisen nyrpeänä. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö valistunutta sääntelyä tarvittaisi jopa entistä enemmän.
Se ei kuitenkaan saa tarkoittaa, että hyvät ideat ja hankkeet torpataan, koska ne tulevat virastotalon ulkopuolelta. Kun normaalit panos-tuotos-laskelmat ovat kunnossa, on loppuasiakkaan palvelusta saaman arvon oltava päätöksenteon ylin kriteeri.
Jos taas päätökseen ja sen valmisteluun vaikuttavat oman aseman ja budjettimomentin suojelu, niin peli on jo hävitty.
Antti Oksanen
Kommentoi